Usein kysyttyjä kysymyksiä korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksesta

Periaatteena on, että eri alojen korkeakoulutus mitoitetaan työmarkkinoiden ja laajemmin yhteiskunnan tarpeiden perusteella. Nuorten toiveet ja toisaalta yhteiskunnan koulutustarpeet eivät täysin kohtaa. Tästä syystä monet eivät pääse opiskelemaan juuri eniten haluamaansa alaa.

Viime kädessä korkeakoulutuksen mitoittaminen on poliittinen päätös. Opetushallitus vastaa koulutustarpeiden ennakoinnista. Ennakointitiedon ja koulutuspoliittisten tavoitteiden perusteella OKM ja korkeakoulut sopivat eri alojen tutkintomäärien tavoitteista. Korkeakoulut päättävät itsenäisesti tämän perusteella aloituspaikkojen määrästä.

Osaamistarpeiden ennakoinnista ks. Osaamisen ennakointifoorumi (Oef).

Kelpoisuudesta korkeakouluopintoihin, eli siitä millä pohjakoulutuksella korkeakouluopintoihin on mahdollista Suomessa hakeutua, säädetään ammattikorkeakoululaissa ja yliopistolaissa. Säännösten mukaan korkeakouluopintoihin voidaan ottaa opiskelijaksi henkilö, joka on suorittanut:

• ylioppilastutkinnon,
• ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon, tai
• ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin.

Ammattikorkeakouluopintoihin kelpoisia ovat lisäksi

• (pelkän) lukion oppimäärän suorittaneet.

Hakijat voidaan jakaa erilaisen koulutustaustan perusteella valinnoissa erillisiin ryhmiin. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että ylioppilastutkinnon suorittaneisiin, ammatillisen tutkinnon suorittaneisiin ja aiemmin korkeakouluopintoja suorittaneisiin voidaan soveltaa erilaisia valintaperusteita. Maisterivaiheesta alkaviin yliopisto-opintoihin, yliopistojen tohtorikoulutukseen ja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin opintoihin on erilaiset kelpoisuusvaatimukset.

Ks. yliopistolaki 37 § ja ammattikorkeakoululaki 25 §.

Lain mukaan korkeakoulut ottavat opiskelijat ja päättävät valintaperusteista.

Valintojen kehittämisestä on kuitenkin sovittu korkeakoulujen ja opetus- ja kulttuuriministeriön kesken.

Ministeriö on sopinut korkeakoulujen kanssa kehikosta, jonka mukaisesti valintoja kehitetään: pääosa, eli yli puolet hakijoista valitaan 2020 alkaen todistusten perusteella, yhteispistevalinnasta luovutaan ja valintakokeet säilyvät merkittävänä valintatapana. Siitä, miten todistuksia pitäisi arvottaa, eli esimerkiksi ylioppilastutkinnon arvosanojen pisteyttämisestä ja valintakokeiden yksityiskohdista, korkeakoulut päättävät itsenäisesti.

Ammattikorkeakoulujen osalta Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry laatii suositukset valintaperusteista, ja ammattikorkeakoulut noudattavat suosituksia laajasti. Myös yliopistoissa monilla aloilla tehdään yhteistyötä ja käytetään yhteisiä pisteytyksiä ja valintakokeita.

Yleisesti voidaan sanoa, että erilaisia koeyhdistelmiä sisältävät ylioppilastutkinnot ja eri alojen ammatilliset tutkinnot kertovat erilaisista tiedoista ja osaamisesta. Toisaalta eri alojen korkeakouluopintojen aloittaminen edellyttää jossain määrin toisistaan poikkeavia pohjatietoja ja -taitoja.

Korkeakoulujen tavoitteita voidaan kuvailla seuraavasti: korkeakoulut pyrkivät laatimaan valintaperusteet siten, että

1. valinnassa menestyminen varmistaa kyseisellä alalla opintojen aloittamisessa tarvittavat pohjatiedot,
2. valintaperusteissa menestyminen laittaa opiskelijat opinnoissa menestymisen ja soveltuvuuden kannalta paremmuusjärjestykseen eli valituksi tulevat kyseisen alan kannalta parhaat hakijat, ja
3. valintaperusteet erottelevat hakijoita riittävästi siten, ettei tasapistetilanteita synny usein.

Todistusarvosanoihin perustuvan valinnan osalta tarvittavat pohjatiedot varmistetaan valintaperusteissa edellyttämällä tiettyjen ylioppilastutkinnon kokeiden suorituksia riittävin arvosanoin (ja ammattikorkeakoulujen osalta vaihtoehtoisesti ammatillisten perustutkintojen yhteisten opintojen suorituksia). Valintaperusteissa näitä kutsutaan usein kynnysehdoiksi. Lisäksi pisteytyksissä usein painotetaan alan kannalta relevantteja aineita.

