Hoppa till innehåll

Opetus- ja kulttuuriministeriö perii Avantilta valtionosuusrahoitusta takaisin

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 14.3.2018 10.34
Uutinen

Kamariorkesteri Avantille on maksettu perusteettomasti valtionosuuksia vuosina 2013 -2017. Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaan Avantin tulee palauttaa liikaa maksettua valtionosuusrahoitusta yhteensä 500 000 euroa.

Orkesterien valtionosuuden perusteena käytetään laskennallista henkilötyövuosien määrää, joka perustuu vuosittaisen kustannuskyselyn tietoihin toteutuneista henkilötyövuosista. Avantin virheellisesti ilmoittamien tietojen pohjalta laskettu rahoituksen perustana oleva henkilötyövuosimäärä on ollut liian suuri.

Ministeriön päätös perustuu opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettuun lakiin, jonka mukaan ministeriön on määrättävä liikaa annettu tuki palautettavaksi. Ministeriö kohtuullistaa palautettavan summan 500 000 euroon. Ilman kohtuullistamista perittävä summa olisi ollut 745 000 euroa ja sen korot noin 6 000 euroa.

Lisätietoja:
ylijohtaja Riitta Kaivosoja, puh. 0295 3 30129

Kultur