Hoppa till innehåll

Erityisavustukset varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen kehittämiseen

Avustus

Varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen yleiset kehittämisavustukset ovat valtionavustuksia, joilla tuetaan toimialan strategisia tavoitteita, edistetään varhaiskasvatus- ja perusopetuslain tavoitteiden toteutumista sekä toimeenpannaan hallitusohjelmaa.

Kehittämisavustuksella tuetaan varhaiskasvatuksen ja esi- ja perusopetuksen sekä niihin liittyviä kokeilu-, tutkimus-, kehittämis- ja arviointihankkeita. Avustusta on mahdollista hakea myös oppimisyhteisöä kohtaavan äkillisen, vakavan kriisitilanteen vuoksi psykososiaalisin perustein.

Avustuksen hakijana voi olla esi- ja perusopetuksen osalta kunta, kuntayhtymä tai yksityinen yhteisö, jolla on esi- ja/tai perusopetuksen järjestämislupa. Edellä mainittu hakija voi sisällyttää hakemukseensa myös muiden toimijoiden, kuten yliopistolain 88 §:ssä tarkoitettujen harjoittelukoulujen kanssa tehtävää yhteistyötä. Varhaiskasvatuksen hankkeiden hakijana voi olla vain kunta tai kuntayhtymä.  

Avustusten hakuaika on ympäri vuoden. Saapuneet hakemukset kootaan 2-3 kertaa vuoden aikana avustuspäätösten tekemistä varten. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukset myönnetään valtion talousarvion momentilta 29.10.20.

Avustukseen sovellettavat säädökset:

- Valtionavustuslaki (688/2001)

- Laki opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta (1705/2009)

Lisätietoja

Opetusneuvos Mika Puukko

puh. 029 533 0032

[email protected]

 

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön Opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.