Valintakokeeseen perustuvassa valinnassa vastaava osaamistason varmistaminen tehdään osana valintakoetta. Viime vuosina yliopistojen opiskelupaikoista yli puolet on ollut aloilla, joilla valintakoe on perustunut kokonaan tai osittain lukion oppimääriin (kauppatiede, lääketieteet, farmasia, tekniikan alat, ICT-ala, luonnontieteet, humanistisen alan kieliaineet). Samoilla aloilla käytetään myös todistusvalinnassa usein edellä mainittuja kynnysehtoja. Yksityiskohdat ilmenevät kunkin hakukohteen valintaperusteista.

Korkeakoulut ovat vähentäneet muuta valintakokeissa edellytettävän materiaalin määrää.

Joillain aloilla käytetään myös soveltuvuuskokeita, esimerkiksi haastatteluja.

Lisäksi korkeakoulut edellyttävät opintojen aloittamisen kannalta riittävää kielitaitoa (opetuskielestä riippuen suomen, ruotsin tai englannin kielen taito).

Viime vuosina vain yksi kolmesta uudesta ylioppilaasta on jatkanut opintojaan välittömästi ylioppilastutkinnon suorittamisen jälkeen.

OECD:n Education at a Glance 2019 -raportin mukaan maiden kesken on suuria eroja siinä, kuinka suuri osuus hakijoista yksittäisenä vuonna pääsee sisään. Suomessa kaksi kolmasosaa hakijoista jää vuosittain ilman paikkaa korkeakoulussa. Hylkäysprosentti on vertailumaiden korkein.

Uudistuksessa poistuva malli, jossa lähes kaikilta hakijoilta edellytetään osallistumista valintakokeisiin, joita järjestetään satoja erilaisia, on kallis ja raskas ja myös kansainvälisesti poikkeuksellinen. Se vaikuttaa osaltaan opintojen aloituksen viivästymiseen eli ei-toivottuihin välivuosiin. Monet nuoret myös lähtevät opiskelemaan ulkomaille, koska valinnat ovat monissa maissa helpommat. Ylioppilastutkinto ja toisaalta erilaiset ammatilliset tutkinnot tuottavat lain mukaan kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Menestys toisella asteella kertoo hyvin valmiuksista korkeakouluopintoihin.

Ei ole.

Valintakokeilla valitaan opiskelijoita myös vuoden 2020 jälkeen. Todistusvalinta on kuitenkin pääväylä korkeakouluopintoihin, eli hieman yli puolet paikoista täytetään todistusarvosanojen perusteella. Nykyisestä yhteispistevalinnasta, jossa pisteitä saa sekä valintakokeesta että todistuksesta, luovutaan. Valintakokeita kehitetään suuntaan, jossa niihin ei tarvitse valmentautua etukäteen.

Uudistus koskee kaikkia opintoaloja paitsi taide-, kulttuuri- ja liikunta-aloja ja Diakonia-ammattikorkeakoulun asiointitulkin ja viittomakielen tulkin koulutusta. Joillain aloilla järjestetään lisäksi todistusvalinnassa menestyneille tai valintakokeen osana soveltuvuuskokeita.

Vuodesta 2018 alkaen valintakokeissa ei tulisi edellyttää pitkäkestoista valmentautumista. Vuodesta 2020 alkaen todistusvalinta on pääväylä opintoihin, eli käytännössä hieman yli puolet paikoista täytetään todistusvalinnalla.

Tämän jälkeenkin valintakokeisiin voivat osallistua ne, joita ei voida valita todistuksen perusteella. Tämä tarkoittaa yleisimmin sitä, että hakijalla ei ole soveltuvaa todistusta, tai että arvosanat eivät ole riittävän hyviä.

Opiskelijoita valitaan kaikille aloille ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella sekä korkeakoulun päätöksen mukaan myös ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella. Uudistus ei koske taide-, kulttuuri- ja liikunta-aloja. Lukion yksittäisten kurssien arvosanoja (lukion päättötodistus) ei käytetä opiskelijavalinnoissa. Lukiodiplomeita voidaan edelleen käyttää valintojen osana.

Kukin korkeakoulu päättää, valitseeko se opiskelijoita ylioppilastutkinnon perusteella vai sekä ylioppilastutkinnon että ammatillisen perustutkinnon arvosanojen perusteella.

Ammattikorkeakoulut ovat ottamassa ammatillisten perustutkintojen arvosanojen perusteella tehtävät valinnat kaikilla aloilla, joissa ylioppilastutkintoonkin perustuvia todistusvalintoja käytetään.

Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen 2020 soveltamat todistusvalinnan kriteerit löytyvät Opintopolku-palvelusta:

• Ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa 2020 käytettävät pisteytykset
• Yliopistojen todistusvalinnoissa 2020 käytettävät pisteytykset

Jatkossa on tarkoitus, että valintaperusteet ilmoitetaan aina niin ajoissa, että ne ovat tiedossa jo toisen asteen opintoja aloittaessa erityisesti todistusten hyödyntämisen osalta.

Tämän kysymyksen arviointi edellyttää tulevien valintaperusteiden vertaamista aiempiin.

Vertailu osoittaa, että kuten tulevaisuudessa, myös aiemmin erityisesti yliopistot ovat halunneet varmistaa monilla aloilla kyseisen alan opintojen aloittamisen kannalta relevantit taidot edellyttämällä valinnoissa tiettyjen arvosanarajojen ylittämistä ylioppilastutkinnon kokeissa tai vaihtoehtoisesti testanneet kyseisen alan kannalta relevantin lukion oppimäärän hallintaa valintakokeessa.

Viime vuosina yliopistojen opiskelupaikoista yli puolet on ollut aloilla, joilla valintakoe on perustunut kokonaan tai osittain lukion oppimääriin (kauppatiede, lääketieteet, farmasia, tekniikan alat, ICT-ala, luonnontieteet, humanistisen alan kieliaineet). Samoilla aloilla tulevissa todistusvalinnoissa edellytetään yleisesti tiettyjen ylioppilastutkinnon kokeiden arvosanoja.

Osalla aloista edellä kuvatun kaltaisia kynnysehtoja ei ole asetettu ja valintakokeetkin ovat perustuneet muuhun materiaaliin kuin lukion oppimääriin. Tällöinkin eri ylioppilastutkinnon arvosanoista ja valintakokeesta saataviin yhteispisteisiin perustuvassa yhteispistevalinnassa on saattanut saada erilaisia pistemääriä eri ylioppilastutkinnon kokeista. Esimerkiksi pitkän matematiikan kokeesta tai pitkän oppimäärän kielestä on usein saanut enemmän pisteitä kuin lyhyestä.

Kuten tulevaisuudessa, myös aiemmin joidenkin lukion oppiaineiden hallinta on hyvin monilla aloilla ollut edellytys menestykselle valinnoissa. Kuten aiemmin, myös tulevaisuudessa korkeakoulujen eri aloilla edellyttämän osaamisen voi hankkia myös toisen asteen koulutuksen jälkeen ja osoittaa sen valintakokeessa tai myös suorittamalla uusia ylioppilastutkinnon kokeita.

Yliopistot ja ammattikorkeakoulu päättävät pisteytyksestä, joten tämä kysymys täytyy osoittaa niille.

Vaikka valintaperusteet muuttuvat, koulutuspaikkoja on tarjolla aivan yhtä paljon kuin ennenkin. Tavoite on, että näistä nykyistä suurempi osa kohdistuisi ensimmäistä korkeakoulupaikkaansa hakeville, ja että opintoihin siirryttäisiin nykyistä nopeammin. Myös nykyään valtaosa paikoista on edellyttänyt käytännössä hyvää todistusta: esimerkiksi syksyllä 2016 yliopistoihin valittiin pelkän valintakokeen perusteella vain kolmasosa opiskelijoista.

Aiemmin myös hyvät arvosanat saaneet hakijat ovat usein joutuneet osallistumaan valintakokeisiin. Tämä on käytännössä estänyt hakeutumisen samana vuonna usealle vaihtoehtoiselle alalle. Tämä on päällekkäistä testaamista, joka on voinut aiheuttaa painetta siirtää valintakokeisiin osallistuminen seuraavalle vuodelle toisen asteen opintojen päättymisen jälkeen. 

Tulevaisuudessa – aivan kuten nykyisin – toisella asteella opiskeleminen kannattaa. Todistusvalinnassa valituksi tulemiseen vaadittavat suoritukset riippuvat kunkin alan suosiosta, aivan kuten aiemminkin.

• Blogikirjoitus yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen valintatapojen suhteista 2018, 2018 ja 2020
• Faktaa valintatavoista

Todistusvalinta on vuodesta 2020 alkaen pääasiallinen väylä korkeakoulutukseen. Korkeakoulut päättävät tarkemmin valintatapojen suhteista eri aloilla.

• Ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa 2020 käytettävät pisteytykset
• Yliopistojen todistusvalinnoissa 2020 käytettävät pisteytykset

Yksityiskohdat kustakin hakukohteesta löytyvät Opintopolku-palvelusta.

Tarkoitus on, että jatkossa todistusvalinnan valintaperusteet ilmoitetaan etukäteen niin, että ne ovat tiedossa jo toisen asteen opintoja aloittaessa erityisesti todistusten hyödyntämisen osalta. Korkeakoulupaikkoja ei olla vähentämässä.

Tässä on erilaisia käytäntöjä. Ammattikorkeakoulut ja yliopistot päättävät asiasta. Joillain aloilla todistusvalinta on rajattu vain ensimmäistä paikkaa hakeville. Tieto todistusvalinnan ensikertalaisille varatuista paikoista löytyy kunkin koulutuksen valintaperusteista Opintopolku-palvelusta.

Ammatillinen perustutkinto, ammattitutkinto ja erikoisammattitutkinto tuottavat kelpoisuuden korkeakouluopintoihin kuten ennenkin. Se mitä valintatapoja tällaisella tutkinnolla hakevalle on tarjolla, riippuu korkeakoulusta ja hakukohteesta.

Ammattikorkeakoulut käyttävät ammatilliseen perustutkintoon perustuvaa valintaa pääosin kaikilla aloilla, joilla ylioppilastutkintoonkin perustuvaa todistusvalintaa.

