Hoppa till innehåll

Saarikko: Harrastamisen Suomen mallin seuraava vaihe liikkeelle

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 4.2.2021 9.02
Tiedote
Kuva: Helena Heiskanen

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko pitää tärkeänä, että harrastamisen Suomen mallin jatkuvuus turvataan.

- Olen tyytyväinen, että tämä tärkeä uudistus on saatu eteenpäin koronakriisistä huolimatta. Uskon, että harrastusmahdollisuuksien paranemisella tulee myös olemaan koronakriisin jälkeen iso korjaava vaikutus lasten ja nuorten elämässä, Saarikko toteaa.

Suomen mallissa päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen mahdollistamalla jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Harrastukset toteutetaan lasten ja nuorten omien toiveiden pohjalta.

Lasten harrastustoiveita on kartoitettu muun muassa koululaiskyselyllä, johon vastasi ennätykselliset 197 040 lasta ja nuorta. Tuloksena oli, että koululaisista 55 % haluaa aloittaa jonkun harrastuksen. Alakoululaisten toiveharrastuksia olivat muun muassa parkour, kiipeily, ruuanlaitto, eläinkerho, kuvataide, lumilautailu/laskettelu ja jalkapallo. Yläkoululaisten suosikit ovat kuntosali, lumilautailu/laskettelu, ruuanlaitto, keilailu, ampumaurheilu/jousiammunta, mopon korjaus ja biljardi.

Harrastamisen Suomen mallista on parhaillaan käynnissä pilotit 117 kunnassa ympäri maata. Ministeriö käynnistää pian toimia, joilla kerätään kokemuksia ja käytäntöjä, joilla edistetään Suomen mallin vakiinnuttamista kuntien pysyväksi toiminnaksi. Seuraava haku kunnille aukeaa maaliskuussa ja koskee syksyllä alkavia harrastuksia.

Saarikko uskoo, että harrastamisen Suomen malli tulee olemaan yksi hallituksen tärkeistä uudistuksista.

- Harrastukset tuovat lasten elämään ilon ja onnistumisen kokemuksia sekä kaverisuhteita. Tällä on tutkitusti myönteinen vaikutus koulumenestykseen ja pitkälle aikuisuuteen. On tärkeää, että harrastamisen Suomen mallin pysyvyys varmistetaan ja sitä kehitetään eteenpäin saatujen kokemusten pohjalta, ministeri Saarikko toteaa.

Mallin seuraavan vaiheen valmistelu alkaa työryhmätyöllä, jota johtaa valtiosihteeri Tuomo Puumala.  Työryhmässä on edustettuna samat tahot kuin Suomen mallin ensimmäistä vaihetta työstäneessä työryhmässä. Työryhmän tehtävä on ehdottaa keinoja, joilla turvataan mallin pysyvyys sekä arvioida mallin laajentamismahdollisuuksia. Asiaa on käsitelty hallituksen lapsi- ja nuorisopoliittisessa ministerityöryhmässä.

Lisätietoja: erityisavustaja Eeva Kärkkäinen, p. 040 149 2201
 

Annika Saarikko Idrott Kultur Unga