Varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelma

Oikeus oppia -kehittämisohjelman tavoitteena on taata varhaiskasvatuksella vahva perusta lasten myöhemmälle oppimiselle. Laadukkaaseen varhaiskasvatukseen osallistuminen ja varhaiseen oppimiseen panostaminen tasaa lasten perhetaustasta johtuvia eroja oppimisessa. 

Vuosina 2020–2022 toteutettavan varhaiskasvatuksen laadun ja tasa-arvon kehittämisohjelman tavoitteet ovat: 

1. Luomme tasa-arvoisia edellytyksiä oppimispoluille

Varhaiskasvatuksen toimenpide-ohjelman tavoitteena on tukea koulutuksellista tasa-arvoa sekä lasten hyvinvointia hakemalla vaikuttavimpia keinoja eriarvoistumiskehityksen ehkäisemiseen.

Toteuttamiseen suunnataan yhteensä 70 miljoonaa euroa vuosina 2020-2022.

Tavoitteen mukaiset toimenpiteet ovat:   

  • valtionavustushaku vuonna 2020 koskien varhaiskasvatuksen alan positiivista erityiskohtelua, lasten kielen oppimisen tuen sekä varhaiskasvatuksen lähipalveluperiaatteen kehittämistä, varhaiskasvatuksen ryhmäkokojen pienentämistä valtionavustusta kohdennetaan myös digitaitojen yhdenvertaisten mahdollisuuksien tukemiseen varhaiskasvatuksessa.
  • toteutetaan moniammatillinen interventiohanke neuvolayhteistyöhön osallistumisasteen nostamiseksi ja palveluohjauksen tehostamiseksi
  • säädetään tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat velvoittaviksi
  • tehdään selvitykset varhaiskasvatukseen osallistumattomuuden syistä, paperittomien ja turvapaikkaa hakevien lasten oikeudesta varhaiskasvatukseen sekä Suomi/Ruotsi toisena kielenä (S2/R2) –opetuksesta varhaiskasvatuksessa
  • Opetushallituksen selvitys: Turvapaikkaa hakevat ja paperittomat lapset sekä S2/R2 -opetus varhaiskasvatuksessa

2. Edistämme oppimisen tukea 

Edistetään lapsen oppimisen tukea ja inkluusiota varhaiskasvatuksessa selvittämällä nykyisiä käytäntöjä ja kehittämistarpeita sekä kehitetään varhaiskasvatukseen sopiva tuen rakenne ja malli. 

Toimenpiteet ovat:

  • tehdään selvitys lapsen oppimisen tuen ja inklusiivisen varhaiskasvatuksen käytännöistä ja kehittämistarpeista
  • asetetaan työryhmä, jonka tehtävänä on arvioida nykytilanteen muutostarpeet, laatia malli tuen toteuttamiseksi varhaiskasvatuksessa sekä tarvittavat lainsäädännölliset ja valtiontaloudelliset muutosehdotukset. Tavoitteena on pitkäjänteinen ja vaikuttava kehittämistyö.
  • käynnistetään kiusaamista ehkäisevä kehittämis- ja tutkimushanke. Hankkeessa tuotetaan kiusaamista ehkäisevä toimenpideohjelma varhaiskasvatuksen henkilöstön käyttöön.

Toimenpiteeseen suunnataan yhteensä 15 miljoonaa euroa vuosille 2020-2022.

TUIKKU-tunnetaitoja ja osallisuutta varhaiskasvatukseen -hankeen sivusto.

3. Luomme oppimiselle joustavamman alun

Toimenpiteen tavoitteena on parantaa lapsen varhaista perustaitojen oppimista ja joustavoittaa oppimisen aloituspolkuja.

Tavoitteen osalta toteutetaan seuraavia toimia:

  • muodostetaan esiopetuksesta ja perusopetuksen kahdesta ensimmäisestä vuosiluokasta nykyistä yhtenäisempi kokonaisuus
  • selvitetään kaksivuotisen esiopetuksen toteutukseen liittyvää lainsäädännöllistä perustaa, laajuutta ja toteutuksen kustannusvaikutuksia
  • toteutetaan kaksivuotisen esiopetuksen pilotointi, johon liitetään seurantatutkimus.
  • laajennetaan viisivuotiaiden maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeiluja sekä hyödynnetään kokeilusta saatavaa kuntatietoa kaksivuotisen esiopetuksen valmistelun tukena. Tavoitetta tuetaan laajalla ja avoimella sidosryhmäyhteistyöllä.

Toimenpiteeseen suunnataan yhteensä 30 miljoonaa euroa vuosille 2020-2022.

4. Parannamme varhaiskasvatuksen laatua

Tavoitteen toimenpiteissä toteutetaan pitkäjänteisiä ja monipuolisia kehittämistoimia varhaiskasvatuksen kehittämiseksi. Varhaiskasvatuksen pedagogiikkaa kehitetään, jotta varmistetaan, että lasten etu ja oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen toteutuu koko maassa. Varhaiskasvatusalan johtamista kehitetään.

Tavoitteen osalta toteutetaan seuraavia toimia:

  • laaditaan varhaiskasvatuksen laatukriteerit
  • asetetaan selvityshenkilö 5-vuotiaiden pedagogiikan tilannekuvan luomiseksi. Pedagogiikan tilannekuvaan sisältyy myös selvitys taide- ja taitoaineiden vahvistamiseksi varhaiskasvatuksessa.
  • valmistellaan hanke tukemaan varhaiskasvatussuunnitelmien paikallista johtamista, toteutumisen seurantaa sekä pedagogiikan arviointia ja kehittämistä
  • tehdään selvitys johtajuuden nykytilanteesta
  • varhaiskasvatuksen johtamiselle luodaan valtakunnallinen ja kattava täydennyskoulutusohjelma, jonka toiminta aloitetaan pilotilla
  • laaditaan johtamisen tueksi sivusto
  • perustetaan johtamisen kehittämis- ja tutkimusverkostot.

Toimenpiteeseen suunnataan yhteensä 10 miljoonaa euroa vuosille 2020-2022.

Lisätietoja

Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ) Puhelin:0295330258   Sähköpostiosoite:


Kirsi Alila, opetusneuvos 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ) Puhelin:0295330365   Sähköpostiosoite: