4 Koulutus- ja tutkimusjärjestelmän tilannekuva ja keskeiset muutostekijät

Suomen koulutusjärjestelmä on kattava ja toimii monin tavoin laadukkaasti. Kaikilla lapsilla on yhtäläinen oikeus varhaiskasvatukseen, esiopetus on velvoittavaa ja siihen osallistuminen on kattavaa. Lähes kaikki lapset suorittavat perusopetuksen loppuun kansainvälisesti vertaillen hyvin oppimistuloksin. Toisen asteen koulutusta on riittävästi tarjolla kaikille perusopetuksen päättäville ja 94 prosenttia alle 18-vuotiaista perusopetuksen päättävistä aloitti vuonna 2019 välittömästi tutkintoon johtavan koulutuksen, lopuista yli kolme prosenttia jatkoi nivelvaiheen koulutuksissa (valmistavat ja valmentavat koulutukset sekä peruskoulun lisäopetus). 12 Korkea-asteen aloituspaikkoja on noin puolitoistakertainen määrä suhteessa vuosi-ikäryhmään, ja koulutuksen kysyntä on suurta. Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta on monipuolista. Suomella on vahva asema tieteellisessä julkaisemisessa, ja kuulumme kärkimaiden joukkoon digitaalisten teknologioiden hyödyntämisessä.

Järjestelmä ei kuitenkaan kaikilta osin toimi yhteiskunnan ja oppijoiden kannalta odotetulla tavalla ja tuota toivottuja tuloksia. Varhaiskasvatukseen osallistutaan Suomessa vähemmän kuin muissa Pohjoismaissa. Perusopetuksen oppimistulokset ovat heikentyneet. Vaille toisen asteen tutkintoa jää noin 15 prosenttia ikäluokasta ja korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus ei ole noussut verrokkimaiden tapaan. Koulutuksellinen tasa-arvo ei ole edennyt. Koulu-uupumus ja muut koululaisten ja opiskelijoiden hyvinvoinnin uhkatekijät ovat lisääntyneet. TKI-toimintaan investoiminen ei ole riittävää. TKI-toiminnan määrä ja vaikuttavuus ei ole verrokkimaiden tasolla.

Koulutuksen ja tutkimuksen suhde yhteiskunnalliseen muutokseen on kahden suuntainen. Yhtäältä muutostekijät vaikuttavat monin tavoin koulutuksen ja tutkimuksen toimintaedellytyksiin, tavoitteisiin ja toimintatapoihin. Toisaalta koulutus ja tutkimus ovat keskeisiä muutoksen ajureita. Koulutuksella ja tutkimuksella on merkittäviä yhteiskunnan vakauteen, toimintakykyyn ja hyvinvointiin säteileviä vaikutuksia. Kasvatus, koulutus ja tutkimus rakentavat parempaa tulevaisuutta.

Muutoksen hallitseminen edellyttää luovaa oppimista ja muutokset myös luovat uusia mahdollisuuksia ja tapoja oppimiselle. Oppiminen ei ole koskaan rajautunut koulutusjärjestelmän sisälle ja edellä mainitut tekijät muuttavat edelleen koulutuksen ja sen ulkopuolella tapahtuvan, informaalin oppimisen suhdetta. Työ ja oppiminen ovat yhä enemmän yhtä ja työn muuttuessa myös työssä ja työstä oppiminen muuttuu niin ajan, paikan kuin tapojenkin suhteen. Teknologia luo uusia mahdollisuuksia ajasta ja paikasta riippumattomaan oppimiseen, jolloin mikä tahansa ympäristö on oppimisympäristö ja oppiminen liittyy saumattomaksi osaksi muuta elämää. Ympäröivään maailmaan avoimesti toimiva koulutusjärjestelmä voi sitoa ja yhdistää muodollisen ja muun oppimisen reitit ja tuotokset kullekin oppijalle soveltuvaksi, tukien ja ohjaten heitä.

Kaikki eivät kuitenkaan hyödy oppimisen mahdollisuuksien mullistumisesta samalla tavalla. Koko väestöä koskettavana instituutiona julkisella koulutusjärjestelmällä on erityinen vastuu toimia yhdenvertaisuutta edistäen, kaikkien ihmisarvoa kunnioittaen ja yhteiseen hyvään pyrkien. Rajujen muutosten keskellä myös ihmisten kyvyt ja kestokyky ovat koetuksella. Kasvatuksen ja koulutuksen lähtökohtana tulee olla ihminen moraalisena, tuntevana, älyllisenä ja yhteisöllisenä olentona. Vain näin voidaan tukea kehittymistä kokonaiseksi ja kokonaisuuksia hahmottavaksi, itsen ja ympäröivän maailman yhteyksiä ymmärtäväksi yhteisönsä jäseneksi. Onnistuessaan koulutus tukee kasvua vastuuseen itsestä, perheestä, yhteisöistä, yhteiskunnasta ja maailmasta. Kasvatuksella ja koulutuksella on mahdollisuus vahvistaa empaattista, eettistä ja ekologista ajattelua ja tunnetta kuulumisesta.

Tässä selonteon luvussa käsitellään seitsemää keskeistä koulutus- ja tutkimusjärjestelmään vaikuttavaa ja vaikutettavaa muutostekijää: väestönmuutos, eriarvoisuuden kasvu, työn, talouden ja elinkeinoelämän murros, teknologian kehitys, ympäristön tila ja ilmastonmuutos, demokratia ja ihmisoikeudet sekä kansainvälisyys ja globaalit ongelmat. Lisäksi COVID-19-viruksen aiheuttama globaali kriisi on jo vaikuttanut myös moniin edellä mainituista muutostekijöistä ja kiinnittänyt huomion koulutuksen ja tutkimuksen merkitykseen ihmisten hyvinvoinnille, kansakunnan kriisinkestävyydelle ja yhteiskunnan resilienssille.

Muuttuva työelämä, uudistuva koulutus

Väestörakenne ja väestönmuutokset ovat yhteydessä hyvinvointiin, yhteiskunnan kehitykseen ja sen eri politiikan alueisiin. Esimerkiksi väestön ikärakenne ja huoltosuhde sekä väestön määrää säätelevät nettomuutto ja luonnollinen väestönkasvu muodostavat yhteiskunnallisen suunnittelun perustan sekä kansallisella että alueellisella tasolla. Lisäksi väestön elinkeino-, koulutus- ja perherakenne sekä kieli- ja etninen jakauma vaikuttavat monin tavoin esimerkiksi erilaisten palvelujen tarpeeseen.13

Väestönkehitys on Suomessa vahvasti eriytynyt 2010-luvulla. Väestönkehityksen suurimmat ongelmat liittyvät väestön ikääntymiseen, työikäisen väestön määrän vähenemiseen ja syntyvyyden nopeaan alenemiseen. Aluetasolla tuleva väestönkehitys eriytyy voimakkaasti etenkin suurten opiskelijakaupunkien ja muun maan välillä. Väestön keskittyminen lisää eroja maan eri osien ja maakuntien välillä ja enenevissä määrin maakuntien sisällä.

Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan Suomen väestö supistuu vuodesta 2031 alkaen, ja etenkin nuorten ikäluokkien koot pienenevät. Vuonna 2018 Suomessa syntyi noin 47 300 lasta eli neljännes vähemmän kuin vuonna 2010 ja lapsi-ikäluokat ovat pienentyneet miltei jokaisessa kunnassa. Vuonna 2017 Suomessa oli lähes 50 kuntaa, joissa syntyi alle 15 lasta. Väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 jo 80 kuntaa, joissa lapsia syntyy alle 15 vuodessa. Syntyvyyden laskusta johtuen 0–6-vuotiaiden lasten määrä on jo pienentynyt. Suurin lasku kohdistuu taajamiin ja maaseutumaisiin kuntiin. Muuttovoittoalueilla lasten määrä kasvanee. Vaikka väestöennusteen mukaan ikäluokkien pieneneminen vähentää peruspalveluiden tarvetta myös varhaiskasvatuksessa, toimenpiteet varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamiseksi pitänevät palvelutarpeen jokseenkin ennallaan tai jopa kasvussa. 7–15-vuotiaiden ikäluokka tulee pienenemään vuoteen 2030 mennessä 17,5 prosenttia verrattuna vuoteen 2020.

Vanhemmissa ikäluokissa väestönmuutos näkyy viiveellä. Väestöennusteen mukaan 16-vuotiaiden ikäluokka tulee kasvamaan vuoteen 2025 mennessä yli 4 600 henkilöllä vuoteen 2019 verrattuna. Toiselle asteelle siirtyvien ikäluokkien määrä tulee olemaan nykyistä suurempi aina vuoteen 2030 asti, kunnes se kääntyy voimakkaaseen laskuun siten, että vuonna 2040 se on vain noin 83 prosenttia nykyisestä tasosta. Pidemmällä aikavälillä kuitenkin 15–24-vuotiaiden määrä laskee vuodesta 2019 vuoteen 2040 noin 91 000 henkilöllä. Ikäluokan pienentyminen koskee miltei kaikkia Suomen seutukuntia, mutta koskettaa jo aikaisemmin väestömäärältään pienempiä seutukuntia muita voimakkaammin. Maassa on huomattava määrä seutukuntia, joissa 15–24-vuotiaiden määrä pienenee vähintään 30 prosentilla. Ennusteen mukaan suurimmassa osassa seutukuntia lukion uusien opiskelijoiden määrä pienenee vähintään 20 prosenttia vuoteen 2040 mennessä. Vain kahdella seutukunnalla lukion aloittavien määrä tulee kasvamaan. Ammatillisessa koulutuksessa tilanne on samansuuntainen, joskin ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden lukiosta poikkeava ikärakenne hiukan pehmentää muutosta. Siitä huolimatta suurimmassa osassa seutukuntia vähennys tulee olemaan yli 20 prosenttia ja vain kahdessa seutukunnassa on merkittävää lisäystä.14

Laskeneen syntyvyyden vaikutukset ikäluokan kokoon ulottuvat korkeakouluasteelle erityisesti 2040-luvulla. Korkeakouluikään tulevat ikäluokat tulevat olemaan 2030-luvun puoliväliin saakka suunnilleen nykyisen kokoisia.

Suomessa asui vuoden 2019 lopussa Tilastokeskuksen syntyperäluokituksen mukaan yli 420 000 ulkomaalaistaustaista henkilöä. Heistä puolet asuu pääkaupunkiseudulla, mutta maahanmuuttajia asuu lähes jokaisessa kunnassa. Joka kuudes ulkomaalaistaustainen on syntynyt Suomessa. Lisäksi Suomessa oleskelee kymmeniä tuhansia kansainvälisiä opiskelijoita ja työntekijöitä, joilla on määräaikainen oleskelulupa. Suomessa puhutaan äidinkielenä 130 eri kieltä.

