Hoppa till innehåll

Valtionpalkinnot Sodankylän elokuvajuhlille, Annu Vertaselle, Maija Blåfieldille ja Tero Puhalle

Undervisningsministeriet
Julkaisuajankohta 28.11.2014 8.25
Tiedote

Sodankylän elokuvajuhlat palkittiin korkeatasoisesta ohjelmistosta ja elokuvataiteen vaalimisesta. Kuvataiteilija Annu Vertanen sai tunnustuksen taidegraafisen ilmaisun taitajana. Mediataiteen valtionpalkinnon saaja Maija Blåfield haastaa katsojaa pohtimaan kuvien merkityksellisyyttä. Valokuvataiteen valtionpalkinnon saanut Tero Puha tutkii nykyihmisen elämää, erityisesti kehonkuvaa, identiteettejä, sukupuolirooleja ja kuluttamista.

Suuruudeltaan 15 000 euron arvoiset palkinnot jakoi kulttuuri- ja asuntoministeri Pia Viitanen perjantaina Helsingissä. Palkinnot myönnetään veikkausvoittovaroista.

Mediataiteen valtionpalkinto jaettiin nyt toista kertaa. Elokuvataiteen palkinnon saaja, Sodankylän elokuvajuhlat, viettää ensi vuonna 30-vuotisjuhlavuottaan.

Valtion taidetoimikuntien myöntämät valtionpalkinnot ovat tunnustuksia kolmen edellisen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kyseisen taiteenalan hyväksi.

Elokuvataiteen valtionpalkinto - valtion elokuvataidetoimikunnan perustelut

Sodankylän elokuvajuhlat

?Sodankylän elokuvajuhlat on maailman ainutlaatuisimpia festivaaleja. Valon, elokuvan ja elokuvahulluuden juhlaa on vietetty pohjoisimmassa Suomessa ensi vuonna jo 30 vuoden ajan.
Festivaali on tehnyt tärkeää ja johdonmukaista työtä tuomalla niin klassista kuin uuttakin elokuvaa yleisön ulottuville ja tarjoamalla unohtumattomia hetkiä maailman legendaarisimpien elokuvantekijöiden kanssa.

Sodankylän Elokuvajuhlat, "Sodis", on kasvattanut ja ravinnut jo useamman sukupolven elokuvataiteen rakastajia. Sen maine on kiirinyt ympäri maailmaa tehden tunnetuksi paitsi elokuvaa myös Suomea ja suomalaista kulttuuria. Festivaalin ainutlaatuisuudesta kertoo sekin, että sitä on mahdotonta matkia: Sodankylän jäljittelemätön taika syntyy paikasta, ajankohdasta, ohjelmistosta ja ihmisistä.

Valtion elokuvataidetoimikunta haluaa palkita festivaalin sen korkeatasoisesta ohjelmistosta, tinkimättömästä elokuvataiteen vaalimisesta ja sinnikkäästä entusiasmista. Elokuva, Suomi ja maailma tarvitsevat Sodista.?


Kuvataiteen valtionpalkinto - valtion kuvataidetoimikunnan perustelut

Kuvataiteilija Annu Vertanen

?Annu Vertanen (s. 1960) on kansainvälisesti menestynyt taidegraafikko, joka on uransa aikana kehittänyt ilmaisuaan monipuolisesti. Taitavana puupiirtäjänä tunnettu Vertanen kuuluu maamme kuvataiteilijoiden ja taidegraafikoiden kärkikaartiin. Tällä tavallahan usein luonnehdimme kuvataiteilijoita; kertomalla, minkä taidelajin edustajiin hän kuuluu. Annu Vertasen kohdalla täsmennys on erityisen hankala: hänen asemointinsa taidegraafikoksi on yhtä totta kuin harhaakin. Vertasen mittavat graafiset tilainstallaatiot uudistavat käsitystämme sekä taideobjektista että taidegrafiikasta.

Valtion kuvataidetoimikunta haluaa palkita Annu Vertasen hänen ansioistaan taidegraafisen ilmaisun monipuolisena kehittäjänä ja laajentajana. Vertanen on kiinnostava kuvapintojen rakentaja. Hän syntetisoi ja hyödyntää työssään modernin maalaustaiteen ja piirustuksen keksimiä, mutta sittemmin maalaustaiteessa hylättyjä mahdollisuuksia ja asenteita.

Vertasen kerroksellinen ilmaisu ei rakenna meille valmista, kerronnallista draamaa. Sen sijaan hänen teoksensa saattavat katsojan hiljaisuuden äärelle ja mykistävät meidät vain katsomaan. Annu Vertanen vie laajentuneen kentän grafiikassaan perille sen, mitä suomalaisessa kuvanveistossa ja maalaustaiteessa sallitaan harvemmin, rauhan ja vähäeleisyyden.?

