Hoppa till innehåll

Tutkimustietovaranto avaa tutkimustiedot käyttöön yhdestä paikasta

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 10.4.2017 8.25
Uutinen

Tutkimustietojen hyödyntäminen muuttuu tulevaisuudessa helpommaksi uuden tutkimustietovarannon myötä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on valtuuttanut CSC-Tieteen tietotekniikan keskus Oy:n toteuttamaan ja koordinoimaan valtakunnallista palvelua, joka kokoaa yhteen julkaisuja, tutkimusaineistoja, tutkimusinfrastruktuureita, tutkijoita, hankkeita ja tutkimusryhmiä koskevia metatietoja.

Tutkimustietovarannon tavoite on tehostaa olemassa olevien tietojen hyödyntämistä. Tavoitteena on, että samoja tietoja ei enää tarvitsisi syöttää moniin eri tietojärjestelmiin, kuten nykyisin tapahtuu. Jo muutaman vuoden päästä yhdestä paikasta helposti ja avoimesti saatavilla olevat tiedot muodostavat kattavan kuvan siitä, millaista tutkimusta Suomessa tehdään.

Digitalisoituvan ja avoimen tieteen myötä erilaisten tutkimustuotosten määrä kasvaa. Tutkimusta kuvaavia tietoja käytetään tutkimustyössä sekä siihen liittyvissä hallinnossa, kuten rahoitushauissa ja -raportoinnissa, tiedonhauissa, julkaisutoiminnassa ja tilastoinnissa.

- Hallinnollinen työtaakka kevenee, kun olemassa olevien tietovirtojen saatavuutta ja löydettävyyttä parannetaan. Tämä lisää myös tutkimuksen vaikuttavuutta, sanoo tiedeasiainneuvos Erja Heikkinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä.

- Hyvin toteutettuna tutkimustietovaranto tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden seurata esimerkiksi, kuinka erilaiset tutkimusinfrastruktuurit hyödyttävät tutkimusta tieteenalojen yli ja niiden välillä lisäämättä kuitenkaan tutkijoiden raportointitaakkaa, sanoo CSC:n tutkimuksen palveluiden johtaja Pekka Lehtovuori.

Tutkimustietovarannosta hyötyvät tutkijat, tutkimusorganisaatiot, rahoittajat sekä tietojen perusteella päätöksiä tekevät tahot. Tutkimustuotokset voidaan myös paremmin linkittää toisiinsa, ja tietojen siirto organisaatioiden välillä helpottuu. Rahoittajat saavat parempaa näkyvyyttä rahoittamalleen tutkimukselle, ja tutkimustieto on helpommin kansalaisten ja tiedotusvälineiden saatavilla.

OKM on asettanut tutkimushallinnon tietovirtojen ja tutkimusvarannon kehittämisen ohjaamiseksi johto- ja ohjausryhmät vuosille 2017–2020. Johtoryhmä päättää palvelun kehittämisestä, pohtii keinoja keventää tutkijoiden ja hallinnon työtaakkaa sekä tunnistaa tutkimushallinnon tiedon tarpeita. Ohjausryhmä puolestaan ohjaa palvelun kehittämistä sekä koordinoi valtakunnallista yhteistyötä.

Lisätietoja:
Johtoryhmän puheenjohtaja, tiedeasiainneuvos Erja Heikkinen (OKM), puh. 02953 30101
Development Manager Hanna-Mari Puuska (CSC), puh. 09 457 2959


Hankkeen sivusto

Högskoleutbildning och forskning