Väestön moninaistuminen ja monikielisyys vaikuttavat monin tavoin koulutusjärjestelmään, erityisesti pääkaupunkiseudulla ja muissa suurissa kaupungeissa. Väestöennusteen mukaan pääkaupunkiseudulla ulkomaalaistaustaisten osuus varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa kasvaa yli 25 prosenttiin. Vieraskielisten ja maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden määrä on kasvanut viime vuosina tasaisesti myös ammatillisissa oppilaitoksissa, lukioissa ja korkeakouluissa.

Pienenevien ikäluokkien myötä työelämään valmistuu vähemmän työvoimaa. Korona ja suhdanteet vaikuttavat työvoiman kysyntään ja maahanmuuton volyymeihin lyhyellä aikavälillä, mutta eivät vaikuta pitkän aikavälin näkymään osaavan työvoiman kasvavasta tarpeesta Suomessa. Organisaatiot ja yritykset tarvitsevat paitsi osaavaa työvoimaa yleensä, myös erityisosaamista. Työnteon ja opiskelun perusteella myönnettävien oleskelulupien määrä on viime vuosina kasvanut huomattavasti. Määrät ovat kuitenkin huomattavasti pienempiä kuin vertaismaissa ja maailmanlaajuinen kilpailu parhaista osaajista on kovaa. Kansainvälisten osaajien myötä suomalainen koulutus-, tutkimus ja innovaatiotoiminta vahvistuvat ja kansainvälistyvät. Yhteiskunnan ja työelämän monimuotoisuus ja kansainvälisyys vaikuttavat puolestaan Suomen houkuttelevuuteen kansainvälisten osaajien silmissä.

Väestönmuutoksen vaikutukset koulutuksen järjestämiselle

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen osalta kuntien olennaiseksi kysymykseksi tulee nousemaan kunnan palveluverkon hallinta ja sopeuttaminen, opetuksen laadun ja saavutettavuuden varmistaminen sekä lapsen tai oppilaan tarvitseman tuen ja oppilas- ja opiskelijahuollon toteuttamisen edellytykset. Vaikka varhaiskasvatusikäisten lasten määrä on laskenut 2010-luvulla, ei palvelutarve ole vähentynyt, koska varhaiskasvatuksen osallistumisaste ja varhaiskasvatukseen osallistuneiden lasten määrä ovat nousseet. Perusopetuksen kouluverkkoa kunnat ovat jo sopeuttaneet voimakkaasti. Oppilaitosten määrä on 2010-luvulla vähentynyt tasaisesti sekä kasvavissa että väestöään menettävissä kunnissa. Alle 50 oppilaan koulujen määrä on vähentynyt selvästi. Pienten koulujen määrä on vähentynyt vuoden 2011 610 koulusta 346 kouluun vuonna 2018. Muissa kokoluokissa koulujen vähentyminen on ollut suhteellisesti pienempää. Samaan aikaan suuret, yli 500 oppilaan oppilaitokset ovat lisääntyneet erityisesti nopeasti kasvavissa ja kasvavissa kunnissa. Kokonaisuudessaan perusopetusta antavien (1–6, 7–9 ja 1–9 vuosiluokkia sisältävien) koulujen määrä on vähentynyt vuosien 2011–2018 välillä 513 koululla. Kouluverkon tiivistyminen tulee 2020-luvulla jatkumaan. Pienet koulut vähenevät voimakkaasti ja kunnat kokoavat palveluitaan laajemmiksi kokonaisuuksiksi palvelutason ylläpitämiseksi ja kustannusten vähentämiseksi. Perusopetuksen kustannuksissa on jo nykyisellään suuria kuntakohtaisia eroja. Kustannukset ovat keskimäärin korkeimmat nopeasti väestöään menettävissä maaseutumaisissa kunnissa. Kustannusten eriytymiskehitys tulee väestökehityksen myötä jatkumaan. Kouluverkko pienissä kunnissa voi olla jo nyt niin pieni, että jäljellä on vain yksi peruskoulu eikä palvelujen supistaminen enää ole mahdollista ilman, että palvelut loppuvat kunnasta kokonaan.

Toisen asteen koulutuksen osalta järjestämisen edellytykset tulevat vaikeutumaan 2030-luvun kuluessa. Lukiokoulutuksen osalta maa polarisoituu entistä enemmän. Kasvukeskuksissa opiskelijamäärä ei pienene samalla tavoin kuin haja-asutusalueilla. Kehitys asettaa koulutuksen järjestämisen edellytykset erilaiseen asemaan maan eri osissa. Väestöä menettävillä alueilla lukiokoulutuksen valtionosuusrahoituksen pohja pienenee ja ylläpitäjät joutuvat paikkaamaan menetystä muualta. Vaarana on, että lukiokoulutuksen järjestämisestä tulee eräillä seutukunnilla taloudellisesti mahdotonta ja verkko supistuu oleellisesti. Tällaisessa tilanteessa yhdenvertaista saavutettavuutta maan eri osissa ei voida turvata.

Ammatillisen koulutuksen osalta tilannekuva on hyvin lukion kaltainen kuitenkin niin, että yhteys peruskuntiin on lukiokoulutusta etäisempi. Opiskelijamäärän vähetessä osalla ammatillisen koulutuksen järjestäjistä rahoituspohja pienenee oleellisesti. Matalampi rahoitus ei enää mahdollista laadukkaan koulutuksen järjestämistä eikä tiloihin ja laitteisiin liittyvien investointien tekemistä. Ammatillisen koulutuksen järjestämisen edellytykset tulevat eriytymään voimakkaasti maan eri osissa. Eriytymisellä on kerrannaisvaikutuksia työmarkkinoihin ja osaavan työvoiman saatavuuteen. Väestökatoalueilla työvoiman saatavuusongelmat vaikeuttavat elinkeinojen kehittämistä ja mm. uusien tuotantolaitosten perustamista tai niiden kehittämistä. Ammatillisen koulutuksen palveluverkko on jo nyt toiminnallisesti ja taloudellisesti hajanainen ja väestökehitys tulee voimistamaan eriytymistä.

Korkeakoulut toimivat Suomessa kattavasti eri puolilla maata. Vuonna 2019 OKM:n hallinnonalan 13 yliopistoa ja 23 ammattikorkeakoulua tarjosivat tutkintoon johtavaa koulutusta yhteensä 60 paikkakunnalla. Korkeakouluopintojen vuoksi liikutaan paljon maakunnasta toiseen. Yliopistossa opiskelun aloittaminen tarkoittaa monelle muuttamista toiseen maakuntaan. Niistä maakunnista missä ei ole yliopistoa, muutetaan opiskelemaan yliopistomaakuntaan. Uudeltamaalta muutetaan muita maakuntia enemmän pois muualle opiskelemaan. Ammattikorkeakouluverkko on laajempi, joten opiskelun alkaessa maakuntien välinen muuttoliike on vähäisempää. Alueellista liikkumista tapahtuu myös korkeakoulusta valmistumisen jälkeen. Erityisesti Uudellemaalle muutetaan tutkinnon suorittaneina. Maisterin tutkinnon suorittaneista 51 prosenttia asuu vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen Uudellamaalla. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet työllistyvät tasaisemmin eri maakuntiin. Ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneista 35 prosenttia asui Uudellamaalla vuosi tutkinnon suorittamisen jälkeen.

Väestönmuutosten aiheuttamat paineet rahoituksen muutoksille ovat niin mittavat, että nykyinen rakenne ja tapa tuottaa koulutuspalveluita ei vastaisuudessa ole suuressa osassa Suomea mahdollinen. Laadukas toisen asteen koulutus edellyttää koko toisen asteen osalta riittävää opetushenkilöstöä ja ammatillisen koulutuksen osalta lisäksi riittävää kykyä investoida tiloihin ja laitteisiin.

Väestörakenteen muutos vaikuttaa kuntien, koulutuksen järjestäjien ja korkeakoulujen toimintaedellytyksiin ja kehitysnäkymiin. Ne eroavat merkittävästi toisistaan kooltaan, olosuhteiltaan, väestörakenteeltaan ja kantokyvyltään. Pienenevät ikäluokat, eläköityminen, osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat ja talouden heikot näkymät tulevat lähivuosina vaikeuttamaan laadukkaan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen ja korkeakoulutuksen järjestämistä erityisesti väestöään menettävissä kunnissa ja alueilla. Koulutuspalveluiden saatavuuden ja saavutettavuuden varmistaminen taajaan asutuissa ja maaseutumaisissa kunnissa on merkittävä taloudellinen ongelma koulutusjärjestelmälle.

Koulutuksen järjestämisen edellytyksiin vaikuttaa maakuntien välillä tapahtuvan lisäksi maakuntien sisällä tapahtuva väestöliike sekä kaupungistuminen. Väestön keskittyminen suuriin kaupunkeihin ja niiden kehyskuntiin luo kasvukuntiin varhaiskasvatuksen ja opetuksen laadukkaaseen järjestämiseen liittyviä ongelmia erityisesti vieraskielisten lasten ja oppilaiden tuen ja palvelujen sekä kaupunkien sisäisen segregaatiokehityksen osalta.

  • Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ikäluokat pienentyvät voimakkaasti jo vuoteen 2030 mennessä. Toiselle asteelle siirtyvien ikäluokkien määrä tulee olemaan nykyistä suurempi aina vuoteen 2030 asti, kunnes se kääntyy voimakkaaseen laskuun. Korkeakouluikään tulevat ikäluokat tulevat olemaan 2030-luvun puoliväliin saakka suunnilleen nykyisen kokoisia ja pienenevät sitten.
  • Väestönmuutosten aiheuttamat paineet rahoituksen muutoksille ovat niin mittavat, että nykyinen rakenne ja tapa tuottaa koulutuspalveluita ei vastaisuudessa ole suuressa osassa Suomea mahdollinen.

