Uudet nuorisoalan osaamiskeskukset valitaan alkuvuodesta

Opetus- ja kulttuuriministeriö 5.11.2019 11.19
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistautuu valitsemaan nuorisolain mukaiset valtakunnalliset nuorisoalan osaamiskeskukset vuosiksi 2020–2023. Osaamiskeskusten avulla opetus- ja kulttuuriministeriö edistää ja kehittää nuorisotyön perus- ja erityisosaamista valtakunnallisesti.

Nuorisoalan osaamiskeskukset tuottavat asiantuntija- ja muita palveluja sekä kokoavat, hyödyntävät ja jakavat tietoa nuorista. Toimintaansa ne saavat tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Uusista osaamiskeskuksista on tarkoitus päättää alkuvuodesta.

- Osaamiskeskukset ovat nuorisotyölle tärkeitä toimijoita. Niiden avulla opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii vastaamaan nuorisotyön kehittämistarpeisiin yhteiskunnassa. Osaamiskeskusten toiminta palvelee mm. järjestötoimintaa sekä perus- ja erityisnuorisotyötä kunnissa. Ne myös vastaavat oman alansa tiedon tuottamisesta. Yhdessä aluehallintovirastojen nuorisotoimen ja valtion nuorisoneuvoston kanssa osaamiskeskukset muodostavat nuorisotyön kehittämisverkoston, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.

- Kunkin osaamiskeskuksen tehtäväalue tulee olemaan laaja. Tavoitteenani on, että nyt alkavaksi kaudeksi muodostetaan selkeä osaamiskeskusrakenne, jossa jokaista painopistettä vastaa yksi osaamiskeskus. Osaamiskeskuksena voi olla jokin toimija yksin, mutta painopisteiden laajuuden vuoksi pidän todennäköisenä, että osaan niistä tullaan valitsemaan yhden toimijan koordinoima yhteenliittymä. Kannustan nuorisoalan toimijoita keskinäiseen yhteistyöhön ja osaamiskeskuskumppanuuksiin, Kosonen jatkaa.

Kuinka osaamiskeskukset valitaan

Osaamiskeskuksista on säädetty nuorisolaissa ja niiden tehtäviä ja valintaprosessia on täsmennetty valtioneuvoston asetuksessa nuorisotyöstä ja politiikasta.

Osaamiskeskusten valinta on kolmiportainen:

  1. Osaamiskeskustoiminnan painopisteet määritellään valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmassa.
  2. Valtioneuvoston päätettyä ohjelmasta, opetus- ja kulttuuriministeriö avaa kelpoisuushaun osaamiskeskustehtävistä kiinnostuneille. Nuorisoalan osaamiskeskuksena voi toimia mm. kunta, osakeyhtiö, yhdistys ja korkeakoulu tai niiden yhteenliittymä. Ministeriön myönnettyä kelpoisuudet osaamiskeskuksille, niiden kanssa käydään neuvottelut kunkin osaamiskeskuksen tarkemmista tehtävistä.
  3. Kunkin osaamiskeskuksen tehtävistä sovitaan ministeriön ja osaamiskeskuksen välisessä tavoiteohjausasiakirjassa. Tavoiteohjausasiakirjojen hyväksymisen jälkeen ministeriö tekee päätökset, joilla myönnetään valtionavustukset osaamiskeskuksille niiden tehtävien suorittamista varten.

Infotilaisuus osaamiskeskusvalinnasta: save the date!

Osana osaamiskeskusvalintaa opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää 16.12.2019 klo 12–16 ministeriössä kaikille avoimen informaatio- ja keskustelutilaisuuden. Lisätietoja tilaisuudesta on tulossa ministeriön tapahtumakalenteriin.

Linkkejä lisätietoon

Lisätietoja:

johtaja Henni Axelin, p. 0295 330 205
neuvotteleva virkamies Emma Kuusi, p. 0295 330 172

Hanna Kosonen Nuoriso