Keskustelutilaisuus taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista

Tiistai 9.4.2019 klo 10.00 –  11.30

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö teettää selvityksen taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista. Selvitys toteutetaan kaksivaiheisena. Keskustelutilaisuudessa keskitytään selvityksen ensimmäisessä vaiheessa esiin nouseviin ehdotuksiin.

Opetus-ja kulttuuriministeriö asetti tammikuussa professori Anniina Suomisen selvityshenkilöksi tehtävänään muodostaa kokonaisnäkemys taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista taiteen perusopetuksen saatavuuden turvaamiseksi sekä rahoitusjärjestelmän selkeyttämiseksi ja ajantasaistamiseksi. Tehtävään sisältyy ehdotusten tekeminen siitä, minkälaisilla lainsäädännöllisillä muutoksilla tai muilla uudistamis- ja jatkotoimenpiteillä rahoitusjärjestelmän toimivuutta ja joustavuutta voitaisiin parantaa.

Selvitys toteutetaan kaksivaiheisena siten, että selvityksen ensimmäinen osa tulee toimittaa opetus-ja kulttuuriministeriölle viimeistään 31.3.2019 ja lopullinen selvitys viimeistään 31.5.2019. Selvityksen 1. osa julkaistaan Säädösvalmistelu ja kehittämishankkeet valtioneuvostossa –sivulla (Taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeet) maanantain 1.4.2019 aikana.

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää selvityksen ensimmäisen osan ehdotuksista keskustelutilaisuuden

tiistaina 9.4. klo 10-11.30 Musiikkitalon Black Boxissa (os. Mannerheimintie 13A, Helsinki).

Black Box sijaitsee Musiikkitalon ensimmäisessä kerroksessa, jonne pääsee pääaulasta sekä hissillä että portaita.

Tilaisuuteen pyydetään ystävällisesti ilmoittautumaan etukäteen, viimeistään 5.4.2019 tästä webpropol-linkistä

Keskustelutilaisuudessa keskitytään selvityksen ensimmäisessä vaiheessa esiin nouseviin ehdotuksiin siltä osin kuin ne mahdollisesti koskevat vuotta 2020.

Lopullinen selvitys julkistetaan 10.6.2019. Tämän jälkeen opetus- ja kulttuuriministeriö tulee pyytämään kokonaisselvityksestä lausuntoja. Lausunnot pyydetään antamaan lausuntopalvelu.fi:n kautta 30.8.2019 mennessä.

Lisätietoja antaa ylitarkastaja Hanna Koskimies, p. 02953 30048, [email protected] 

 

Kohderyhmät: julkinen hallinto, järjestöt ja yhteisöt, media, kunnat, valtionhallinto