Koulutuksellista tasa-arvoa – tasa-arvoa koulutuksella

Eriarvoisuudella on monia epäsuotuisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Se heikentää sosiaalista koheesiota, ihmisten keskinäistä luottamusta ja luottamusta instituutioihin, ympäristötietoisuutta, sosiaalista vuorovaikutusta, osallisuutta ja yhteiskunnallista osallistumista. Osaamiseen liittyvä eriarvoistumisen uhka on suomalaisen yhteiskunnan kannalta erityisen merkittävä. Koulutus on tärkein eri yhteiskunnallisiin asemiin valikoitumista selittävä tekijä ja koulutuksen eriarvoistuminen tuottaa eriarvoisuutta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Eriarvoisuus on haitallista myös taloudelliselle kehitykselle. Keskeinen välittävä mekanismi eriarvoisuuden ja kasvun yhteydessä on inhimilliseen pääomaan investointi. Eriarvoisissa yhteiskunnissa heikoimmassa asemassa olevat joutuvat eniten kamppailemaan pääsystä laadukkaaseen koulutukseen, mikä johtaa hukattuun potentiaaliin ja vähäiseen sosiaaliseen liikkuvuuteen. Tasa-arvoinen yhteiskunta perustuu kannustinrakenteisiin, jotka tukevat kansalaisten pystyvyyden ja autonomian tunnetta, osallisuutta ja toimijuutta. Tasa-arvoisempi yhteiskunta on toistuvasti osoittautunut hyväksi yhteiskunnan suurelle enemmistölle.15

Eriarvoisuus Suomessa on keskittynyt yhteiskunnan kerrosten ääripäihin. Hyvä- ja pienituloisten resurssit eroavat toisistaan, ja resurssien puute johtaa siihen, että sosiaalisen liikkuvuuden mahdollisuudet vaikeutuvat. Hyväosaisilla etuoikeudet puolestaan pysyvät.16

Suomessa koulutuksen arvopohja on kirjattu lainsäädäntöön. Perustuslain (731/1999) 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Julkisen vallan tulee myös tukea perheiden mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu (perustuslaki 731/1999, 19 §). Tästä on johdettu kaikkien lasten oikeus saada varhaiskasvatusta. Varhaiskasvatuslaissa (540/2018) on säädetty paitsi varhaiskasvatuksen tavoitteista, myös kunnan velvollisuudesta järjestää varhaiskasvatusta kunnassa esiintyvän tarpeen mukaan ja huoltajien oikeudesta saada lapselleen varhaiskasvatuspaikka. Varhaiskasvatusmaksuista säädetään laissa.

Suomalainen koulutuspolitiikka on perustunut huolenpitoon inhimillisestä pääomasta ja koulutusjärjestelmä on tukenut sitä, että koko kansan lahjakkuusreservit otetaan käyttöön. Politiikkaa on toteutettu tarjoamalla perheille kohtuuhintaisia varhaiskasvatuspalveluja, opiskelijalle maksutonta koulutusta, kattavalla opintotukijärjestelmällä sekä laajalla ja alueellisesti kattavalla koulutustarjonnalla. Tasa-arvon vahvistamiseksi ja perhetaustan vaikutuksen vähentämiseksi on myönnetty erityisavustuksia. Koulutusjärjestelmä onkin onnistunut yhdistämään korkeatasoisen osaamisen, tasa-arvon ja tehokkuuden niin, että koulutuksellinen tasa-arvo toteutuu Suomessa kansainvälisesti vertaillen pääasiassa hyvin.

Käytännössä tasa-arvo ei kuitenkaan toteudu tavoitteiden mukaisesti. Perhetausta määrittää lapsen ja nuoren koulutuspolkua ja koulutus on sukupuolittain eriytynyttä. Hyvin koulutetuilla, sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia pääomia omaavien perheiden tukemilla on selvästi etulyöntiasema niihin verrattuna, joilla on huonommat lähtökohdat. Vammaisten ihmisten oppimisen poluilla on esteitä.

Laadukas varhaiskasvatus ja esiopetus edistävät tasa-arvoa ja sosiaalista koheesiota ja muodostavat perustan myöhemmälle osaamiselle. Tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden varhaiskasvatukseen osallistumisen ja myöhemmän osaamisen välillä, erityisesti niiden lasten osalta, joiden kasvuympäristössä on kuormittavia tekijöitä17. Varhaiskasvatuksen kustannusvaikuttavuus on tutkimusten mukaan hyvin korkea erityisesti huono-osaisten perheiden kohdalla. Osallistavalla varhaiskasvatuksella voidaan edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjäytymistä. Erityisesti pienituloisten perheiden ja vähän koulutettujen äitien lapset osallistuvat suhteellisesti vähiten varhaiskasvatukseen. Kansainvälisten tutkimustulosten perusteella juuri näissä ryhmissä lasten varhaiskasvatukseen osallistumisesta on havaittu olevan eniten hyötyä lapselle mitattuna esimerkiksi parempana myöhempänä koulumenestyksenä.18 Elokuun alusta 2020 subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaus poistui ja kaikilla lapsilla on jälleen oikeus kokoaikaiseen varhaiskasvatukseen huoltajien työmarkkina-asemasta riippumatta.

Eurooppalaisessa vertailussa köyhyys- tai sosiaalisen syrjäytymisen riskissä olevien yli 2-vuotiaiden osallistuminen jää (2016) Suomessa alle EU-keskiarvon: Suomessa 74 prosenttia osallistui varhaiskasvatukseen, kun EU keskiarvo oli 80 prosenttia. Osallistumisero riski- ja ei-riskiryhmien välillä on esim. Ruotsiin verrattuna suuri.19

Kansainvälisessä vertailussa tasa-arvoiset koulutusjärjestelmät tuottavat yleensä myös hyviä oppimistuloksia. Suomalaiset nuoret ovat kansainvälisissä vertailuissa edelleen parhaiden joukossa, mutta viime vuosina sosioekonomisen taustan vaikutus nuorten oppimistuloksiin on voimistunut, ja samalla oppimistuloksissa ja asenteissa on havaittavissa selvä lasku. Laskusuuntaa osoittavat niin kansainväliset kuin kansalliset oppimistutkimukset. PISA-tutkimuksen mukaan lukutaidossa, matematiikassa ja luonnontieteissä osaamistaso on laskenut merkitsevästi ja lasku on ollut 2010-luvulla osallistujamaiden suurimpia. Samalla erityisesti heikosti osaavien oppilaiden osuus on kasvanut. Sosioekonomisen taustan yhteys oppilaiden osaamiseen on Suomessa ollut OECD-maiden pienimpiä, mutta viimeisimmässä tutkimuksessa yhteys on OECD-keskiarvon tasolla.

Suomalaistyttöjen ja -poikien osaamisen ero lukutaidossa on PISA-tutkimuksen mukaan OECD-maiden suurin. Matematiikassa tyttöjen keskimääräinen osaaminen saavutti pojat vuonna 2012, jonka jälkeen tytöt ovat tälläkin alueella pärjänneet poikia paremmin. Myös luonnontieteissä sukupuolten välinen ero oli vuonna 2018 Suomessa OECD-maiden suurin tyttöjen hyväksi. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen arviointitutkimuksen20 mukaan tyttöjen ja poikien väliset osaamiserot ensimmäisellä luokalla olivat pieniä. Tyttöjen osaaminen oli keskimäärin vain hieman parempaa kuin poikien. Osaamiserot sukupuolten välillä syntyvät täten perusopetuksen aikana. Tätä havaintoa tukee myös arviointi Suomen kielen ja kirjallisuuden oppimistuloksista perusopetuksen päättövaiheessa21. Arvioinnin tulosten mukaan osaamisero eri sisältöalueilla oli tyttöjen hyväksi keskimäärin yhden kouluarvosanan verran. Arvioinnin mukaan oppilaan asenteilla oppiainetta ja sen opiskelua kohtaan oli selvä yhteys osaamiseen. Tyttöjen suhtautuminen opiskeluun oli kautta linjan myönteisempää kuin poikien. Jopa 42 prosenttia oppilaiden suomen kielen ja kirjallisuuden kokonaisosaamisesta oli selitettävissä oppilaan asenteiden, lukemisharrastuksen, kotitehtävien tekemisen ja digitaalisten medioiden käytön vaikutuksella. Myös huoltajien koulutuksella ja oppilaan koululla oli yhteyttä oppilaan osaamiseen. Oppilasarviointi ei osoittautunut suomen kielessä ja kirjallisuudessa yhdenvertaiseksi, sillä oppiaineen päättöarvosana vaihteli sukupuolen, koulun ja oppilaan jatko-opintosuunnitelmien mukaan.

Maahanmuuttajien lasten heikompi koulumenestys matematiikan PISA-kokeissa vastaa kahta vuotta verrattuna kantasuomalaisten lasten koetuloksiin. Ero on yksi OECD-maiden suurimpia. Erot kantaväestön ja maahanmuuttajataustaisten oppilaiden välillä ovat säilyneet PISA-kierroksesta toiseen ja sekä lukutaidon, matematiikan että luonnontieteiden keskimääräiset tulokset ovat pudonneet vuodesta 2009. Vanhempien sosioekonominen asema ja koulutustaso ovat vahvasti yhteydessä nuorten toisen asteen koulutusvalintoihin. Alemman aseman ja koulutuksen omaavien vanhempien lapset jatkavat opintojaan enemmän ammatillisessa koulutuksessa, lukiossa taas parempiosaisten vanhempien lapset. Epätasa-arvoisuus tässä suhteessa on kasvanut22. Toisen asteen koulutusvalinta on myös edelleen sukupuolittunut. Vuonna 2018 tytöistä 65 prosenttia haki ensisijaisesti lukioon, pojista puolestaan 54 prosenttia ensisijaisesti ammatilliseen koulutukseen.

Vuonna 2019 kaikkiaan 1 890 peruskoulun päättänyttä jäi kaiken koulutuksen ulkopuolelle, heistä 1 280 oli alle 18-vuotiaita.23 Vieraskielisten nuorten välitön opintojen jatkaminen toisella asteelle on kasvanut, mutta on vähäisempää kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien nuorten. Opintojen keskeyttämisen riski on maahanmuuttajataustaisilla nuorilla suuri ja heillä on valtaväestöön nähden moninkertainen riski jättää toinen aste kokonaan suorittamatta.

Perhetausta vaikuttaa myös korkeakoulutukseen valikoitumiseen. Alemman sosioekonomisen taustan omaavien lisäksi korkeakouluissa ovat aliedustettuina muun muassa maahanmuuttajat ja maahanmuuttajataustaiset sekä vammaiset ja toimintarajoitteiset opiskelijat. Perhetausta on eri tavoin yhteydessä valikoitumiseen ammattikorkeakouluihin, yliopistoihin ja toisaalta eri koulutusaloille. Yliopistokoulutukseen valikoituu ammattikorkeakouluja enemmän korkeasta sosioekonomisesta taustasta tulevia. Toisaalta yliopistokoulutuksen sisällä on vaihtelua opiskelijoiden taustan suhteen. Esimerkiksi lääketiede, oikeustiede, kauppatiede ja myös diplomi-insinöörikoulutus ovat voimakkaan periytymisen aloja. Vähemmän elitistisiä aloja ovat kasvatustiede ja humanistinen ala. Koulutuksen ja työelämän jyrkkä sukupuolisegregaatio näkyy myös korkeakoulutuksessa.

Työikäisen väestön koulutukseen osallistuminen kasautuu jo ennestään koulutetuille ja hyvässä työmarkkina-asemassa oleville. Heikkojen perustaitojen varassa olevien osallistuminen on kansainvälisestikin vertaillen vähäistä. Naiset osallistuvat koulutukseen selvästi miehiä enemmän.

Kansainvälisesti katsoen koulutuksen periytyminen on Suomessa ollut aikaisemmin vähäisempää moniin muihin maihin verrattuna, mutta noussut viime vuosina korkeammalle tasolle. Vahvin tutkimuksissa havaittu yhteys on vanhempien koulutuksen ja lapsen koulutuksen välillä: vanhempien koulutustaso on yhteydessä niin lasten toisen asteen koulutuksen suorittamiseen, korkeakouluihin hakeutumiseen kuin myös lopulliseen koulutusasteeseen24. Lasten ja nuorten perhetaustan vaikutus voi voimistua oppimispolun varrella. Jos varhaiskasvatukseen osallistuvat vähiten heikoimmassa asemassa olevien perheiden lapset, ei varhaiskasvatus onnistu edistämään lasten lähtökohtien tasa-arvoisuutta perusopetusta aloitettaessa. Perhetaustan vaikutuksen voimistuessa perusopetuksessa, voimistuu sen vaikutus toisen asteen valintoihin. Koulutuksen eriarvoisuutta selittää erityisesti akateemiselle opintopolulle valikoituminen eli lukion suorittaminen ja sen jälkeen yliopistoon jatkaminen, ja koulutuksen eriarvoisuuden lisääntyminen on seurausta ennen kaikkea voimistuneesta vanhempien koulutuksen yhteydestä lukion suorittamiseen.

Tasa-arvon sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin toteutumista ei voi edistää yksinomaan koulutuspoliittisin keinoin, vaan myös perhe- ja sosiaalipoliittisilla toimenpiteillä on merkittävä tehtävä. Monialaisilla, yhteistyönä toteutettavilla tukipalveluilla on merkitystä erityisesti silloin, kun vanhemmilla ei ole taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia resursseja tukea lastaan riittävästi. Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa hyvinvointieroja. Uudistuksessa vastuu varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta sekä vapaa-ajan palveluista säilyisi kunnilla. Uudistuksen tavoitteena on, että sosiaali-ja terveyspalvelut toimisivat paremmin yhteen kunnan muun palvelutuotannon, kuten koulujen, varhaiskasvatuksen ja nuorisotoimen kanssa.

Missään vaiheessa ei ole myöhäistä vaikuttaa lasten ja nuorten oppimiseen ja oppimispolulla etenemiseen. Laadukkaan varhaiskasvatuksen myönteisistä vaikutuksista myös tasa-arvon edistämisessä on vakuuttavaa näyttöä, mutta myös nuoruuteen ajoittuvilla koulupudokkuuden ja huono-osaisuuden ehkäisemiseen tähtäävillä toimenpiteillä, interventioilla ja investoinneilla on todettu merkittäviä vaikutuksia myönteisen kehityksen kannalta. Erityisesti nuorten intensiivinen ohjaus on nähty tehokkaaksi, mutta Suomessa ohjaus näyttää jäävän puutteelliseksi erityisesti niiden nuorten kohdalla, jotka tarvitsisivat eniten tukea25. Vielä aikuisuudessakin osaamisen kehittämisellä voidaan vaikuttaa taloudelliseen ja sosiaaliseen asemaan. Tasa-arvon vahvistaminen on aloitettava varhaislapsuudessa, mutta lisäksi on toimittava koko oppimispolun ajan, kaikessa koulutuksessa ja kulloinkin tarvittavaa yhteistyötä toteuttaen. Opettajien, ohjaajien ja muun henkilöstön rooli tasa-arvon edistämisessä on keskeinen. Oppivelvollisuuden laajentaminen on merkittävä toimi, jolla vaikutetaan myös tasa-arvon toteutumiseen. Laajennettu oppivelvollisuus astuu voimaan vuonna 2021. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran niihin oppivelvollisiin, jotka keväällä ovat perusopetuksen 9. luokalla. Jatkossa oppivelvollisuus päättyy, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon (ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto).

  • Eriarvoisuudella on monia epäsuotuisia yhteiskunnallisia vaikutuksia ja tasa-arvoisuus on toistuvasti osoittautunut hyväksi yhteiskunnan suurelle enemmistölle.
  • Koulutus on tärkein eri yhteiskunnallisiin asemiin valikoitumista selittävä tekijä ja koulutuksen eriarvoistuminen tuottaa eriarvoisuutta kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla.
  • Koulutuksellinen tasa-arvo ei toteudu. Perhetausta määrittää lapsen ja nuoren koulutuspolkua ja koulutus on sukupuolittain eriytynyttä. Hyvin koulutetuilla, sosiaalisia, kulttuurisia ja taloudellisia pääomia omaavien perheiden tukemilla on selvästi etulyöntiasema niihin verrattuna, joilla on huonommat lähtökohdat. Koulutuksen ja oppimistulosten alueellisen eriarvoistumisen uhka on lisääntynyt.
  • Tasa-arvoa ja hyvinvointia voidaan edistää monialaisilla, yhteistyönä toteutettavilla tukipalveluilla.
  • Laadukkaan varhaiskasvatuksen myönteisistä vaikutuksista tasa-arvon edistämisessä on vakuuttavaa näyttöä, mutta missään vaiheessa ei ole myöhäistä vaikuttaa lasten ja nuorten oppimiseen ja oppimispolulla etenemiseen.

Teknologian ja digitalisaation mahdollisuudet koulutuksessa ja tutkimuksessa

Digitaalisuus ja uusien teknologioiden kehitys vaikuttavat monin tavoin kaikkien arkeen, yhteiskunnan toimintaan ja työelämään, mutta niiden kehitystä, vaikutuksia ja nopeutta on vaikea ennakoida. Parhaimmillaan teknologinen kehitys voi vaikuttaa suotuisasti talouteen ja lisätä hyvinvointia sekä mahdollistaa henkilökohtaisten digitaalisten palveluiden tarjoamisen yhä useammalle. Koulutusjärjestelmät- ja instituutiot kohtaavat sekä ongelmia että mahdollisuuksia, kun teknologinen kehitys mahdollistaa oppimisen ”kaikkiallisuuden”, oppimisen erilaisissa ympäristöissä, milloin tahansa, osana oppijan arkea, henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti.

Digitalisaatio vähentää koulutuksen paikka- ja aikasidonnaisuutta tarjoten merkittäviä mahdollisuuksia palvella oppijoita aiempaa laadukkaammin ja yksilöllisemmin. Opiskelu mahdollistuu myös yli oppilaitos- tai korkeakoulurajojen. Digitaaliselle tarjonnalle on tyypillistä, että se on osin avointa ja kansainvälistä. Usein erilaiset opetusmuodot ja -tavat nivoutuvat kokonaisuudeksi sisältäen vuorottelevaa lähiopetusta, verkkokeskusteluja, itsenäistä työskentelyä ja tallenteiden hyödyntämistä. Toisaalta nykyaikainen verkko-opiskelu mahdollistaa myös kokonaisten tutkintojen suorittamisen.

Koulutuksesta syntyy yhä enenevissä määrin erilaisia tietoaineistoja. Myös itse oppimisesta syntyy dataa, jota voivat hyödyntää niin oppija itse kuin oppilaitoskin. Vastaavasti myös tutkimuksessa kerääntyvien tietoaineistojen määrä lisääntyy. Toiminnan tueksi on rakennettu yhteisiä kansallisia tietojärjestelmiä, mutta edelleen eri toimijoiden tietojärjestelmien pirstaleisuus hankaloittaa tiedon ja digitalisaation hyödyntämistä. Koulutustoimijoiden tietojärjestelmät on tällä hetkellä rakennettu tukemaan pääasiallisesti tutkintokoulutusta, jossa oppija on yhden koulutustoimijan opiskelijoina kerrallaan.

Datan ja tekoälyn tuomia uusia menetelmiä voidaan hyödyntää monin tavoin koko koulutus- ja tutkimusjärjestelmän ohjauksessa ja arvioinnissa. Tiedolla johtaminen ja oppimisanalytiikka mahdollistavat ajantasaisemman tiedon oppimisen seurantaan, tukemiseen ja kehittämiseen. Digitalisaatio ja tekoäly voivat auttaa myös oppimiseen liittyvien ongelmien tunnistamisessa ja poistamisessa sekä vapauttaa aikaa oppimiseen ja opetukseen nopeuttamalla rutiinitehtäviä ja automatisoimalla prosesseja. Datan hyödyntämiseen liittyy kuitenkin myös riskinsä ilman selkeitä eettisiä, lainsäädännöllisiä ja datanhallinnallisia kehyksiä, joiden kehittämisessä julkisen hallinnon rooli on merkittävä.

Uusien teknologioiden hyötyjen haltuunotto edellyttäisi erityisesti osaamis- ja koulutustason nostoa, panostuksia tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan ja tavoitteellista yhteiskehittämistä eri sektoreiden kanssa sekä julkisen hallinnon toiminnan kehittämistä mahdollistajana. Julkisen sektorin panostusta kaivataan paitsi osaamisen kehittämiseen, myös innovaatioiden leviämisen varmistamiseen ja yhteentoimivuuden edistämiseen.

Teknologinen kehitys muuttaa osaamistarpeita ja vaikuttaa siihen, millaista sivistystä ja millaisia taitoja koulutusjärjestelmän tulisi tuottaa. Digitalisaation kiihdyttämän työelämän rakennemuutoksen vuoksi työmarkkinoilta poistuu tehtäviä, mutta pitkällä aikavälillä tilalle syntyy uusia, usein osaamisvaatimuksiltaan vaativampia tehtäviä. Nimenomaan koulutus ja sen myötä hankittu kyky uudistaa omaa osaamista suojaavat ihmisiä muutosten keskellä. Toisaalta laskennallisten menetelmien ja uusien teknologioiden hyödyntäminen edellyttävät myös erityisesti näiden alojen ammattilaisten korkeatasoista koulutusta, laaja-alaista tekoälyn soveltamisen osaamista sekä laskennallisiin menetelmiin ja tekoälyyn liittyvää tieteellistä tutkimusta. Digitaalisuudella ja teknologioiden kehittymisellä on monia vaikutuksia tutkimuksen käytäntöihin. Opettajilta, muulta henkilökunnalta ja oppijoilta digitalisoituva koulutus edellyttää uusia taitoja ja valmiuksia. Tämä asettaa vaateita niin opettajien ja muun henkilöstön koulutukselle kuin täydennyskoulutuksellekin. Oppijat ja opettajat eivät kuitenkaan ole vain digitalisaation kohteita vaan kehittävät ja muovaavat digitalisaation toteutumista.

