Hoppa till innehåll

Nuorisoalan osaamiskeskuksille avustuksina 4,8 miljoonaa euroa

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 6.2.2018 11.33
Tiedote

Nuorisoalan osaamiskeskusten toiminta on alkanut. Nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho on myöntänyt nuorisoalan osaamiskeskuksille 4,8 miljoonaa euroa kuluvan vuoden toimintaan. Avustukset on myönnetty Veikkauksen tuotosta.

Nuorisoalan osaamiskeskukset ovat opetus- ja kulttuuriministeriön valitsemia toimijoita, jotka kehittävät nuorisotoimialaa ministeriön ohjauksessa vuosina 2018-2019.

- Seuraan mielenkiinnolla osaamiskeskusten toiminnan käynnistymistä. Uskon, että kumppanuus ministeriön ja osaamiskeskuskelpoisuuden saaneiden kuntien ja järjestöjen välillä vahvistaa nuorisotoimialaa ja nuorten hyväksi tehtävää arvokasta työtä, sanoo nuorisoasioista vastaava ministeri Sampo Terho.

Avustukset myönnetään osaamiskeskusten kanssa käytyjen tavoiteohjauskeskusteluiden perusteella. Tavoiteohjauskeskusteluissa on sovittu keskusten tavoitteista, tehtävistä ja tulosodotuksista vuosille 2018-2019.  Osaamiskeskukset kehittävät nuorisotoimialaa valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman 2017-2019 tavoitteiden mukaisesti. Erityisesti halutaan edistää nuorisoalan osaamista, asiantuntijuutta ja tiedonkulkua.

Avustusta harkittaessa otettiin huomioon keskuksen tehtävät, toiminnan laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Arvioinnissa tarkasteltiin, osittain ennakkotietojen valossa, osaamiskeskuksen palvelukykyä, toiminnan laadullisia ja määrällisiä tunnuslukuja, toiminnan tavoitteellisuutta, keskuksen talouden ja hallinnon hoitoa, sekä keskuksen henkilöstön ammattitaitoa ja osaamista.

Lisätietoja:
- Erityisavustaja Toni Ahva, OKM, p. 02953 30340
- Ylitarkastaja Emma Kuusi, OKM, p. 02953 30172