Hoppa till innehåll

Nuorisoalan osaamiskeskukset valittu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 18.12.2017 12.28
Tiedote

Nuorisoalan osaamiskeskusten valtionapukelpoisuus on myönnetty 12 hakijalle kahdeksi vuodeksi. Valtionapukelpoisuus myönnettiin Nuorten Akatemian, Espoon kaupungin, Valtakunnallisen Työpajayhdistyksen, Suomen Mielenterveysseuran ja Föreningen Luckanin hallinnoimille yhteenliittymille, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssille, Suomen Partiolaisille, Nuorisotutkimusseuralle, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:lle sekä Oulun, Lahden ja Helsingin kaupungeille.

Osaamiskeskusten avustamisella kehitetään ja edistetään nuorisoalan osaamista, asiantuntijuutta ja tiedonkulkua nuorisolain mukaisesti. Osaamiskeskukset muodostavat valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman tavoitteiden toimeenpanoa tukevan kokonaisuuden.

Valtionapukelpoisuuden hyväksymisen edellytyksenä on, että osaamiskeskus kehittää ja edistää nuorisoalan perus- ja erityisosaamista sekä nuorisoalan asiantuntija- ja muita palveluja tuottamalla, kokoamalla, hyödyntämällä tai jakamalla tietoa nuorista, nuorisotyöstä tai nuorisopolitiikasta. Lisäksi osaamiskeskuksen tulee toteuttaa nuorisolain tavoitteita ja lähtökohtia.

Valtionapukelpoisuutta harkittaessa on huomioitu keskuksen taloudenhoito ja toiminnalliset edellytykset, valtakunnallinen merkitys nuorisoalalla, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, valtakunnallinen nuorisotyön ja -politiikan ohjelma sekä osaamiskeskusten muodostama kokonaisuus. Valtionapukelpoisuus myönnetään valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelmakauden ajaksi, tässä tapauksessa kahdeksi vuodeksi.

Nuorisoalan osaamiskeskusten toiminnalle on neljä painopistettä: 1) nuorten osallisuus, 2) nuorten sosiaalinen vahvistaminen 3) verkossa tapahtuva nuorisotyö sekä nuorten tieto- ja neuvontapalvelut ja 4) nuorisotyön laadun ja menetelmien kehittäminen. Lisäksi osaamiskeskukset voivat toteuttaa valtakunnallisen ohjelman muita painopisteitä.

- Osaamiskeskukset ovat uusi väline nuorisopolitiikan tavoitteiden edistämiseksi nuorisotyön keinoin. Odotan, että ne tarjoavat nuorisotyön ammattilaisille heidän tärkeässä työssään tarvitsemaansa tietoa ja tukea. Tulemme tiiviisti seuraamaan keskusten toimintaa. Vuoropuhelulla ja yhteistyöllä teemme työtä nuorten hyväksi” toteaa nuorisotyöstä vastaava eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho.

Nuorisoalan osaamiskeskukset painopistealueittain 2018-2019

  • Nuorten osallisuus: Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä ja Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry.

  • Nuorten sosiaalinen vahvistaminen: Espoon kaupungin hallinnoima yhteenliittymä, Valtakunnallinen Työpajayhdistys ry:n hallinnoima yhteenliittymä, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry ja Suomen Mielenterveysseura ry:n hallinnoima yhteenliittymä.

  • Verkossa tapahtuva nuorisotyö, nuorten tieto- ja neuvontapalvelut: Oulun kaupunki, Föreningen Luckan rf:n hallinnoima yhteenliittymä ja Helsingin kaupunki.

  • Nuorisotyön palvelujen, laadun ja menetelmien kehittäminen: Lahden kaupunki, Nuorisotutkimusseura ry ja Suomen Partiolaiset ry.

Hakemuksia saapui yhteensä 27, joista yhdeksän oli useamman yhteisön yhteenliittymiä.

Lisätietoja:
- ylitarkastaja Emma Kuusi, OKM, p. 02953 30172
- erityisavustaja Toni Ahva (ministerin haastattelupyynnöt), p. 02953 30340

Muualla verkossa

Nuoriso Sampo Terho