Valintakokeeseen perustuva valintapa on joka tapauksessa tarjolla.

Kukin korkeakoulu päättää, valitseeko se todistuksen perusteella opiskelijoita ylioppilastutkintoon perustuen vai sekä ylioppilastutkintoon että ammatilliseen perustutkintoon perustuen.

Ammattikorkeakoulut ovat päättäneet käyttää ammatilliseen perustutkintoon perustuvaa todistusvalintaa kaikilla niillä aloilla, joilla on ylioppilastutkintoonkin perustuvaa todistusvalintaa.

Kun lisätään todistusvalintoja, luovutaan yhteispistevalinnasta. Historiaan jäävä yhteispistevalinta on yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa ollut tarjolla vain ylioppilaille, koska siinä hyödynnetään ylioppilastutkinnon kokeiden arvosanoja.

Pelkällä valintakokeella paikoista jaetaan tulevaisuudessakin merkittävä määrä. Itse asiassa yliopistoissa pelkkään valintakokeeseen perustuen jaettavien paikkojen määrä lisääntyy.

Suurin osa ammatillisen koulutuksen opiskelijoista suorittaa ammatillisen perustutkinnon. Tämän lisäksi on olemassa ammattitutkintoja ja erikoisammattitutkintoja. Myös ne antavat kelpoisuuden korkeakouluopintoihin, mutta niistä ei kuitenkaan saa arvosanoja, joita voitaisiin käyttää todistusvalinnassa.

Ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneiden käytettävissä ovat jatkossakin sekä valintakoeväylä että avoimen korkeakoulun väylä. Käytännössä ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon suorittaneen polku jatko-opintoihin kulkee usein työelämän kautta. Ammattikorkeakoulujen monimuotokoulutuksessa on ollut käytössä valintatapa, jossa saa pisteitä työkokemuksesta. Koulutuspolku, jossa ammatillisen tutkinnon jälkeen siirrytään työelämään ja sieltä jatko-opintoihin, on merkittävä ja sitä ylläpidetään jatkossakin.

Vuodesta 2018 alkaen valintakokeiden tulisi olla sellaisia, etteivät ne edellytä pitkää valmentautumista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi aineistokokeita tai muita koetilanteessa suoritettavia tehtäviä. Jatkossa kokeiden määrää vähennetään edelleen kehittämällä useilla aloilla hyödynnettäviä yhteisiä kokeita, jotta yhdellä kokeella voisi hakea useampaa opiskelupaikkaa.

Ammattikorkeakoulut ovat ottaneet käyttöön yhteisen valintakokeen syksyllä 2019.

Keväällä 2020 ja 2021 valtaosa korkeakoulujen valintakokeista järjestetään niin, että hakijat ovat saaneet todistusvalinnan tiedot ennen valintakoetta.

Ylioppilastutkinnon tulokset ovat valintojen käytössä hieman ennen toukokuun puoliväliä. Todistusvalinnat tehdään ennen yliopistojen valintakokeiden alkamista toukokuun puolivälin jälkeen. Todistusvalinnan tulosten ja ensimmäisten yliopistojen valintakokeiden väliin jää siis vain muutama päivä. Ammattikorkeakoulujen yhteinen valintakoe järjestetään kesäkuussa siten, että sen ja ylioppilastutkinnon tulosten väliin jää kohtuullisesti aikaa.

Olisi tarkoituksenmukaista, että todistusvalintojen tulosten valmistumisen ja valintakokeiden väliin jäisi tätä enemmän aikaa. OKM etsii asiaan ratkaisuja yhdessä ylioppilastutkintolautakunnan ja korkeakoulujen kanssa.

Aikatauluhaasteesta huolimatta todistusvalinta mahdollistaa hakemisen usealle alalle ilman valintakokeeseen osallistumista.

Avoimen väylää kehitetään muun muassa Jyväskylän yliopiston TRY-hankkeessa, ks. Toinen Reitti Yliopistoon (TRY).

Opiskelijavalintojen uudistamisella edistetään mahdollisuuksien tasa-arvoa, sillä sen tarkoitus on varmistaa opiskelupaikka mahdollisimman monelle. Kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet päästä opiskelemaan.

On viitteitä siitä, että nykytilanteessa karkeasti sanottuna naiset pärjäisivät paremmin ylioppilaskokeissa ja miehet hieman paremmin valintakokeissa. Miesten ja naisten korkeakoulutukseen pääsyyn vaikuttaa se, että mies- ja naispuoliset lukiolaiset opiskelevat usein eri aineita ja suorittavat eri kokeita ylioppilastutkinnossa sekä se, että miehet ja naiset hakeutuvat usein eri aloille.

Opiskelijavalintauudistuksen voi arvioida lisäävän oppimismotivaatiota kaikille toisella asteella, kun arvosanojen merkitys kasvaa. Kehitystä on tärkeä seurata.

Suomen perustuslain mukaan jokaisella on oltava mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaan myös muuta kuin perusopetusta ja kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä.

Nykymallin opiskelijavalinnat ovat luoneet markkinat valintakokeiden valmennuskursseille, ja kurssien hinta ja saatavuus voivat ohjata hakijoiden alan valintaa. Valmennuskursseista on tullut joillakin aloilla hyvin yleisiä: Eurostudent VI -selvitykseen osallistuneista vastaajista joka neljäs yliopisto-opiskelija ja joka kahdeksas ammattikorkeakouluopiskelija on käynyt valmennuskurssin. Yleisintä valmennuskurssille osallistuminen on oikeustieteen alalla, lääketieteessä ja kauppatieteissä.

Kun valintakokeisiin valmistautuminen on käytännössä mahdollista vasta ylioppilaskokeiden tai opintojen päätyttyä, uusi hakija joutuu kilpailemaan valintakokeissa muiden uusien hakijoiden lisäksi niiden kanssa, joilla on ollut varaa käyttää pidempi aika, jopa useampia vuosia valmistautumiseen. Valintakokeisiin perustuvaa järjestelmää voi pitää epäreiluna niille nuorille, joilla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi taloudellisista syistä käyttää aikaa pitkäkestoiseen valintakokeisiin valmistautumiseen tai valmennuskursseihin.

Opetus- ja kulttuuriministeriö seuraa opiskelijavalintojen kehittymistä yhteistyössä korkeakoulujen kanssa.

Erilaisten kurssien tarjoamista tai niihin osallistumista ei voida kieltää. Lukio on kuitenkin paras valmennuskurssi ylioppilaskokeisiin. Abiturientin tukena ylioppilaskokeisiin valmistautumisessa on koko lukion opetus sekä opettajat, opinto-ohjaajat ja lisäksi lukiokaverit, jotka ovat opiskelemassa samoihin kokeisiin. Valintakokeiden suhteen tilanne on toinen, sillä hakija voi jäädä valmistautumaan yksin tai osallistua valmennuskurssille. Valmennuskursseja ei ole tarjolla joka puolella Suomea. Lisäksi lukiolainen voi käytännössä alkaa valmistautua valintakokeisiin vasta ylioppilaskokeiden jälkeen. Tällöin painetta lisää vielä se, että hän joutuu kilpailemaan opiskelupaikasta myös aikaisempien vuosien ylioppilaiden kanssa, jotka ovat voineet valmistautua paljon pidemmän ajan.

Valintakokeiden käyttäminen motivaation mittarina on monella tavalla ongelmallista. Valintakokeisiin perustuvassa järjestelmässä ei välttämättä ole järkevää edes hakea siihen koulutukseen, johon olisi motivoitunut: jos nuori arvioi mahdollisuutensa päästä toivealalleen liian heikoksi, hänen voi olla järkevämpää hakea vähemmän motivoivaan, mutta helpompaan paikkaan.

Todistusvalinnan tapauksessa yhteen kohteeseen hakemisesta ei ole haittaa toisiin kohteisiin hakemiselle, eikä hakijalla ole siten syytä jättää hakematta mieluiseen kohteeseen. Valintakokeiden tapauksessa hakija joutuu pohtimaan ajan jakamista eri valintakokeisiin valmistautumiseen, ja yhteen valintakokeeseen valmistautumiseen käytetty aika on toisesta pois. Usein onkin ollut mahdotonta valmistautua useampiin valintakokeisiin samaan aikaan.

Motivoitunut hakija toimii edistääkseen menestystään valintaperusteiden mukaisesti, olivat ne sitten ylioppilastutkinnon kokeita tai erillisiä valintakokeita. On tärkeää muistaa myös, että motivaatio hakuvaiheessa ei välttämättä kerro motivaatiosta opintojen aikana.

Myös valintakokeella opiskelupaikan saaneet voivat haluta vaihtaa alaa opintojen alun jälkeen.

On totta, että valintakokeisiin valmistautuessa voi tutustua opintojen aihepiiriin ja joutuu paneutumaan siihen. Tällöin saa käsityksen yhden alan sisällöistä. Voidaan kuitenkin ajatella, että olisi parempi tutustua useisiin eri aloihin jo ennen hakupäätöstä, niin että on voinut muodostaa näkemyksen opintoaloista ja niitä seuraavasta työelämästä.

Ylioppilastutkinto ja toisaalta erilaiset ammatilliset tutkinnot tuottavat lain mukaan kelpoisuuden korkeakouluopintoihin. Korkeakoulujen opiskelijavalintojen tulisi siksi perustua pääsääntöisesti toisen asteen koulutuksen aikana hankittuun osaamiseen eikä esimerkiksi valintakoekirjoista opiskeltaviin korkeakouluopintojen sisältöihin. Ylioppilastutkinnon arvosanat ja myös ammatilliset tutkinnot ja niiden arvostelu kertovat hakijan osaamisesta.

Ministeriö on sopinut korkeakoulujen kanssa kehikosta, jonka mukaisesti valintoja kehitetään: pääosa, eli yli puolet hakijoista valitaan 2020 alkaen todistusten perusteella, yhteispistevalinnasta luovutaan ja valintakokeet säilyvät merkittävänä valintatapana. Tämän kehikon sisällä korkeakoulut päättävät valintojen kehittämisestä ja esimerkiksi pisteytyksistä itse.

