Hoppa till innehåll

Esi- ja perusopetuksen sekä varhaiskasvatuksen tasa-arvon vahvistamiseen 12 miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 12.12.2018 14.19
Tiedote

Opetushallitus on jakanut tasa-arvon vahvistamiseen ja laadun kehittämiseen 12 miljoonaa euroa 185 opetuksen järjestäjälle. Tukea myönnettiin hankkeisiin, joissa haetaan ratkaisuja koulupoissaolojen vähentämiseen sekä tuetaan oppilaiden siirtymistä perusopetuksesta jatko-opintoihin. Tasa-arvoavustusten tavoitteena on, että jokaisella lapsella ja nuorella on tasavertaiset mahdollisuudet menestyä opinnoissaan riippumatta kotitaustasta ja erilaisista lähtökohdista.

- Jokaisella lapsella ja nuorella tulee olla perhetaustasta ja asuinpaikasta riippumatta tasa-arvoiset mahdollisuudet laadukkaaseen perusopetukseen. Tällä rahoitusmuodolla pyrittiin innostamaan mukaan erityisesti aiemmin kehittämistoiminnan ulkopuolelle jääneitä kuntia, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Avustusten tavoitteena on vahvistaa inklusiivista toimintakulttuuria, jossa keskeistä on kaikkien oppilaiden oppiminen ja osallisuus. Tavoitteena on oppimisen ja hyvinvoinnin sekä yhdenvertaisuuden, vuorovaikutuksen ja lähikouluperiaatteen edistäminen.

–Eriarvoistumiskehitystä tarkasteltaessa on esimerkiksi havaittu, että joukko oppilaita soljuu läpi peruskoulun, mutta alisuoriutuu. Opintopolun keskeytyminen on tutkimusten mukaan puolestaan merkittävä syy nuorten syrjäytymiseen.  Tällä rahoituksella on pyritty puuttumaan juuri näihin haasteisiin,  sanoo Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

Tasa-arvon vahvistamiseen myönnettiin tukea yhteensä 12 miljoonaa euroa vuosille 2019–2020.  Päätösten perusteena oli haun valintakriteerien toteutuminen. Toteuttamiskelpoisia hakemuksia vertailtiin myös indikaattorien näkökulmasta. Koulukohtaiset koulujen toiminta-alueita kuvaavat indikaattorit olivat: 30-54-vuotiaiden vain perusasteen suorittaneiden osuus ikäluokasta, työttömyysaste ja vieraskielisten osuus.

12 miljoonan avustus täydentää kesäkuussa 2018 myönnettyä 30 miljoonan euron erityisavustusta, jota sai kaikkiaan 235 esi- ja perusopetuksen järjestäjää. Hallitus päätti budjettiriihessään 2017 kasvattaa tasa-arvorahoituksen määrää vuodelle 2018 25 miljoonalla eurolla. 

Myönnetyt avustukset

Lisätietoja Opetushallituksessa:
- Opetusneuvos Ulla Laine, p. 0295 3 31597
- Opetusneuvos Teijo Koljonen, p. 029 533 1524
- Opetusneuvos Leo Pahkin p. 029 533 1163
- Opetusneuvos Maj-Len Engelholm p. 029 533 1601

Koulutus Sanni Grahn-Laasonen Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus