Korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelma – Webinaari II sidosryhmille

Tiistai 2.3.2021 klo 9.00 –  13.00

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Järjestämme 2.3. kaikille korkeakoulutuksen saavutettavuudesta kiinnostuneille järjestyksessä toisen webinaarin, jossa käsitellään korkeakoulutuksen saavutettavuuden kannalta keskeisiä teemoja.

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee hallitusohjelman mukaista korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelmaa. Työn on määrä valmistua 31.7.2021 mennessä. Suunnitelmassa tarkastellaan korkeakoulutuksen saavutettavuutta Suomessa sosiaalisen, alueellisen ja kielellisen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisen näkökulmista. Siinä kuvataan myös aliedustettujen ryhmien, vähemmistöjen ja erilaisten oppijoiden tilannetta ja esteitä korkeakoulutuksessa ja sen jälkeisessä työllistymisessä sekä esitetään tavoitteita, joilla korkeakoulutuksen saavutettavuutta voidaan parantaa. Suunnitelman laadinnassa hyödynnetään eri sidosryhmien asiantuntemusta ja tutkittua tietoa. Tarkoitus on, että korkeakoulutuksen saavutettavuussuunnitelman avulla tuetaan korkeakouluja niiden omassa tulevassa saavutettavuussuunnitelmatyössä.

Saavutettavuussuunnitelmatyön ensimmäinen webinaari järjestettiin marraskuussa 2020. Webinaarin tallenne ja esitysaineistot on koottu saavutettavuussuunnitelmatyön verkkosivulle. Myös maaliskuun seminaari kirjoitustulkataan ja tallennetaan samalle sivulle.

Tiistain 2.3. webinaarissa julkistetaan Turun ja Tampereen yliopiston yhteisen Gaining Access to Higher Education (GATE)-hankkeen tulokset, jossa tarkastellaan korkeakoulutuksen saavutettavuutta Suomessa erityisesti kansainväliseen vertailutietoon perustuen. Lisäksi webinaarissa esitellään VATT-PT -yhteistyönä toteutettavan korkeakoulujen opiskelijavalinnan arviointitutkimushankkeen alustavat tulokset ja kuullaan tutkijoiden esitykset eriytyvistä mahdollisuuksista korkeakoulutukseen hakeutumisessa, korkeakoulutuksen saavutettavuudesta sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta sekä opinto- ja uraohjauksesta korkeakoulutuksen saavutettavuuden edistäjänä. Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko tuo webinaariin tervehdyksensä. 

Webinaarin fasilitoi HT Mia Toivanen Owal Groupista.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu webinaariin 1.3.2021 mennessä. Etäyhteyslinkki lähetetään ilmoittautuneille.

Ohjelma

09.00 Webinaarin avaus 

Selvityshenkilö, erityisasiantuntija Tapio Kosunen

09.10 Gaining Access to Higher Education (GATE)-tutkimushankkeen tulosten julkistaminen

Korkeakoulutuksen saavutettavuus ja tasa-arvo Suomessa 
Yliopistotutkija Hanna Nori, Turun yliopisto

Mitä voimme oppia muilta korkeakoulutuksen saavutettavuudesta: tuliaiset verrokkimaista Ruotsi, Irlanti ja Englanti
Yliopistonlehtori Vuokko Kohtamäki, Tampereen yliopisto

9.55 Toteutuvatko korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen tavoitteet ja miten uudistus vaikuttaa korkeakoulutuksen saavutettavuuteen?

Tutkimusprofessori Tuomas Pekkarinen, Valtion taloudellinen tutkimuskeskus 

10.20 Tauko (10 min.)

10.30 Taloudellinen eriarvoisuus ja eriytyvät mahdollisuudet korkeakoulutukseen hakeutumisessa

Apulaisprofessori Sonja Kosunen, Helsingin yliopisto 

10.55 Korkeakoulutuksen saavutettavuus sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta 

Professori Kristiina Brunila, Helsingin yliopisto 

11.20 Opinto- ja uraohjaus korkeakoulutuksen saavutettavuuden edistäjänä

Kollegiumtutkija Mira Kalalahti, Turun yliopisto

11.45 Ministerin tervehdys

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko

12.00 Paneeli: Hanna Nori, Tuomas Pekkarinen ja Sonja Kosunen, puheenjohtajana Mia Toivanen

13.00 Webinaarin päättäminen

Lisätietoja

Selvityshenkilö, erityisasiantuntija Tapio Kosunen, p. 0295 330 440, [email protected]