Korkeakoulut päättävät itsenäisesti, miten todistuksia pisteytetään. Opetus- ja kulttuuriministeriö ei osallistu pisteytysten laadintaan, eikä ohjaa niiden kehitystyötä.

Aiemmin ylioppilastutkinnon arvosanoja on arvotettu hyvin monin eri tavoin eri korkeakouluissa. Kokonaiskuvan muodostaminen on ollut toisen asteen opiskelijoille ja opinto-ohjaajille haastavaa. On tarkoituksenmukaista, että malleja on aiempaa vähemmän. Ministeriö on rahoittanut korkeakoulujen kehittämishankkeita, joissa yhteisiä pisteytyksiä laadittu.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettama työryhmä nosti raportissaan esille ylioppilastutkinnon pisteytyksen vaikutuksia lukiolaisten valintoihin. Erityisesti nostettiin esille matematiikan ja kielten opiskelun nykytilanne ja korkeakoulujen mahdollisuudet vaikuttaa tähän.

Raportti eritteli myös mahdollisia tapoja lisätä arvosanojen vertailukelpoisuutta (ks. Valmiina valintoihin s. 58–60). Korkeakoulujen hankkeissa on kuitenkin pisteytysten kehittämisessä tehty omat ratkaisut todistusten arvottamisesta ja vertailukelpoisuuden lisäämisestä.

Pisteytyksiä on kehitetty kahdessa opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa opiskelijavalintojen kehittämishankkeessa (Helsingin yliopiston ja Metropolia Ammattikorkeakoulun koordinoimat hankkeet). Kummankin hankkeen osana kehitetään ylioppilastutkinnon pisteytyksen malleja.

Metropolia Ammattikorkeakoulun hankkeessa on kehitetty myös pisteytys ammatillisen perustutkinnon hyödyntämiseen ja ammattikorkeakoulujen yhtä yhteistä valintakoetta.

• Yliopistojen opiskelijavalintojen uudistamishanke – usein kysyttyä
• Ammattikorkeakoulujen opiskelijavalintojen kehittämishanke

Pisteytysmallit löytyvät Opintopolku-palvelusta:

• Ammattikorkeakoulujen todistusvalinnassa 2020 käytettävät pisteytysmallit
• Yliopistojen todistusvalinnoissa 2020 käytettävät pisteytysmallit

Yliopistot pisteyttävät todistusvalinnoissaan 4–6 ainetta, ammattikorkeakoulut aina 5, ja on siis melko selvää, että saamalla hyvän arvosanan pelkästään pitkästä matematiikasta, ei todistusvalinnoissa useinkaan pärjää. Kaiken ajan laittaminen matematiikan opiskeluun ei kannata, eikä kenenkään pitäisi sellaista viestiä levittää.

Samoin on hyvä muistaa, että valtaosa kirjoittajista saa keskinkertaisen tai välttävän arvosanan matematiikan kokeesta. Tämä seuraa tavasta, jolla arvosanat jaetaan. Kaikki eivät saa hyviä arvosanoja. Keskinkertaisella tai välttävällä pitkän matematiikan arvosanalla hakija ei saa juuri etumatkaa muihin.

Jos lukiolainen haluaa tarkastella pisteytyksiä suhteessa ainevalintoihin, olisi hyvä miettiä esimerkiksi sitä, mitkä aineet kiinnostavat ja missä voi menestyä hyvin.

On hyvä huomata, että yliopistoissa monet valintakokeet perustuvat lukion oppimääriin kuten ennen uudistustakin.

Kiistatonta toisaalta on, että ennen uudistusta pitkän matematiikan kirjoittaneet ovat menestyneet valinnoissa keskimäärin paremmin kuin lyhyen matematiikan kirjoittajat tai matematiikan kokonaan kirjoittamatta jättäneet. Pitkän matematiikan kirjoittajat kuitenkin hakeutuvat painottuneesti tietyille aloille, esimerkiksi luonnontieteisiin, tekniikkaan ja lääketieteeseen.

Syksyn 2019 tutkintokerrasta lähtien hylätyn kokeen voi uusia kolme kertaa tutkinnon suorittamisen aikana.

Samoin syksyn 2019 tutkintokerrasta lähtien hyväksytyn kokeen suorittanut voi uusia koetta rajoituksetta. Kuka tahansa ylioppilastutkinnon suorittanut voi uusia kokeita riippumatta siitä, koska on suorittanut tutkinnon alun perin. Suoritettuun ylioppilastutkintoon mahdollisesti sisältyvää kompensoitua hylättyä koetta voi uusia rajoituksitta tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Ylioppilastutkinnon hyväksytysti suorittanut henkilö voi myös täydentää tutkintoa sellaisten oppiaineiden kokeilla, jotka eivät sisälly hänen suorittamaansa tutkintoon, ja sellaisten oppiaineiden kokeilla, jotka ovat eritasoisia kuin hänen suorittamaansa tutkintoon sisältyvät samojen oppiaineiden kokeet. Täydentäminen on mahdollista sen jälkeen, kun tutkinto on suoritettu, muutoin ajankohtaa ei ole rajoitettu.