Edellytykset kansainväliselle menestykselle digitalisaation saralla ovat hyvät. Kansainvälinen nuorten monilukutaidon tutkimus (ICILS, International Computer and Information Literacy Study) arvioi kahdeksannen vuosiluokan oppilaiden monilukutaitoa sekä ohjelmoinnillisen ajattelun taitoja. Suomi sijoittui arvioinnissa vuonna 2018 kahdentoista maan joukossa neljänneksi. Toisaalta alimman suoritustason (taso yksi) alle jäi Suomessa kahdeksan prosenttia oppilaista. Näillä oppilailla tieto- ja viestintäteknologian taidot ovat erittäin heikot ja heillä todettiin vaikeuksia jopa hyperlinkkien avaamisessa tai yksinkertaisen tekstinkäsittelyohjelman käytössä. He eivät myöskään kyenneet tuottamaan tietylle kohderyhmälle tarkoitettuja tekstejä tai viestejä. Kaiken kaikkiaan heikko monilukutaidon taso todettiin 28 prosenttia suomalaisoppilaista (tasolle 1 ja sen alle jääneet): yli neljännes oppilaista pystyy löytämään ja hyödyntämään tietoa vain rajallisesti rutiininomaisissa tehtävissä. Suomessa tytöt pärjäsivät paremmin kuin pojat ja tämä ero oli Korean jälkeen toiseksi suurin.

Digiajan peruskoulu-hankkeen loppuraportin26 mukaan oppilaiden digitaalisessa osaamisessa ei ole tapahtunut muutoksia viime vuosina. Oppimismenetelmät painottuvat edelleen perinteisiin kirjoihin, vihkoihin ja monisteisiin, jolloin digitaalisen osaamisen karttuminen jää ohueksi. Opetussuunnitelman perusteiden laaja-alaisissa osaamistavoitteissa korostettu oppilaiden oma aktiivisuus teknologian käytössä ei vielä toteudu. Opettajien taidot olivat seuranta-aikana kehittyneet, mutta puutteita oli esimerkiksi digitaalisten sisältöjen toteuttamisessa sekä ohjelmoinnin osaamisessa. Keskimäärin hieman alle puolet opettajista ei suoriutunut alkeisohjelmoinnin taitoja mittaavasta testistä ja vain joka viides opettaja ilmoitti kokeilleensa ohjelmointia oppilaiden kanssa. Oppilaiden digitaaliset taidot ovat selvityksen mukaan opettajia heikommat selvityksen kaikissa osa-alueissa. Selvityksen tuloksissa todetaan, ettei vapaa-ajalla tapahtuva aktiivinen digitaalisten laitteiden käyttö riitä kartuttamaan tarvittavia taitoja digitalisoituvassa yhteiskunnassa toimimiseen. Perusopetus ei em. raportin arvion mukaan kykene tässä vaiheessa tarjoamaan täysin tasa-arvoisia oppimismahdollisuuksia digitaalisten taitojen kehittymiselle.

Digitalisaatio muuttaa myös kansainvälistä toimintaympäristöä. Vetovoimaisten oppimisympäristöjen ja tutkimusinfrastruktuurien merkitys kasvaa entisestään, sillä digitalisaatio avaa markkinoita ja lisää siten kansainvälistä kilpailua koulutus- ja tutkimusympäristöjen kesken.

Koulutuksen digitalisaatio ei kuitenkaan itsessään ratkaise keskeisiä koulutuspoliittisia ja oppimisen ongelmia, kuten eriarvoisuuden poistamista, koulutukseen sitoutumisen puutteita ja vaikeuksia siirtymissä koulutuspolun vaiheista toiseen. Esimerkiksi juuri kiinnostuksen tai sitoutumisen puute aiheutuvat ei-teknologisista tekijöistä, kuten ihmisiä kohtaavista kuormittavuustekijöistä tai ylisukupolvisen syrjäytymisen dynamiikasta, eivätkä siten ole ratkaistavissa yksinomaan teknologian keinoin. Kokemus yhteisöön kuulumisesta on tärkeä. Kansainvälisissä tutkimuksissa on myös todettu esimerkiksi suosittujen kaikille avoimien digitaalisten oppimisratkaisujen, kuten MOOCien, suosivan jo ennestään hyväosaisten väestöryhmien osaamisen lisääntymistä, koulutukseen osallistumista ja yhteiskunnallista osallisuutta.27 Digitalisaation ei ole myöskään todettu yleisesti parantavan oppimistuloksia, vaan myönteiset vaikutukset rajoittuvat parhaimmillaankin rajattuihin teknologioiden käyttötapoihin28.

Koronaepidemia aiheutti keväällä 2020 äkillisen siirtymän etäopetukseen ja digitaalisen teknologian laajamittaiseen hyödyntämiseen opetuksessa ja oppimisessa. Alustavien tietojen mukaan oppilaat ja opiskelijat kokivat etäopiskelun eri tavoin; toisille se oli kuormittavampaa kuin opiskelu lähiopetuksessa, toiset kokivat hyvinvointinsa parantuneen. Etäopiskelujakson kokemusten tarkempi tutkimus on tärkeää ja sen tulisi johtaa sekä lähi- että etäopiskelun kehittämiseen.

Tuoreissa kansainvälisissä tutkimuksissa on nostettu esille, että pandemia on voimistanut jo aiemmin käynnistynyttä koulutusalan kaupallistumista29. Keskeinen huoli liittyy esimerkiksi kysymyksiin niin sanotusta alustataloudesta ja kaupankäynnistä opiskelijoiden, erityisesti lasten ja nuorten, henkilötiedoilla sekä julkisen tehtävän hoitamisessa syntyvällä informaatiolla. Julkisen hallinnon rooli eettisten pelisääntöjen muodostamisessa ja niistä käytävän keskustelun virittämisessä eri tahojen kesken on keskeinen. Toimenpiteiden suunnittelun ja kohdentamisen tueksi kaivataan ajankohtaista aihetta koskevaa tutkimusta.

Digitalisaatio linkittyy myös kestävän kehityksen teemoihin, joilla on vaikutusta koulutuksen tulevaisuuteen. Digitalisaation aiheuttaman valtavan energiatarpeen vuoksi kansainvälinen tutkijaryhmä30 huomauttaa tuoreessa katsauksessaan alan ajankohtaisiin teemoihin, että viimeisten vuosikymmenien aikana on paitsi globaalisti otettu digitaaliteknologioita laajamittaisesti käyttöön opetuksessa, myös enenevässä määrin hankkiuduttu eroon vanhenevista laitteista koulutuksen innovaatioiden nimissä. Kestävän kehityksen näkökulmasta koulutusyhteisön tulee vähentää digitaalitekniikan kulutuksesta aiheutuvia ympäristö- ja eettisiä vaikutuksia, mikä tarkoittaa asenne- ja toimintatapamuutosta suhteessa vielä äskettäin ponnekkaasti edistettyihin tavoitteisiin.

  • Digitalisaatio ja teknologioiden kehitys luo osaamistarpeita, joihin koulutuksella tulee vastata.
  • Teknologinen kehitys mahdollistaa oppimisen ”kaikkiallisuuden”, oppimisen erilaisissa ympäristöissä, milloin tahansa, osana oppijan arkea, henkilökohtaisten tavoitteiden mukaisesti.
  • Datan ja tekoälyn tuomia uusia menetelmiä voidaan hyödyntää monin tavoin koko koulutus- ja tutkimusjärjestelmän ohjauksessa ja arvioinnissa.
  • Koulutuksen digitalisaatio ei itsessään ratkaise keskeisiä koulutuspoliittisia ongelmia, koulutuspolitiikan ja järjestelmän tulee pyrkiä johdonmukaisesti edistämään kaikkien kykyä hyötyä digitalisaation mahdollisuuksista.
  • Koronaepidemia aiheutti keväällä 2020 äkillisen siirtymän digitaalisen teknologian laajamittaiseen hyödyntämiseen opetuksessa ja oppimisessa. Tutkimusten ja selvitysten mukaan mukaan oppilaat, opiskelijat ja opettajat kokivat etäopiskelun eri tavoin. Tarkempi tutkimus on tärkeää ja sen tulisi johtaa sekä lähi- että etäopiskelun kehittämiseen.
  • Digitalisaatio muuttaa myös kansainvälistä toimintaympäristöä. Vetovoimaisten oppimisympäristöjen ja tutkimusinfrastruktuurien merkitys kasvaa entisestään, sillä digitalisaatio avaa markkinoita ja lisää siten kansainvälistä kilpailua koulutus- ja tutkimusympäristöjen kesken.

Muuttuva työelämä, uudistuva koulutus

Työn murros on ollut voimakkaana käynnissä jo joitain vuosia, ja covid-19-kriisi tulee edelleen vauhdittamaan sitä. Murrokselle tyypillistä on, että se muuttaa työtä ja työmarkkinoita kokonaisvaltaisesti. Ammattien ja työtehtävien aikaisempaa nopeampi muuttuminen edellyttää kansalaisilta valmiutta oman osaamisensa uudistamiseen ja päivittämiseen läpi koko työuran. Muutokset työn sisällöissä ja kokonaan uusien ammattien syntyminen haastavat sekä tutkintojen sisällöt että perinteisen ajattelumme tutkinnoista ja tutkintorakenteesta. Työn sisällölliset muutokset korostavat myös perinteisesti yleissivistyksenä pidettyjen osaamiskokonaisuuksien merkitystä työssä menestymiselle. Suurien kokonaisuuksien hallinta, viestintä- ja vuorovaikutusvalmiudet ja tietotekninen osaaminen ovat osa yhä useampaa työtehtävää. Ammattisivistys ja yleissivistys ovat aikaisempaa lähempänä toisiaan ja kietoutuvat toisiinsa, joten niiden erotteleminen koulutuksessa on osin keinotekoista.

Automatisaatio ja robotisaatio ovat ilmeisimpiä esimerkkejä, jotka vaikuttavat kaikkien töiden sisältöihin ja tekemisen tapaan. Niillä on iso merkitys paitsi tuotantotapojen kehittymisessä, myös työn sitoutumisessa aikaan ja paikkaan. Manuaaliset työtehtävät vähenevät entisestään ja työ voidaan tehdä fyysisesti etäällä toimipisteestä tai tuotannosta ja palvelusta. Automatisaation merkitys tuotannontekijänä näkyy myös, kun tarkastellaan työssä tarvittavaa osaamista. Erilaiset digitaalisten välineiden käyttöön liittyvät osaamiskokonaisuudet ovat työelämässä tarvittavien taitojen kärjessä. Niiden lisäksi korostuvat esimerkiksi luovuus ja kyky innovointiin, oman osaamisen johtaminen, verkostotaidot, eettinen osaaminen ja moniosaaminen. Työelämän muutosten ja murrosten nopeutuessa valmius jatkuvaan oppimiseen korostuu. Oppimiskyky ja henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen ja johtaminen nousevat tulevaisuuden tärkeiksi yleisiksi kyvyiksi mm. osaamisen ennakointifoorumin ennakointituloksissa31. Työ on myös itsessään merkittävä oppimisen muoto ja työpaikka keskeinen oppimisympäristö. Kun työn sitoutuminen aikaan ja paikkaan vähenee, muuttuvat samalla tavalla myös työssä oppimisen mahdollisuudet. Työtä voidaan tehdä erilaisissa ympäristöissä eri aikoina, ja niin myös voidaan työssä ja työstä oppia.

