Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen OKM/2020/64

« Valtioneuvoston yleisistunto 30.12.2020 13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

a) Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 173/2020 vp; EV 218/2020 vp) b) Eduskunnan vastaukseen sisältyvät lausumat

HE 173/2020

Käsittelytiedot eduskunnan verkkosivuilla

Ministeri
Jussi Saramo
Esittelijä
Piritta Sirvio, Hallitusneuvos p.+35 8295330238
Asia
1. Eduskunta edellyttää, että oppivelvollisuusuudistuksen ohella tulee edelleen jatkaa koko koulutuspolun uudistamiseksi ja vahvistamiseksi tähtääviä toimia, sillä ne tukevat ja ovat edellytyksenä myös oppivelvollisuusuudistuksen tavoitteiden ja toimeenpanon onnistumisessa. 2. Eduskunta edellyttää, että oppivelvollisuusuudistuksessa hallitus huomioi perusopetuksessa tehostettua tukea, erityistä tukea ja vaativaa erityistä tukea saaneiden oppilaiden oikeuden tukeen toisella asteella ja nivelvaiheen koulutuksessa. 3. Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja varmistaa sen, että erityistä tukea tarvitseville ja vammaisille nuorille taataan opintojen kannalta olennaiset tukivälineet. 4. Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa sivistysvaliokunnalle selvityksen toimenpiteineen siitä, miten vammaisten ja erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden tarvitsemien tukipalveluiden saatavuus toteutetaan eri organisaatioiden välisellä yhteistyöllä niin, että se selkeyttää ja parantaa tukipalveluiden saatavuutta ja oikea-aikaisuutta. 5. Eduskunta edellyttää, että erityistä tukea tarvitsevien ja vammaisten nuorten riittävä toisen asteen koulutuspaikkojen alueellinen saatavuus ja määrä turvataan ja sitä seurataan. 6. Eduskunta edellyttää, että opinto-ohjauksen riittävät resurssit turvataan ja niiden saatavuutta seurataan. 7. Eduskunta edellyttää, että oppilaalle tai opiskelijalle, jolla on oppimisvaikeuksia, neuropsykologisia ongelmia tai mielenterveyden haasteita, tulee järjestää riittävä ja tarvittava tuki koko koulutuspolulla mukaan lukien nivelvaiheen koulutus ja että tuen saatavuutta seurataan. 8. Eduskunta edellyttää, että sekä yksilöllisen että yhteisöllisen opiskeluhuollon riittävä määrä ja alueellinen saatavuus turvataan ja sitä seurataan. 9. Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta turvataan tukiopetus myös oppivelvollisille, jotka opiskelevat valmentavassa koulutuksessa, ammatillisessa ja lukiokoulutuksessa. 10. Eduskunta edellyttää, että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, jotta turvataan ammatillisen koulutuksen sekä valmentavan koulutuksen oppivelvollisille oikeus erityisopetukseen. 11. Eduskunta edellyttää, että ammatillisessa koulutuksessa tulee vahvistaa opiskelijan oikeutta saada lähiopetusta. Valtioneuvoston asetuksella on säädettävä tarkemmin opetuksen ja ohjauksen määrän arvioinnissa käytettävistä periaatteista. Toteutuneen lähiopetuksen määrää on seurattava. 12. Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa uudistuksen vaikutuksia oppilaitosverkostoon ja opiskelupaikkojen saatavuuteen alueellisen tasa-arvon näkökulmasta sekä suurilla kaupunkiseuduilla että harvempaan asutuilla seuduilla. 13. Eduskunta edellyttää, että lukiokoulutukseen tulee laatia laatukriteerit, jotta oppivelvollisten oikeus laadukkaaseen lukiokoulutukseen voidaan taata yhdenvertaisesti koko maassa. 14. Eduskunta edellyttää, että S2/R2 -opetuksessa olevien tukea ja ohjausta kehitetään ja kielitietoinen opetus otetaan myös osaksi muuta opetusta. Oppilaitoksissa tulee myös seurata toteutuneita S2/R2 -opetustuntimääriä ja resursointia. 