Lisätietoja ylioppilastutkintolautakunnan ohjeista:
Ylioppilastutkintolautakunnan yleiset määräykset ja ohjeet

Ei, koska koekerran arvosanarajojen määrittämisessä otetaan huomioon vain ensimmäistä kertaa kyseiseen kokeeseen osallistuvat.

Tämä riippuu siitä, milloin tutkinnon suorittamisen aloittaa, eli osallistuu ensimmäiseen tutkintoon kuuluvan kokeeseen.

Jos aloittaa viimeistään syksyn 2021 tutkintokerralla, tutkintoon kuuluu vähintään neljä koetta, joista äidinkielen ja kirjallisuuden koe on kaikille pakollinen. Kokelas valitsee kolme muuta tutkintonsa pakollista koetta seuraavien neljän kokeen joukosta: toisen kotimaisen kielen koe, yksi vieraan kielen koe, matematiikan koe ja reaaliaineessa järjestettävä koe. Kokelas voi lisäksi sisällyttää tutkintoonsa yhden tai useamman ylimääräisen kokeen. Tutkintoon ei voi sisältyä saman oppiaineen eritasoisia kokeita.

Ylioppilastutkinnon hyväksytysti suorittanut voi kuitenkin täydentää tutkintoa sellaisten oppiaineiden kokeilla, jotka eivät sisälly hänen suorittamaansa tutkintoon, ja sellaisten oppiaineiden kokeilla, jotka ovat eritasoisia kuin hänen suorittamaansa tutkintoon sisältyvät samojen oppiaineiden kokeet.

Tarkemmat tiedot vaadituista kokeista ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta:
Ylioppilastutkintolautakunnan yleiset määräykset ja ohjeet

Jos aloittaa 2022 tutkintokerralla tai myöhemmin, on suoritettava viisi koetta. Näihin viiteen tulee sisältyä äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä kokelaan valinnan mukaan vähintään kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä, vieraassa kielessä ja reaaliaineessa järjestettävä koe. Näihin viiteen aineeseen ei voi kuulua kahta eritasoista saman oppiaineen koetta, esimerkiksi pitkää ja lyhyttä matematiikkaa. Näiden viiden aineen lisäksi tutkintoon voi kuulua ylimääräisiä kokeita, myös eritasoisia kokeita samassa oppiaineessa (esimerkiksi pitkän matematiikan lisäksi lyhyt matematiikka).

Tutkintoon on lisäksi sisällyttävä vähintään yksi tasoltaan vaativampi koe (pitkä matematiikka, toisen kotimaisen kielen pitkän oppimäärän koe tai muun kielen pitkän oppimäärän koe), toisen kotimaisen kielen kokeen sijasta äidinkieleltään ruotsin- tai suomenkielisille kokelaille tarkoitettu äidinkielen ja kirjallisuuden koe kyseisessä kielessä, tai vieraan kielen kokeen sijasta äidinkielen ja kirjallisuuden koe saamen kielessä.

Opiskelupaikkojen varaamisella pyritään siihen, että entistä suurempi osa opiskelupaikan saavista olisi aidosti uusia korkeakouluopiskelijoita, joilla ei vielä ole opiskelupaikkaa korkeakoulussa. Opiskelupaikkojen varaamisella on tarkoitus turvata perustuslain 16 §:n mukaisia sivistyksellisiä oikeuksia varmistamalla mahdollisimman monelle opiskelupaikka.

Opiskelupaikkojen varaamisen tarkoituksena on myös parantaa korkeakouluopintojen loppuun saattamista: todennäköisesti useampi suorittaa opinnot loppuun asti, mikäli opiskelupaikka on otettu vastaan koulutuksessa, johon on motivoitunut.

Ensimmäistä opiskelupaikkaa hakeville varattavien paikkojen määrästä päättävät korkeakoulut. Tieto varattavista paikoista löytyy kunkin koulutuksen valintaperusteiden tiedoista Opintopolku-palvelusta.

Opiskelupaikat on lähtökohtaisesti tarkoitettu niille, jotka haluavat suorittaa kyseisen tutkinnon. Jos otat vastaan paikan koulutuksesta, josta et aio tehdä tutkintoa, saatat samalla viedä paikan hakijalta, joka haluaisi suorittaa juuri kyseisen tutkinnon. Ota siis paikka vastaan, mikäli aiot suorittaa tutkinnon.

Mikäli otat paikan vastaan, mutta haluatkin myöhemmin vaihtaa alaa, sinulle on tarjolla hakeutumismahdollisuuksia ja -väyliä muihin koulutuksiin. Henkilöllä, joka opiskelee korkeakoulussa tai on suorittanut tutkinnon, tulee pääsääntöisesti olla mahdollisuus hakea ja tulla valituksi kaikkeen koulutukseen, joka on ensikertalaisillekin hakijoille tarjolla. Vaikka opiskelupaikkoja varataan ensikertalaisille hakijoille heidän asemansa parantamiseksi, eivät mahdollisuutesi tulla valituksi saa olla kohtuuttomasti ensikertalaisia huonommat (perustuslakivaliokunnan lausunto 23/2012).