Työmarkkinoiden osaamisintensiivisyyden kasvu näkyy eri koulutustaustaisten henkilöiden työllisyysasteessa. Koulutustasolla on voimakas yhteys työmarkkinoilla menestymiseen. Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien 18–64-vuotiaiden työllisyysaste vuonna 2018 oli 45 prosenttia, kun toiseen asteen tutkinnon suorittaneilla se oli 71 prosenttia , alimman tai alemman korkea-asteen suorittaneilla 83 ja ylemmän korkea-asteen tai tutkijakoulutuksen suorittaneilla 88 prosenttia. Vuodesta 2003 toisen asteen tutkinnon suorittaneiden työllisyysaste on noussut eniten, noin neljä prosenttiyksikköä. Vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa olevien työllisyysaste on puolestaan laskenut viisi prosenttiyksikköä. Työttömyysaste on viimeksi mainituilla selvästi korkeampi kuin muilla ryhmillä, 18–64-vuotiaista tutkintoa vailla olevista yli 20 prosenttia oli työttömänä vuonna 2018.32 Nuorisotyöttömyys on Suomessa selvästi korkeampaa kuin OECD maissa keskimäärin. 15–24-vuotiaasta työvoimasta oli vuonna 2019 Suomessa työttömänä noin 16 prosenttia, kun OECD-maiden keskiarvo oli 12 prosenttia.33

Alakohtaisesti koulutusjärjestelmän tuottama tutkintojen tarjonta poikkeaa jonkin verran työelämän tarpeista jo nyt. Jatkossa on huolehdittava siitä, että koulutustarjonta kohdentuu kansalaisten ja työelämän tarpeiden mukaisesti. Työelämän muutos vaikuttaa myös toimialojen välisiin suhteisiin, joista merkittävin on talouden palveluvaltaistuminen ja tavaratuotannon ja palveluiden integroituminen.

Osaavan työvoiman heikko saatavuus on viime vuosina ollut yksi keskeisimpiä tekijöitä, joka on estänyt yrityksiä palkkaamasta lisää henkilökuntaa. Erityisesti voimakkaasti kasvuhakuisilla yrityksillä on ongelmia saada työvoimaa. PK-yritysbarometrin (1/2020) mukaan reilusti yli puolet kaikista pk-yrityksistä kokee osaavan ja yrityksen tarpeita vastaavan työvoiman saatavuuden rajoittavan ainakin jossain määrin yrityksen kasvua. Osaavan työvoiman saatavuuden näkökulmasta koulutustarjonnan on seurattava toimialakehitystä ja sen luonteen muuttumista. Ennakointi ja erityisesti ennakoinnin tulosten huomioiminen suunnittelussa ja päätöksenteossa on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää, vaikkakin myös entistä vaikeampaa. On huolehdittava koulutustarjonnan suuntaamisesta ennakointeihin pohjautuen, mutta samalla on huolehdittava siitä, että koulutuksella on vetovoimaa niillä aloilla, joilla työtä on ja osaajia tarvitaan.

Työelämän muutoksen yhteydessä on huomattava, että Suomi ei muodosta yhtenäistä työmarkkina-aluetta, vaan työvoiman kysyntä ja alakohtaiset tarpeet vaihtelevat alueellisesti ja jopa seutukunnittain. Elinkeinojen alueellinen profiloituminen on vahvaa ja viimeaikainen kehitys mm. teollisuuden eri alojen ja palvelukysynnän osalta on eriyttänyt elinkeinorakenteita entisestään.

Ilman määrätietoisia toimia työvoiman saatavuuskapeikot tulevat olemaan merkittäviä jo lähitulevaisuudessa. Ne tulevat vaikuttamaan kansantalouden uudistumiskykyyn ja asemaamme kansainvälisillä markkinoilla. Palveluvaltaistumisen myötä sisämarkkinoiden merkitys on kasvanut, mutta viennin asema kokonaisuudessa on edelleen korvaamaton. Tavaratuotannon innovaatioasteen kasvaminen, tuotantosarjojen aiempaa nopeampi uudistumissykli ja palveluiden erikoistuminen ovat jo nyt kasvattaneet vaatimuksia ennennäkemättömän korkealle. Opetushallituksen toteuttaman ennakoinnin perusteella vuoteen 2035 mennessä nykyisestä työvoimasta poistuu noin miljoona henkilöä. Kokonaan uusia työpaikkoja syntyy runsaat 100 000. Uusista työpaikoista vajaassa 70 prosentissa ja poistuman korvaamiseksi avautuvissa työpaikoissa noin 54 prosentissa edellytetään korkea-asteen tasoista osaamista. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työmarkkinoille tulevalta uudelta työvoimalta yli puolelta edellytetään korkeakoulutasoista osaamista. Samalla se tarkoittaa sitä, että työikäisellä väestöllä tulee olla käytettävissään instrumentit osaamisvaatimuksiin vastaamiseksi. Vailla toisen asteen tutkintoa olevia työikäisiä on työmarkkinoilla edelleen yli 300 000. Myös OECD34 katsoo työvoiman kysynnän ja työvoimapulan kohdistuvan vain pienessä määrin vähän koulutettuihin, ja ennakoi mm. väestön vanhenemisen lisäävän puutetta korkean osaamistason työntekijöistä tulevaisuudessa.

Työn murros voi myös syventää kuilua muutoksessa pärjäävien ja siinä selviytymisen kanssa kamppailevien välillä. Ne, joiden pääomat, kyvyt ja taidot sopivat muutokseen voivat hyötyä, toisille muutokset voivat tarkoittaa työllistymisvaikeuksia, niukempaa toimeentuloa ja yleistä epävarmuutta. Koko väestön hyvä koulutus ja osaaminen ovat pärjäämisen perusta ja jatkuvalla oppimisella voidaan vastata murrosten tuomiin ongelmiin ja edistää samalla sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Kun suuri osa koulunsa aloittavista lapsista päätyy sellaisiin työtehtäviin, joita ei vielä ole olemassa, kun nykyisistä palkansaajista ja yrittäjistä merkittävän osan työ joko häviää tai muuttuu sisällöllisesti useitakin kertoja työuran aikana ja kun työn suhde aikaan, paikkaan ja työsuhteeseen muuttuvat, ei koulutusjärjestelmäkään voi säilyä muuttumattomana. Työn muutokset ja muutosvauhti haastavat koko koulutusjärjestelmän tutkintojärjestelmästä, tutkinnoista ja tutkintojen muodostumisesta opetussuunnitelmiin, oppimisympäristöihin, oppimisen muotoihin ja opettajuuteen. Uuteen työelämään varautumisen ja uuden työn luomisen kannalta olennaista on huomioida, että työn muutokset muokkaavat myös koulutuksen, TKI-toiminnan ja työelämän yhteistyötä ja sen reunaehtoja.

  • Koulutustasolla on voimakas yhteys työmarkkinoilla menestymiseen.
  • Muutokset työn sisällöissä ja kokonaan uusien ammattien syntyminen. haastavat sekä tutkintojen sisällöt että perinteisen ajattelun tutkinnoista ja tutkintorakenteesta.
  • Työn sisällölliset muutokset korostavat perinteisesti yleissivistyksenä pidettyjen osaamiskokonaisuuksien merkitystä työssä menestymiselle; ammattisivistys ja yleissivistys ovat aikaisempaa lähempänä toisiaan ja kietoutuvat toisiinsa. Samoin työ ja oppiminen ovat yhä enemmän yhtä.
  • Ennakointien mukaan tulevaisuudessa korostuu korkeakoulutasoisen osaamisen tarve.
  • Työvoiman tarpeeseen vastaaminen edellyttää ennakoinnin tulosten hyödyntämistä päätöksenteossa, koulutustarjonnan suuntaamista ja koulutuksen vetovoimasta huolehtimista.
  • Työn murros voi syventää kuilua muutoksessa pärjäävien ja selviytymisensä kanssa kamppailevien välillä. Koko väestön hyvä koulutus ja osaaminen ovat pärjäämisen perusta ja jatkuvalla oppimisella voidaan vastata murrosten tuomiin ongelmiin ja edistää samalla sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Kasvatus ja koulutus vahvistavat aktiivista kansalaisuutta ja demokratiaa

Osallistumisen eriarvoistuminen, horjuva usko demokratiaan ja tunne päättäjien ja päätösten etääntymisestä ihmisten arjesta ovat merkittäviä yhteiskunnallisia ongelmia. Taloudellinen ja muu hyvinvointi ei ole jakautunut riittävän tasaisesti, mikä on saanut monet pettymään. Tämä pettymys on ollut ainakin osaltaan syynä osallisuuden kokemuksen vähenemiseen ja protestiliikkeiden syntyyn. Näissä liikkeissä on havaittu myös tieteellisen tiedon ja asiantuntemuksen arvostuksen laskua, mikä voi johtaa koulutuksen ja oppimisen arvostuksen vähenemiseen.

Kansainvälisesti vertaillen yhteiskunnallinen luottamus ja myös koulutuksen arvostus Suomessa on korkea. Demokratia- ja ihmisoikeuskasvatuksen normatiivinen perusta suomalaisessa yhteiskunnassa on hyvä. Demokratia ja ihmisoikeudet ovat suomalaisen koulutuksen arvoperustan ydintä varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle. Kasvatus ja koulutus ovat avainasemassa vahvistamassa demokratiaan, aktiiviseen kansalaisuuteen ja ihmisyyttä arvostavaan yhteiskuntaan kasvamisessa.

Perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja. Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä osallistua koulutukseen ja muutoin kehittää itseään elämänsä aikana. Lakien mukaan lukio- ja ammatillisen koulutuksen tulee tukea opiskelijoiden kasvamista aktiivisiksi yhteiskunnan jäseniksi.

Varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden arvoperustassa todetaan, että varhaiskasvatus ja esi- ja perusopetus rakentuvat elämän ja ihmisoikeuksien kunnioittamiselle. Se ohjaa niiden puolustamiseen ja ihmisarvon loukkaamattomuuteen. Varhaiskasvatus sekä esi- ja perusopetus edistävät hyvinvointia, demokratiaa ja aktiivista toimijuutta lähiyhteisössä ja kansalaisyhteiskunnassa. Tasa-arvon tavoite ja laaja yhdenvertaisuusperiaate ohjaavat niin varhaiskasvatuksen kuin esi- ja perusopetuksenkin kehittämistä.

Yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen on demokratian toimivuuden perusedellytys. Osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä vastuullista suhtautumista tulevaisuuteen voi oppia vain harjoittelemalla. Koulu- ja varhaiskasvatusyhteisö tarjoaa tähän turvalliset puitteet. Samalla varhaiskasvatus ja esi- ja perusopetus luovat osaamisperustaa lasten ja oppilaiden kasvulle demokraattisia oikeuksia ja vapauksia vastuullisesti käyttäviksi, aktiivisiksi kansalaisiksi. Varhaiskasvatuksen ja koulun tehtävänä on vahvistaa jokaisen lapsen ja oppilaan osallisuutta.

Kansainvälisen nuorten yhteiskunnallisten tietojen, osallistumisen ja asenteiden tutkimuksen (ICCS, International Civic and Citizenship Education Study) tarkoituksena on selvittää, millaiset valmiudet nuorilla on toimia aktiivisina kansalaisina 21. vuosisadan yhteiskunnassa. Tutkimus on Suomessa toteutettu aikaisemmin vuosina 1999 ja 2009. Suomi on ollut yhteiskunnallisen tietämyksen neljän kärkimaan joukossa vuoden 1999 CIVED-tutkimuksesta lähtien. Kärkimaat 2009 ja 2016 olivat Tanska, Suomi, Taiwan ja Ruotsi.

Suomalaisnuorilla on erinomaiset tiedolliset ja asenteelliset perusvalmiudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen, mutta kiinnostus ja/tai tarve kovin aktiiviseen osallistumiseen puuttuu valtaosalta nuorista. Erinomaisista tiedoista huolimatta suomalaisnuorten luottamus omiin kykyihinsä yhteiskunnallisina toimijoina oli osallistuneiden maiden heikoin. Nuorten luottamus omiin kykyihinsä oli yhteydessä tulevaan aktiiviseen osallistumiseen siten, että mitä parempi luottamus sitä todennäköisemmin tullaan osallistumaan koulussa, osallistumaan laillisiin mielenilmauksiin, äänestämään ja osallistumaan muihin erilaisiin poliittisen toiminnan muotoihin kuin äänestämiseen.

  • Yhteiskunnalliseen toimintaan osallistuminen on demokratian toimivuuden perusedellytys. Demokratia ja ihmisoikeudet ovat suomalaisen koulutuksen arvoperustan ydintä varhaiskasvatuksesta korkea-asteelle.
  • Suomalaisten luottamus toisiinsa ja eri yhteiskunnan toimijoihin on kansainvälisessä tarkastelussa korkealla tasolla, mutta on horjunut 2010-luvulla.
  • Luottamus ja yhteiskunnallinen osallistuminen kasaantuvat yhteiskuntaryhmiin, joiden jäsenillä on korkea koulutus, hyvä terveys, optimistiset tulevaisuudennäkymät ja myönteinen suhtautuminen toimeenpaneviin instituutioihin sekä talouden tilaan.
  • Suomalaisnuorilla on erinomaiset tiedolliset ja asenteelliset perusvalmiudet yhteiskunnalliseen osallistumiseen, mutta kiinnostus ja/tai tarve kovin aktiiviseen osallistumiseen puuttuu valtaosalta nuorista. Erinomaisista tiedoista huolimatta suomalaisnuorten luottamus omiin kykyihinsä yhteiskunnallisina toimijoina on kansainvälisessä vertailussa heikko.
  • Osallistumisen ja vaikuttamisen taitoja sekä vastuullista suhtautumista tulevaisuuteen voi oppia vain harjoittelemalla.
  • Kasvatus ja koulutus ovat avainasemassa demokratiaan, aktiiviseen kansalaisuuteen ja ihmisyyttä arvostavaan yhteiskuntaan kasvamisessa.

Kansainvälisyys ja globaali vastuu

Maailmanjärjestys on muutoksessa. Lännen taloudellinen johtoasema on heikentynyt ja painopiste siirtynyt Aasiaan. Etenkin Kiina on vahvistanut valta-asemaansa ja pyrkii edistämään globaalia asemaansa myös tieteissä ja teknologiassa. Globaalit ilmiöt ja ongelmat – ilmastonmuutos, ympäristön tila, väestökehitys sekä teknologian ja työn murros – korostavat keskinäisriippuvuutta. EU:n ja monenkeskisten kansainvälisten järjestöjen edustamia arvoja ja periaatteita kuitenkin haastetaan laajasti. Kansainvälistä tilannetta leimaa ennakoimattomuus ja epävarmuus, mikä heijastuu kansainväliseen yhteistyöhön kaikilla sektoreilla.

Suomi on vientivetoisena maana riippuvainen kansainvälisyydestä sen kaikissa muodoissa. Suomalainen yhteiskunta on kansainvälistynyt viime vuosina mm. maahanmuuton ja kansainvälistyvän työelämän seurauksena. Koulutusjärjestelmän on kyettävä kouluttamaan osaajia, joilla on kyky ja kiinnostus toimia kansainvälisessä vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisesti. Avoimuus ja kansainvälisyys edellyttävät tietoja, taitoja ja asenteita, jotka kehittyvät muun muassa kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön kautta. Tutkimuksen ja koulutuksen kansainvälistyminen, ml. kotikansainvälistyminen, edistää koko suomalaisen yhteiskunnan avoimuutta ja joustavuutta. Kotikansainvälisyyden merkitystä korostaa se, että se tarjoaa yhdenvertaiset mahdollisuudet kansainvälistymiseen. Globaalikasvatuksen merkitys on noussut yhteisten maailmanlaajuisten haasteiden ja Agenda 2030:n myötä.

Kielitaito on keskeinen osa kansainvälisyysosaamista ja kansainvälinen yhteistyö asettaa kielitaidolle uusia vaatimuksia. Maahanmuuton myötä äidinkielenään muita kieliä äidinkielenään puhuvien määrä on kasvanut. Maahanmuuton kasvu vaikuttaa kielikoulutuksen tarpeeseen mutta myös vahvistaa kansallista kielivarantoamme. Globaali vastuu ja politiikkajohdonmukaisuus ovat keskeisiä periaatteita kestävän kehityksen toimeenpanossa. Agenda 2030:n kantava teema on, että kukaan ei saa jäädä kehityksestä jälkeen. Globaalivastuun mukaisesti Suomen on edistettävä myös muiden mahdollisuuksia kestävään kehitykseen. Korkealaatuisen koulutuksen ja tutkimuksen maana Suomella on kykyä tuottaa ratkaisuja yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi oppimisen kriisiin. Pandemia on syventänyt maailmanlaajuista oppimisen kriisiä, joka tarkoittaa sitä, että monissa maissa koulutusjärjestelmät eivät tuota riittävää perusosaamistakaan. Oppilaitosten sulkeminen pandemian aikana on koskenut Unescon arvion mukaan jopa 1,8 miljardia lasta ja nuorta. Suomalaisella osaamisella voidaan vaikuttaa oppimisen kriisin selättämiseen ja kestävän kehityksen Agenda 2030:n tavoitteiden edistämiseen.

Valtioiden kasvustrategioissa osaamisella ja koulutuksella on vahva rooli. Globaali koulutuskysyntä on edelleen suurta, vaikka koronakriisi on vaikuttanut suuresti kansainväliseen opiskelijaliikkuvuuteen. Suomi tunnetaan kiinnostavana korkean osaamisen maana. Suomen tunnettuutta on edistetty ja vahvistettu maailmalla mm. koulutuksen ja tutkimuksen verkostojen sekä strategisten osallistumisten kautta. Koulutuspalveluille on kansainvälistä kysyntää ja koulutusviennin toimia on vahvistettu.

Suomi houkuttelee OECD:n keskiarvoa enemmän ulkomaisia korkeakouluopiskelijoita (8 %), mutta jää silti useista verrokkimaista. Tutkijaliikkuvuudessa Suomen näkyvyydessä ja houkuttelevuudessa on edelleen parantamisen varaa. Koulutus- ja tutkimustoimialan kansainvälistymisellä voidaan edistää työ- ja osaamisperäisen maahanmuuttoa ja koulutusvientiä.

Koulutusvienti on keskeinen tapa toteuttaa globaalia vastuuta ja vaikuttaa osaamis- ja koulutussisältöihin eri puolilla maailmaa. Koulutusviennissä on kyse sekä taloudellisesta toiminnasta että vaikuttamisesta koulutukseen ja sen sisältöihin.

Koulutusvienti on kasvanut ja monipuolistunut viime vuosina. Koulutusvientiä harjoittavien yritysten liikevaihto on noussut vuoden 2019 loppuun mennessä yhteensä 387 miljoonaan euroon. Koronavuosi on hidastanut hetkellisesti koulutusviennin toimia. Koulutusviennin arvoa taloudessa ja investointeja on kuitenkin pitkällä aikavälillä mahdollista kasvattaa merkittävästi. Toiminta perustuu jatkossakin Suomen oman koulutusjärjestelmän vahvuuksille, ja kattaa palveluita ja tuotteita varhaiskasvatuksesta korkeakoulutukseen ja jatkuvaan oppimiseen. Parhaimmillaan liiketoiminnallisesti kannattava kansainvälinen yhteistyö ja vuorovaikutus uudistavat koulutuksen palveluita ja lisäävät koko koulutusjärjestelmän avarakatseisuutta myös Suomessa.

  • Globaalit ilmiöt ja ongelmat – ilmastonmuutos, ympäristön tila, väestökehitys sekä teknologian ja työn murros – alleviivaavat maiden keskinäisriippuvuutta. Monenkeskistä yhteistyötä ja sen foorumeita (mm. YK, Euroopan neuvosto, WTO) samoin kuin niiden edustamia arvoja ja periaatteita haastetaan laajasti. Kansainvälistä tilannetta leimaa ennakoimattomuus ja epävarmuus, mikä heijastuu kansainväliseen yhteistyöhön kaikilla sektoreilla.
  • Globaalin vastuun mukaisesti Suomen on edistettävä myös muiden mahdollisuuksia kestävään kehitykseen. Korkealaatuisen koulutuksen ja tutkimuksen maana Suomella on kykyä tuottaa ratkaisuja yhteiskunnallisiin ja maailmanlaajuisiin ongelmiin, kuten esimerkiksi oppimisen kriisiin.
  • Koulutusjärjestelmän on kyettävä kouluttamaan osaajia, joilla on kyky ja kiinnostus toimia kansainvälisessä vuorovaikutuksessa maailmanlaajuisesti. Kielitaito on keskeinen osa kansainvälisyysosaamista ja kansainvälinen yhteistyö asettaa kielitaidolle uusia vaatimuksia.
  • Koulutus- ja tutkimustoimialan kansainvälistymisellä voidaan edistää työ- ja osaamisperäisen maahanmuuttoa ja koulutusvientiä.

