Hoppa till innehåll

Lasten toivomia harrastustunteja tuetaan lähes 2 miljoonalla

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 6.6.2016 14.26
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 1 060 400 euroa taiteen ja kulttuurin harrastustuntien järjestämiseen peruskoululaisille koulupäivän yhteydessä. Lisäksi ministeri myönsi 800 000 euroa taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen. Avustusta sai 92 hanketta.

 Avustettavien taiteen ja kulttuurin hankkeiden toiminta käynnistyy elo-syyskuussa. Avustusten taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön alkuvuodesta järjestämä valtakunnallinen lasten kuuleminen. Harrastustunnit vastaavat selvitettyyn lasten kiinnostukseen eri taiteen ja kulttuurin aloista. Kuuleminen ja avustukset ovat osa hallitusohjelman kärkihanketta Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta. Taiteen ja kulttuurin ammattilaisten toteuttamiin lastenkulttuurin hankkeisiin osallistuu 31 500 koululaista 49 kunnasta ja 390 koulusta.

– Saimme alkuvuodesta järjestämäämme valtakunnalliseen kyselyyn vastauksen 120 000 koululaiselta heidän kiinnostuksestaan taiteen, kulttuurin ja liikunnan harrastamiseen. Kyselyn tulokset siirtyvät nyt käytäntöön. Lasten toiveiden huomioiminen ja lasten kuuleminen näkyi hakemuksissa. Lapsille järjestetään heidän toiveidensa mukaista laadukasta taide- ja kulttuuritoimintaa. Taiteen perusopetuksen järjestäjät tarjoavat myös muun muassa monimuotoisia matalan kynnyksen musiikkiharrastuksia ammattitaitoisen opettajan ohjauksessa. Harrastustunneissa ovat monipuolisesti edustettuna taiteen ja kulttuurin alat – kuten parkour, tanssi, valokuvaus, elokuva, sirkus, kuvataide ja kulttuuriperintö, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Kärkihankkeen tavoitteena on lisätä peruskoululaisten tasavertaisia mahdollisuuksia harrastaa taidetta ja kulttuuria harrastustunneilla koulupäivän yhteydessä sekä varhaiskasvatusikäisten lasten taide- ja kulttuuriosallistumista. Avustuksilla tuetaan taiteen ja kulttuurin alojen ammattilaisten ohjaamaa harrastustoimintaa ja lasten omatoimista harrastamista koulupäivän yhteydessä.

Lisäksi seitsemässä hankkeessa avustusta myönnettiin harrastustuntien lisäksi innovatiivisten sisältöjen kehittämiseen ja levittämiseen. Taiteen perusopetuksen järjestäjät puolestaan laajentavat toimintaansa varhaisiän kasvatukseen, luovat uusia toimintamalleja ja rakentavat eri taiteenalojen yhteistyötä.

Harrastustunnit perustuvat lasten kuulemiseen

Hankkeilta edellytettiin, että harrastustunnit on järjestetty lasten kuulemisessa ilmaiseman kiinnostuksen pohjalta. Harrastustunteja viedään niihin kouluihin, jotka osallistuivat opetus- ja kulttuuriministeriön valtakunnalliseen kyselyyn tai joissa lasten kiinnostus taiteen ja kulttuurin aloihin on selvitetty muulla tavoin.

Harrastustuntien ohjaamisesta ja sisällöstä vastaa taide- ja kulttuurialan ammattilainen ja toiminta on laadukasta, tavoitteellista ja lapsilähtöistä. Toiminnan tulee olla säännöllistä ja viikoittaista sekä kestää vähintään yhden lukuvuoden (vähintään 30 harrastustuntia lukuvuodessa). Taiteen perusopetuksen osalta ovat mahdollisia myös lyhyemmät projektit ja produktiot. Avustukset myönnettiin taiteen ja kulttuurin toimijoille (lastenkulttuurikeskukset, kunnat ja taiteen ja kulttuurin alojen toimijat) ja taiteen perusopetuksen järjestäjille.

– On hienoa, että tällä ensimmäisellä hakukierroksella kunnat ovat tarttuneet tähän tilaisuuteen lisätä lasten harrastusmahdollisuuksia koulupäivän yhteydessä. Kuntien hankkeissa on loistavasti koottu yhteen kunnan taide- ja kulttuuriosaamista ja haettu pysyviä
Mukana olevat kunnat

Enontekiö

Espoo

Forssa

Hattula

Heinola

Heinävesi

Helsinki

Hyvinkää

Hämeenlinna

Ilmajoki

Janakkala

Joensuu

Joroinen

Juankoski

Jyväskylä

Kajaani

Kemijärvi

Kemiönsaari

Kerava

Kirkkonummi

Kittilä

Kokkola

Kontiolahti

Kuopio

Kurikka

Laihia

Lahti

Lapinlahti

Lappeenranta

Lempäälä

Lohja

Loviisa

Luoto

Maalahti

Mikkeli

Mustasaari

Mäntsälä

Nakkila

Nurmijärvi

Oulu

Paimio

Pietarsaari

Pori

Porvoo

Punkalaidun

Raasepori

Raisio

Rantasalmi

Rautavaara

Riihimäki

Rovaniemi

Salo

Sastamala

Seinäjoki

Siilinjärvi

Sipoo

Sulkava

Taipalsaari

Tammela

Tampere

Turku

Ulvila

Vaasa

Valtimo

Vantaa

Varkaus

Vieremä

 

 

Ministeriö jakaa lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen saatavuuden parantamiseen tarkoitettuja avustuksia 7,7 miljoonaa euroa kolmena peräkkäisenä vuonna 2016?2018. Seuraava hakukierros käynnistyy ensi vuoden alussa.

Myönnetyt avustukset (pdf)

· Lastenkulttuurin saatavuuden parantaminen

· Taiteen perusopetuksen saatavuuden parantaminen

Lisätietoja:
- erityisavustaja Matias Marttinen (opetus- ja kulttuuriministerin lehdistösuhteet), p. 044 269 3113
- neuvotteleva virkamies Iina Berden (taiteen ja kulttuurin kärkihanke, lastenkulttuuri) p. 0295 3 30069
- ylitarkastaja Tiina Kavilo (taiteen ja kulttuurin kärkihanke, taiteen perusopetus) p. 0295 3 30149