Hoppa till innehåll

Seuratukena 4 miljoonaa lasten ja nuorten liikunnan harrastusmahdollisuuksien edistämiseen

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 28.4.2017 12.07
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt neljä miljoonaa euroa seuratukena liikunta- ja urheiluseuroille. Tukea myönnettiin 425 hankkeelle, joilla mahdollistetaan lasten ja nuorten matalan harrastuskynnyksen liikuntaa. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotoista.

Seuratuella edistetään liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatussa seuratoiminnassa. Painopisteenä on lasten ja nuorten liikunta sekä perheliikunta. Seuratuen avulla edistetään myös monikulttuurista toimintaa, erityisliikuntaa sekä lisätään liikunnan sukupuolista tasa-arvoa. Seuratuen avulla kehitettävässä toiminnassa harrastamisen kustannuksiin voidaan vaikuttaa. Tavoitteena on, että harrastamisen hinta lasten ja nuorten liikunnassa ei ylittäisi 50 euroa kuukaudessa.

-Hallituksen tavoitteena on tehdä harrastustakuusta totta. Mieleisen harrastuksen varmistaminen jokaiselle lapselle ja nuorelle on keskeinen tavoite. Liikunta on lasten suosituin harrastus ja urheiluseuratoiminnassa on vetovoimaa. Seuratuen avulla seurat voivat kehittää toimintaansa huomioimaan paremmin lasten ja nuorten tarpeet harrastustoiminnassa, ministeri Grahn-Laasonen muistuttaa.

Tukea saaneista on kaksivuotisia jatkohankkeita 130, toiminnallisia uusia kehittämishankkeita 227 ja palkkausta sisältäviä uusia hankkeita 102. Seuratukihakemuksia tuli ministeriölle kaikkiaan 772.

Seurojen kehittämishankkeiden vaikuttavuutta arvioitiin liikuntaryhmien, liikuntamäärien ja liikkujien lisääntymisenä. Hankkeita arvioitaessa kiinnitettiin huomiota harrastamismahdollisuuksien monipuolisuuteen, yhdenvertaisten liikuntamahdollisuuksien luomiseen, liikunnan drop outin vähentämiseen ja vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen.

Myönnöissä on tänä vuonna mukana kaikkiaan 42 seurojen yhteishanketta. Suurimmassa yhteishankkeessa on mukana 10 seuraa.

Myönnetyt avustukset ja tietoa seuratuesta

Lisätietoja:

- ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 3 30377 
- osastosihteeri Päivi Wathén, puh. 0295 3 30341
- erityisavustaja Matias Marttinen (ministerin haastattelupyynnöt), puh. 044 269 3113