Hoppa till innehåll

Suomen Akatemia vahvistaa yliopistojen tutkimusedellytyksiä uudistetulla profiloitumisrahoituksella

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.1.2021 9.37
Tiedote

Suomen Akatemia on tehnyt rahoituspäätökset yliopistojen tutkimuksen profiloitumisen vahvistamiseksi. Rahoituksen tavoitteena on nopeuttaa yliopistojen strategioiden mukaista profiloitumista sekä tukea tutkimuksen laadun kehittämistä.

Yliopistot valitsevat strategioidensa pohjalta alueet, joissa toteutettaviin toimiin ne hakevat rahoitusta. Toimilla vahvistetaan vahvuuksia, temaattisia tutkimuskokonaisuuksia sekä nousevia tutkimusalueita ja annetaan toimille aikataulu.

Kuudetta profiloitumisrahoitushakua uudistettiin yliopistoja kuunnellen ja huomioiden aiempien arviointipaneelien sekä rahoitusmuodon arviointien suositukset. Suomen Akatemia teki rahoituspäätöksensä kahdessa erässä 16.12.2020 ja 13.1.2021.

Profiloitumisrahoitusta haettiin yhteensä 178 miljoonaa euroa, ja rahoitusta myönnettiin yliopistoille 100 miljoonaa euroa. Myönnöt vaihtelevat 750 000 eurosta 28 miljoonaan euroon.

Muualla verkossa


Lisätietoja:
•    johtaja Erja Heikkinen, opetus- ja kulttuuriministeriö, [email protected], puh. 0295 3 30101
•    opetusneuvos Paavo-Petri Ahonen, opetus- ja kulttuuriministeriö, [email protected], puh. 0295 3 30247

Korkeakoulutus ja tiede