15. Eduskunta edellyttää, että oppivelvollisuusuudistuksessa huomioidaan kielelliset oikeudet ja että erityishuomiota kiinnitetään pätevien osaajien saamiseen molemmilla kansalliskielillä sekä joustavuuteen ruotsinkielisen tutkintoon valmistavan koulutuksen toteuttamisessa. 16. Eduskunta edellyttää, että kansanopistojen pitkien linjojen oppivelvollisuuden piiriin kuuluvien opiskelupaikkojen määrän riittävyys varmistetaan. 17. Eduskunta edellyttää, että oppivelvollisuusuudistuksessa turvataan jatkossakin soveltavien erikoiskurssien ja opintojaksojen sekä erityisen koulutustehtävän lukioiden ja erikoislinjojen toimintaedellytykset. 18. Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa oppivelvollisuusuudistukseen varatun rahoituksen riittävyyttä ja ryhtyy toimiin, mikäli se havaitaan riittämättömäksi. 19. Eduskunta edellyttää, että kuntia ja koulutuksen järjestäjiä tuetaan ja ohjataan riittävästi ja oikea-aikaisesti lainsäädännön toimeenpanossa. Näiden tehtävien toteuttamiseksi tulee Opetushallitukselle varata riittävät resurssit. 20. Eduskunta edellyttää, että oppivelvollisuuden laajentamisen vaikutuksia ja toisen asteen maksuttomuuden toteutumista seurataan tieteellisen tutkimuksen avulla. Pitkäkestoisen seurannan päämääränä on oltava uudistuksen keskeisten tavoitteiden toteutumisen seuranta. Näitä ovat muun muassa koulutus- ja työllisyysasteen nouseminen sekä koulutuksellisen tasa-arvon kehittymiseen kiinteästi liittyvä lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääntyminen ja syrjäytymisen väheneminen. 21. Eduskunta edellyttää, että oppivelvollisuusuudistuksessa huolehditaan myös saamenkielisten mahdollisuudesta saada opetusta omalla äidinkielellään ja edistetään riittävän saamenkielisen opetushenkilöstön saatavuutta. 22. Eduskunta edellyttää, että hallitus seuraa ja arvioi oppivelvollisuusuudistuksen toimeenpanoa ja vaikutuksia laajasti ja ryhtyy tarvittaviin toimiin mahdollisten epäkohtien korjaamiseksi.
Esitys
Valtioneuvosto esittää, että Tasavallan Presidentti vahvistaa liitteenä olevat lait, jotka sisältyvät eduskunnan vastaukseen hallituksen esitykseen oppivelvollisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi ja määrää lain valtion ja yksityisen järjestämän koulutuksen hallinnosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta, lain tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta, lain Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annetun lain 2 ja 6 §:n muuttamisesta, lain valmiuslain 109 §:n muuttamisesta, lain digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta ja lain työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 12 a §:n muuttamisesta tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2022 sekä muut eduskunnan vastaukseen sisältyvät lait tulemaan voimaan 1 päivänä elokuuta 2021 sekä määrää eduskunnan lausumat merkittäväksi pöytäkirjaan ja ryhtyy lausumista aiheutuviin toimenpiteisiin
Päätös
Valtioneuvosto hyväksyi esityksen
Liitteet
  1. Oppivelvollisuuslaki
  2. Läropliktslag
  3. Laki tutkintokoulutukseen valmentavasta koulutuksesta
  4. Lag om utbildning som handleder för examensutbildning
  5. Laki perusopetuslain muuttamisesta
  6. Lag om ändring av lagen om grundläggande utbildning
  7. Laki lukiolain muuttamisesta
  8. Lag om ändring av gymnasielagen
  9. Laki ammatillisesta koulutuksesta annetun lain muuttamisesta
  10. Lag om ändring av lagen om yrkesutbildning