Koulutusjärjestelmän toimivuuden ja koko yhteiskunnan kannalta olisi parempi, että tutkintoon johtavan koulutuksen aloituspaikkoja ottavat vastaan sellaiset henkilöt, jotka aikovat kyseistä alaa opiskella. Yhden henkilön vastaanottama paikka on toiselta pois.

Kannattaa ensimmäiseksi keskustella opinto-ohjaajan kanssa sinulle sopivista vaihtoehdoista. Voit hakea ja ottaa paikan vastaan sinua kiinnostavalta alalta. Jos haluatkin myöhemmin vaihtaa alaa, tulet löytämään hakeutumismahdollisuuksia ja -väyliä toisille aloille. Vaikka opiskelupaikkoja varataan ensikertalaisille hakijoille heidän asemansa parantamiseksi, eivät mahdollisuutesi tulla valituksi ole kohtuuttomasti ensikertalaisia huonommat. Tähän tähdätään myös muun muassa joustavien opintopolkujen, joustavien opinto-oikeuksien, hyväksilukemisten ja siirto-opiskelijavalintojen avulla.

Ensikertalaisia ovat ne, jotka eivät ole vastaanottaneet tutkintoon johtavaa opiskelupaikkaa, eivätkä suorittaneet tutkintoa suomalaisissa korkeakouluissa. Poikkeuksena ovat ennen syksyä 2014 opintonsa aloittaneet, joilla ei ole korkeakoulututkintoa.

Asemaan ensikertalaisena vaikuttavat ainoastaan Suomen korkeakoulujärjestelmässä vastaanotetut opiskelupaikat ja suoritetut tutkinnot. Ulkomaalaisessa korkeakoulussa suoritettu tutkinto tai vastaanotettu opiskelupaikka ei poista oikeutta hakea ensikertalaisena Suomessa.

Ei katsota.

Ei voi. Henkilö, joka on vastaanottanut opiskelupaikan syksyllä 2014 tai sen jälkeen alkavasta koulutuksesta, ei ole enää ensikertalainen.

Korkeakoulujen yhteishaun lisäksi järjestetään erillisiä valintoja esimerkiksi maisterivaiheen koulutuksiin. Maisterivaiheen koulutuksissa paikkoja ei varata ensikertalaisille.

Lisäksi korkeakoulut järjestävät siirto-opiskelijoille hakuja, joiden avulla alaa voi vaihtaa kulkematta uudelleen yhteishaun kautta koulutukseen. Siirto-opiskelijoiden valinnat pohjautuvat aiempaan opiskeluoikeuteen sekä samalla tai lähialalla suoritettuihin korkeakouluopintoihin ja niissä menestymiseen.

Kannattaa esimerkiksi pohtia, voiko opintoja suunnata itselle paremmin soveltuvaan suuntaan esimerkiksi sisällyttämällä niihin opintoja muista korkeakouluista tai muilta aloilta. Alan vaihtaminen voi olla mahdollista korkeakoulun sisällä tai tiedekunnan sisällä.

Jos alan vaihto ei ole mahdollista siirto-opiskelun kautta, koulutukseen on mahdollista hakea yhteishaussa. Luonteva vaihe uudelleen suuntaamiseen on myös alemman korkeakoulututkinnon jälkeen. Maisterivaiheen opintoihin voi usein päästä useilla soveltuvilla tutkinnoilla.

Yhteishakua, erillishakuja ja opintojen aikaisia koulutuksesta toiseen siirtymistä koskevia menettelyjä on tarkasteltava kokonaisuutena. Korkeakoulujen tulisi nykyistä paremmin mahdollistaa opintojen aloittaminen aiempien opintojen ja suoritettujen tutkintojen osien perusteella ja luoda heitä varten joustavia siirtymismahdollisuuksia korkeakoulujen sisällä ja välillä.

Kokonaisuudessa tulee huolehtia siitä, että korkeakoulututkinnon suorittaneiden tai korkeakoulun opiskelupaikan vastaanottaneiden asema ei saa muodostua kohtuuttomasti heikommaksi kuin ensimmäistä opiskelupaikkaa hakevien, sekä toisen korkeakoulututkinnon suorittamisen ja opiskelualan vaihtamisen tulee olla jatkossakin mahdollista.

Kysymys koskee työttömyysturvajärjestelmää eikä siis suoraan liity korkeakouluihin. Lisätietoja työmarkkinatuen edellytyksistä saat TE-palveluiden sivuilta.

Vuosina 2010–2015 tehdyistä korkeakoulujen opiskelijoiden uudistuksista toteutettiin vaikutusarvio Opiskelijavalinnat ja korkeakouluopintojen nopeuttaminen.

Vuosina 2018–2020 tehtävästä uudistuksesta toteutetaan myös seurantatutkimus.