Hoppa till innehåll

Erityisavustus evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon diakoniatoiminnan tukemiseen

Avustus

Avustuksen tavoitteena on tukea evankelis-luterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkon seurakuntien diakoniatoimintaa. Avustuksella kompensoidaan koronaviruspandemiasta aiheutuvia verotulojen menetyksiä. 

Hakuaika alkaa 1.7.2020 ja päättyy 7.8.2020 klo 16.15. 

Avustuksiin voidaan käyttää yhteensä 4 500 000 euroa. Päätökset pyritään tekemään elokuussa 2020. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti. 

Avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

Lisätietoja

hallitusneuvos Hanna Kiiskinen 1.-2.7. ja 3.-7.8.
johtaja Jorma Waldén 6.-22.7.
hallitusneuvos Joni Hiitola 27.-31.7.

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta [email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.