  11. Laki vapaasta sivistystyöstä annetun lain muuttamisesta
  12. Lag om ändring av lagen om fritt bildningsarbete
  13. Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta
  14. Lag om ändring av lagen om finansiering av undervisnings- och kulturverksamhet
  15. Laki valtakunnallisista opinto- ja tutkintorekistereistä annetun lain muuttamisesta
  16. Lag om ändring av lagen om nationella studie- och examensregister
  17. Laki opintotukilain muuttamisesta
  18. Lag om ändring av lagen om studiestöd
  19. Laki koulumatkatukilain muuttamisesta
  20. Lag om ändring av lagen om stöd för skolresor
  21. Laki ylioppilastutkinnosta annetun lain 20 §:n muuttamisesta
  22. Lag om ändring av 20 § i lagen om studentexamen
  23. Laki oppilas- ja opiskelijahuoltolain 1 ja 9 §:n muuttamisesta
  24. Lag om ändring av 1 och 9 § i lagen om elev- och studerandevård
  25. Laki Helsingin eurooppalaisesta koulusta annetun lain 39 §:n muuttamisesta
  26. Lag om ändring av 39 § i lagen om Europeiska skolan i Helsingfors
  27. Laki Saamelaisalueen koulutuskeskuksesta annetun lain 3 ja 7 §:n muuttamisesta
  28. Lag om ändring av 3 och 7 § i lagen om Sameområdets utbildningscentral
  29. Laki varhaiskasvatuslain 12 §:n muuttamisesta
  30. Lag om ändring av 12 § i lagen om småbarnspedagogik
  31. Laki valtion ja yksityisen järjestämän koulutuksen hallinnosta annetun lain 1 §:n muuttamisesta
  32. Lag om ändring av 1 § i lagen om förvaltning av utbildning som ordnas av staten och privata
  33. Laki tutkintojen ja muiden osaamiskokonaisuuksien viitekehyksestä annetun lain 1 §:n muuttamisesta
  34. Lag om ändring av 1 § i lagen om en referensram för examina och övriga samlade kompetenser
  35. Laki Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta annetun lain 2 ja 6 §:n muuttamisesta
  36. Lag om ändring av 2 och 6 § i lagen om Nationella centret för utbildningsutvärdering
  37. Laki nuorisolain 11 §:n muuttamisesta
  38. Lag om ändring av 11 § i ungdomslagen
  39. Laki valmiuslain 109 §:n muuttamisesta
  40. Lag om ändring av 109 § i beredskapslagen
  41. Laki kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain muuttamisesta
  42. Lag om ändring av lagen om statsandel för kommunal basservice
  43. Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta annetun lain 3 §:n muuttamisesta
  44. Lag om ändring av 3 § i lagen om tillhandahållande av digitala tjänster
  45. Laki nuorista työntekijöistä annetun lain muuttamisesta
  46. Lag om ändring av lagen om unga arbetstagare
  47. Laki työsopimuslain 4 luvun 4 §:n muuttamisesta
  48. Lag om ändring av 4 kap. 4 § i arbetsavtalslagen
  49. Laki merityösopimuslain 1 luvun 7 §:n ja 5 luvun 5 §:n muuttamisesta
  50. Lag om ändring av 1 kap. 7 § och 5 kap. 5 § i lagen om sjöarbetsavtal
  51. Laki kotoutumisen edistämisestä annetun lain 20 §:n muuttamisesta
  52. Lag om ändring av 20 § i lagen om främjande av integration
  53. Laki työttömyysturvalain muuttamisesta
  54. Lag om ändring av lagen om utkomstskydd för arbetslösa
  55. Laki työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain 12 a §:n muuttamisesta
  56. Lag om ändring av 12 a § i lagen om finansiering av arbetslöshetsförmåne
  57. Laki lastensuojelulain 24 ja 52 a §:n muuttamisesta
  58. Lag om ändring av 24 och 52 a § i barnskyddslagen
  59. Laki lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetun lain 13 ja 17 §:n muuttamisesta
  60. Lag om ändring av 13 och 17 § i lagen om stöd för hemvård och privat vård av barn