Mediataiteen valtionpalkinto - valtion media-, sarjakuva- ja kuvitustaiteen toimikunnan perustelut

Kuvataiteilija ja elokuvantekijä Maija Blåfield

?Maija Blåfield (s.1973) edustaa hienosti ja varmasti sitä monipäistä keskipolven suomalaisten mediataiteilijoiden kenttää, joiden töitä esiintyy tiheään niin kansainvälisesti kuin kotimaammekin taidekentässä. Kymmenen vuotta sitten Kuvataideakatemiasta valmistunut Blåfield tekee niin valokuvia kuin videoitakin: eri välineiden käyttö on sujuvaa ja arkipäiväistä ja työskentely sisältölähtöistä. Hänen teoksissaan dokumentaarinen kuvamateriaali yhdistyy usein fiktiiviseen kokonaisrakenteeseen.

Viimeaikaisista teoksista keväällä 2014 Valokuvataiteen museossa nähty videoinstallaatio KULTA-AIKA 6 kertoo pieniä, välähdyksenomaisia tarinoita, joissa tekstin konteksti yhdistyy dokumentaarisiin videopätkiin. Tästä kuvavirrasta syntyy uudelleenmietitty tarina, joka antaa katsojalle mahdollisuuden palata oman elämänsä välähdyksenomaisiin muistikuviin. Installaatio on osa Maija Blåfieldin prosessina rakentuvaa ja täydentyvää KULTA-AIKA -videoteosten sarjaa, jonka ensimmäinen osa valmistui vuonna 2012.

Maailmassa, jossa ajattelumme alkaa yhä enemmän tiivistyä kuviksi, yksi taiteilijan monista tehtävistä on auttaa meitä pohtimaan, mikä on merkityksellistä, mikä jää eläväksi kuvaksi ja ajatukseksi, mikä on hetkessä unohdettavaa unta ja mikä vain visuaalista virtaa, johon ei voi kahdesti astua. Blåfield onnistuu tässä tehtävässä hienosti.

Blåfield itse sanoo, että kaikki materiaali on hänelle samanaikaisesti reliikki, jäte, aarre ja taakka. Mutta onneksi on tarinoita.?

Valokuvataiteen valtionpalkinto - valtion valokuvataidetoimikunnan perustelut:

Kuvataiteilija Tero Puha

?Tero Puha (s.1971) on valokuvaan, videoon ja digitaaliseen taiteeseen keskittynyt kuvataiteilija, joka on rohkeasti liikkunut kuvataiteiden eri alueilla. Taiteellisessa työssään Puha tutkii nykyihmisen elämää, erityisesti kehonkuvaa, identiteettejä, sukupuolirooleja ja kuluttamista. Hänen tuotannossaan nousevat valokuva- ja videotaiteen sekä performanssin keinoin esille ajankohtaiset keskustelut muun muassa seksuaalisten vähemmistöjen asemasta.

Puhan teokset koskettavat ihmisen olemassaoloa, maailmankuvaa ja minuuden etsimistä. Hänen valokuvataiteellisen työskentelynsä pohjalla on vahva näkemys kuvan voimasta tuottaa mielikuvia, tunteita ja ajatuksia. Tero Puha on sanonut: "Identiteettiä ja elämän tarkoitusta etsivän nykyihmisen pyrkimykset löytää tasapaino luonnollisen ja luonnottoman välillä luovat väistämättä paineita ja ristiriitoja?.
Puha on työskennellyt valokuvataiteilijana vuodesta 1995 lähtien. Sekä Suomessa että ulkomailla työskentelevä Puha on järjestänyt useita näyttelyjä ja hänen teoksiaan on museoiden kokoelmissa eri puolilla maailmaa."

Lisätietoja:
- elokuvataiteen valtionpalkinto: erityisasiantuntija Mari Karikoski, Taiteen edistämiskeskus (Taike), [email protected], p. 0295 330 706
- kuvataiteen, mediataiteen ja valokuvataiteen valtionpalkinnot: erityisasiantuntija Nea Leo, Taiteen edistämiskeskus (Taike), [email protected], p. 0295 330 718

Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimet, valtion taidetoimikunnat myöntävät valtionpalkintoja tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kunkin taiteen alan hyväksi.





































Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) asiantuntijaelimet, valtion taidetoimikunnat myöntävät valtionpalkintoja tunnustuksena kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana valmistuneesta ansiokkaasta työstä tai pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta toiminnasta kunkin taiteen alan hyväksi.