Hoppa till innehåll

Lakimuutoksella kirkon toimielimet voisivat kokoontua päätösvaltaisina myös etäyhteyksillä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.12.2020 14.13
Tiedote

Kirkkolakia esitetään muutettavaksi siten, että kirkon toimielimet voisivat pitää myös sähköisiä kokouksia. Muutos koskisi seurakunnan, seurakuntayhtymän, hiippakunnan ja kirkon keskushallinnon toimielimiä. Tarve uudelle järjestelylle on noussut esiin koronavirusepidemian aikana. 

Kirkon toimielinten päätöksentekotapaa ja päätösvaltaisuutta koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettavaksi siten, että toimielimet voivat pitää myös sähköisiä kokouksia, joihin jäsenet voivat osallistua etäyhteydellä. Nykyisin toimielinten päätösvaltaisuus edellyttää jäsenten läsnäoloa kokouspaikalla.

Sähköinen kokous voitaisiin pitää soveltuvalla tietojärjestelmällä tai videoneuvotteluyhteydellä. Sähköisen kokouksen pitämisen edellytyksenä olisi yhdenvertainen näkö- ja ääniyhteys.

Päätöksentekomenettely sähköisessä kokouksessa olisi sama kuin kokouksessa, jossa osallistujat ovat läsnä. Mahdollisuus kokoontua sähköisesti aiheuttaa muutostarpeita kuitenkin toimielinten päätösvaltaisuutta sekä toimielimessä toimitettavan vaalin toimittamista koskevaan sääntelyyn. 

Sähköisiä kokouksia koskeva tarkempi sääntely voidaan ottaa toimielimiä koskeviin työjärjestyksiin, ohje- ja johtosääntöihin. 

Sähköiset kokoukset mahdollistavalla esityksellä pyritään turvaamaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimielimissä toimiville henkilöille ja kirkon jäsenille yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua kirkon toimielinten kokouksiin ja siten kirkon päätöksentekoon covid-19-epidemian aikana. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. Valmisteilla olevassa uudessa kirkkolaissa tulee olemaan säännökset sähköisestä kokouksesta, joten nyt ehdotettavat säännökset ovat väliaikaisia.

Muusta lainsäädännöstä poiketen kirkkolakia koskevat ehdotukset valmistellaan pääsääntöisesti kirkkohallituksessa ja niiden antamisesta valtioneuvostolle päättää kirkolliskokous. Valtioneuvostossa kirkkolakiehdotusten jatkokäsittely kuuluu opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulle. Ministeriö tai eduskunta ei voi muuttaa kirkkolakiehdotuksen sisältöä. Jos muutoksia tarvitaan, edellyttää se kirkolliskokouksen uutta päätöstä, jolla se muuttaa alkuperäistä ehdotustaan. 

Lisätietoja: hallitusneuvos Hanna Kiiskinen, p.  0295 330 086