Jokaiselle lukiolaiselle mahdollisuus kurkistaa korkea-asteelle

Opetus- ja kulttuuriministeriö 21.5.2018 13.32
Tiedote

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen on asettanut laajapohjaisen yhteistyöryhmän kehittämään lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyötä. Eduskunta käsittelee parhaillaan esitystä uudeksi lukiolaiksi. Uusi laki sisältää velvoitteen lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyöhön ja takaa jokaisella opiskelijalle mahdollisuuden tutustua korkeakoulutukseen jo lukioaikana.

- Kurkistus korkea-asteen opintoihin kasvattaa näköaloja, helpottaa alan valintaa ja antaa tietoja siitä, mitä korkeakouluopiskelu vaatii. Lukiouudistuksen myötä tämä mahdollisuus tulee jokaiselle Suomen lukiolaiselle. Erityistä huomiota on kiinnitettävä siihen, että monipuoliset tutustumismahdollisuudet ovat kaikkien lukiolaisten ulottuvilla lukion koosta ja sijainnista riippumatta, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Lukioilla ja korkeakouluilla on Lukioselvityksen (2017) mukaan erilaisia yhteistyön toteuttamistapoja ja –malleja, mutta ne ovat yleensä paikallisia, jopa yhden opettajan aktiiviseen toimintaan perustuvia.  Yhteistyöstä pyritään saamaan strategisempaa, valtakunnallista ja kaikkia lukioita koskevaa.  Myös Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiossa (2017) painotetaan toisen asteen ja korkeakoulujen välistä yhteistyötä.

Lain muutoksen myötä opiskelija voisi myös uusia ylioppilaskokeita aiempaa useammin. Näin vähennetään lukiolaisten stressiä ja parannetaan mahdollisuuksia hakeutua korkeakouluopintoihin.

Yhteistyöryhmän tehtävänä on selvittää lukioiden ja korkeakoulujen yhteistyön nykytilaa ja erilaisia toimintamalleja, määritellä yhteistyön tavoitteita sekä tehdä ehdotuksia yhteistyön kehittämiseksi ja valtakunnallisiksi toimintamalleiksi. Työryhmään on nimetty lukioiden, korkeakoulujen ja sidosryhmien edustajia yhteensä 26 henkilöä.  Työryhmän toimikausi kestää vuoden 2018 loppuun.

Opetus- ja kulttuuriministeriö asettaa lisäksi toisen ryhmän valmistelemaan ammatillisen toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulutuksen välistä yhteistyötä.

Valtioneuvoston antama lukiolain uudistusta koskeva hallituksen esitys on eduskunnan käsittelyssä ja siitä päätetään kevään 2018 aikana.  Uuden lukiolain ja asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2019. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön 1.8.2021.

Lisätietoja:
- erityisavustaja Daniel Sazonov, puh. 0295 3 30276
- projektipäällikkö Tiina Silander (OKM), puh. 0295 3 30188
- opetusneuvos, ryhmän päällikkö Birgitta Vuorinen (OKM), puh. 02953 30335
- Lisää tietoa Uusi lukio -hankkeesta

 Lukioiden ja korkeakoulujen välisen yhteistyön kehittämistä valmistelevan työryhmän asettamispäätös (15.5.2018), pdf

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Yleissivistävä koulutus