Ympäristön tila ja ilmastonmuutos – uhkia ja mahdollisuuksia koulutukselle ja tutkimukselle

Polttava kysymys ihmiskunnalle on, pystytäänkö toimiin ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden vähenemisen, ympäristön tilan heikkenemisen ja ekologisen katastrofin torjumiseksi ennen kuin on liian myöhäistä. Tavoitteena on rakentaa kestävä toimintamalli, jolla ihmisen toiminnan jalanjälki (kielteiset vaikutukset) voitaisiin muuntaa myönteisiksi vaikutuksiksi eli kädenjäljeksi. Kielteisiä vaikutuksia ovat muun muassa liiallinen energiankulutus, energian- ja muun tuotannon kasvihuonekaasupäästöt, kestämätön raaka-aineiden käyttö ja päästöt ilmaan, veteen ja maaperään. Myönteisiä vaikutuksia ovat muun muassa uusiutuva energiatuotanto, kasvihuonekaasujen ja muiden haitallisten päästöjen vähennykset, raaka-aineiden käytön vähentäminen, raaka-aineiden uudelleenkäyttö sekä digitaaliset ja muut vähäpäästöiset tekniset ratkaisut ympäristön- ja luonnonsuojelun tukena.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030), Euroopan Komission Green Deal sekä ilmastotavoitteet (Pariisin sopimus ja Euroopan ilmastolakiehdotus) antavat roolin ja vastuuta kaikille yhteiskunnan toimijoille, jotta talous ja yhteiskunta olisivat ilmastoneutraaleja vuoteen 2050 mennessä.

Suomen vahvuuksiksi kestävää kehitystä koskevissa tutkimuksissa on tunnistettu korkealaatuinen koulutus ja siihen perustuva osaaminen sekä yhteiskunnallisten järjestelmien yleinen vakaus. Keskeisiä ongelmia ovat ilmastonmuutos ja luonnonvarojen liiallinen kulutus sekä talous- ja työllisyyskehitys. Hallitus aikoo toimia tavalla, jonka seurauksena Suomi on hiilineutraali vuonna 2035 ja hiilinegatiivinen nopeasti sen jälkeen. Hallitusohjelman mukaan yhteistyössä alan toimijoiden kanssa laaditaan toimialakohtaiset tiekartat vähähiilisyyteen, jotka sovitetaan yhteen uusien ilmastotoimien kanssa. Tiekartat esimerkiksi auttavat julkista sektoria arvioimaan, mihin vähähiilisyyttä tukevaa tutkimus- ja kehittämisrahoitusta on tarpeen kohdentaa tulevina vuosina. Elinkeinoelämälle uudet ilmastoratkaisut ovat valtava mahdollisuus, mutta niiden kehittyminen edellyttää voimakasta ja systemaattista yhteiskunnan digitalisaatiota, koulutusta ja tutkimusta, TKI-rahoitusta ja ilmastoratkaisujen viennin mahdollistamista. Päästöjen pienentämisen on tapahduttava monessa kohtaa arvoketjua, ja tarve uusiin ratkaisuihin on valtava.

Ratkaisuja näihin ongelmiin voidaan löytää hyödyntämällä entistä paremmin ICT:n potentiaalia päästövähennyksissä ja resurssitehokkuuden lisäämisessä saaden samalla markkinoita suomalaiselle osaamiselle muun muassa ohjelmistojen, energiatehokkaiden laitteiden sekä laitetilojen suunnittelussa. Koulutuksen ja tutkimuksen rooli on merkittävä: sekä elinkeinoelämä että yhteiskunta laajasti tarvitsevat ilmastotavoitteiden toteuttamiseen liittyvää osaamista.

Kiertotalous

Koulutus luo sekä osaamista että tietoisuutta, ja sillä on myönteinen vaikutus ympäristövastuullisen ajattelutavan vahvistamisessa niin tutkimusyhteisön, ICT-sektorin, tiedepolitiikan toimijoiden kuin kansalaisten keskuudessa. Samalla kun digitalisoituminen jatkuu, hiilineutraaliuteen siirtyminen vaikuttaa kaikkiin aloihin ja tuo mukanaan tarpeen osata kyberturvallisuutta, palveluosaamista ja liiketoiminnan uudistamista. Teknisen osaamisen tarve kasvaa kaikilla aloilla, myös "ei-teknisillä" ja palvelualoilla. Jo nyt tuotantotekniikan, markkinointianalytiikan, tekoälyn ja kiertotalouden osaajista on pulaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on nostanut korkeakouluneuvotteluissa esiin tavoitteet hiilineutraaliuuteen pyrkimisessä sekä kiertotalouden edistämisessä. Ratkaisut ovat korkeakoulujen käsissä erityisesti osaajien kouluttamisen suhteen. Monet uudet teknologiat tarvitsevat osaavaa hyödyntäjäjoukkoa, kuten vaikka ilmastoystävällisen ohjelmoinnin ja laskennan osaajia.

Tutkimustoiminta yleisesti tuottaa ratkaisuja ja innovaatioita koko yhteiskunnalle. Ilmastonmuutoksen luonnontieteellisten ilmiöiden lisäksi tiedeyhteisö tutkii nykyisin entistä enemmän ilmastonmuutokseen sopeutumista ja hillintää. Esimerkiksi Suomen Akatemian CLIMATE tutkimusohjelmassa haetaan ratkaisuja siihen, miten ihmiset voisivat tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai sopeutumiseen liittyviä valintoja ja miten yhteiskunta mahdollistaa valintojen tekemisen kestävästi ja yhdenvertaisesti.

Tutkimustoiminta on erityisesti digitaalisten tutkimusinfrastruktuurien kautta sekä ICT-jalanjäljen tuottaja kuin ICT-alan myönteisten vaikutusten mahdollistaja. Digitaaliset palvelut ja objektit ovat aineettomia, ja siten suurelta osin irti kytkettyjä materiaalisesta arvonluonnista, paitsi infrastruktuurin ja sen energiankulutuksen osalta. Kestävyystavoitteiden tuominen myös Suomen Akatemian rahoittamiin tutkimusinfrastruktuureihin sekä OKM:n korkeakouluille CSC:n kautta tarjoamiin palveluihin kattaisi muun muassa vähähiilisten konesali- ja datanhallinnan ratkaisujen kehittämistä ja hyödyntämistä, kiertotaloutta tukevan ICT-hankintaosaamisen kehittämistä, ohjelmistokehityksen ja laskennan jalanjäljen pienentämistä sekä ennen kaikkea jäljitettävyyttä, avoimuutta ja läpinäkyvyyttä ICT-ratkaisujen hyödyntäjien suuntaan, jotta voidaan tehdä valistuneita päätöksiä ja valintoja jalanjäljen pienentämiseksi.

Suomella on mahdollisuus hyödyntää korkeatasoista osaamistaan ja laajaa digitalisoitumistaan tuottamaan ratkaisuja niin kiertotalouteen kuin esim. cleantechiin ja kestäviin arvonluonnin verkostoihin.

Varhaiskasvatuksella ja koulutuksella on suuri merkitys kestävään elämäntapaan kasvamisessa. Kestävän kehityksen teemojen huomioiminen kaikilla koulutusasteilla eri oppiaineiden ja tieteenalojen näkökulmista auttaa oppijoita hahmottamaan luonnon, talouden ja yhteiskunnan toimintaa ja vuorovaikutussuhteita. Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja lukion opetussuunnitelmien perusteissa mainitaankin jo käsite ”ekososiaalinen sivistys”. Käsitteellä viitataan opetussuunnitelmissa siihen, että ihmisen tulisi ymmärtää ekologisen kestävyyden olevan edellytys sosiaaliselle kestävyydelle ja ihmisoikeuksien toteutumiselle.

  • YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (Agenda 2030), Euroopan Komission Green Deal sekä ilmastotavoitteet (Pariisin sopimus ja Euroopan ilmastolakiehdotus) antavat roolin ja vastuuta kaikille yhteiskunnan toimijoille, jotta talous ja yhteiskunta olisivat ilmastoneutraaleja vuoteen 2050 mennessä.
  • Suomen vahvuuksiksi kestävää kehitystä koskevissa tutkimuksissa on tunnistettu korkealaatuinen koulutus ja siihen perustuva osaaminen sekä yhteiskunnallisten järjestelmien yleinen vakaus. Keskeisiä ongelmia ovat ilmastonmuutos ja luonnonvarojen liiallinen kulutus sekä talous- ja työllisyyskehitys.
  • Elinkeinoelämälle uudet ilmastoratkaisut ovat valtava mahdollisuus, mutta niiden kehittyminen edellyttää voimakasta ja systemaattista yhteiskunnan digitalisaatiota, koulutusta ja tutkimusta, TKI-rahoitusta ja ilmastoratkaisujen viennin mahdollistamista.
  • Koulutuksen ja tutkimuksen rooli on merkittävä: sekä elinkeinoelämä että yhteiskunta laajasti tarvitsevat ilmastotavoitteiden toteuttamiseen liittyvää osaamista.
  • Ympäristön suojelu ja ilmastonmuutoksen torjuminen edellyttävät uusia kansalaistaitoja ja ne on huomioitava kaikessa koulutuksessa varhaiskasvatuksesta vapaaseen sivistystyöhön.

12 Tilastokeskus 2020
13 Kestilä & Martelin 2018, 26.
14 Tilastokeskus 2019; Aro ym. 2020.
15 OECD 2015; VNK 2018; Valtioneuvoston muutostekijäkortit 2019
16 Sirniö 2016
17 Karvi 2020a
18 Sipilä & Österbacka 2013; Karila 2016
19 Flisi & Blasko 2019
20 Karvi 2020a
21 Karvi 2020b
22 Härkönen & Sirniö 2020
23 Tilastokeskus 2020
24 Eskelinen ym. 2020
25 Fryer 2016; Vanttaja ym. 2019
26 Piiroinen ym. 2019.
27 Selwyn 2013; Castaño-Muñoz ym. 201; Rohs & Ganz 2015; Hansen & Reich 2015
28 OECD 2015
29 Selwyn ym. 2020
30 Emt.
31 OPH 2019
32 Tilastokeskus, työvoimatutkimus
33 OECD 2020c
34 OECD 2020b