Hoppa till innehåll

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustusehtoja päivitetty

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2018 12.29
Tiedote
Päivitettyjä ehtoja tullaan soveltamaan syksyllä avattavissa avustushauissa.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päivittänyt valtionavustusehtoja ja rajoituksia. Valtionosuustoimijoiden avustusehtoja tarkennetaan, pienhankintarajaa korotetaan sekä euromäärältään suurimpien avustuksien saajia velvoitetaan toimittamaan tilintarkastajan raportti avustuksen käytöstä. Päivitettyjä ehtoja tullaan soveltamaan syksyllä avattavissa avustushauissa.

VOS-toimijoiden ei sallita jatkossa kohdentaa yleiskuluja erityisavustettavalle hankkeelle. Sen sijaan ne voivat, kuten nytkin, kohdentaa ns. välittömiä kuluja avustukselle. Näitä voivat olla monen tyyppiset, esimerkiksi taloushallinnosta ja toimitiloista aiheutuvat kulut, edellyttäen, että ne voidaan todentaa hankkeesta aiheutuviksi.

VOS-toimijoille sallitaan vakituisen henkilöstön palkkakulujen kohdentaminen avustukselle, jos ne voidaan esimerkiksi työnajanseurannalla todentaa hankkeesta aiheutuviksi. VOS-toimijoita ovat kuntien lisäksi myös eräät oppilaitokset, museot, teatterit ja orkesterit.

Korkeakoulurahoituksen piirissä olevien avustustensaajien avustushauissa ministeriö päättää, sovelletaanko avustuksissa kokonaiskustannusmallia vai ministeriön yleisiä ehtoja ja rajoituksia.

Ministeriön nykyisissä ehdoissa olevaa pienhankintarajaa korotetaan 7000 eurosta 20 000 euroon (+ alv). Avustuksen saaja voi noudattaa oman hankintaohjeensa mukaista pienhankintarajaa, vaikka se olisi ministeriön nyt asettamaa rajaa alhaisempi.

Erityisavustuksella tuotetussa tai kehitetyssä verkkopalvelussa on noudatettava verkkosisällön saavutettavuuskriteeristöä.

Avustuksen saajan tulee tehdä ministeriölle selvitys avustuksen käytöstä. Niiden yleisavustuksen saajien, joiden ministeriöltä saamien avustuksien yhteissumma vuositasolla on vähintään 500 000 euroa, tulee toimittaa tilintarkastajan raportti avustuksen käytöstä yleisavustuksen käyttöä koskevan selvityksen yhteydessä.

Lisätietoja:

- neuvotteleva virkamies Tuula Lybeck, OKM, p. 02953 30201

- ylitarkastaja Emma Kuusi, OKM, p. 02953 30172

Ammatillinen koulutus Kirjastot Kirkollisasiat Korkeakoulutus ja tiede Koulutus Kulttuuri Liikunta Nuoriso Opintotuki Tekijänoikeus Tiede Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus