Hoppa till innehåll

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta
Tutkimus: Lukioilla laajasti yhteistyötä korkeakoulujen ja työelämän kanssa – lukiolaisten osallistumismahdollisuuksia tulisi parantaa

Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaopetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 29.1.2020 13.07
Tiedote 35/2020

29. tammikuuta julkaistun tutkimuksen mukaan lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö sekä kansainvälinen toiminta on varsin laajaa ja monimuotoista. Toisaalta yhteistyö on jossain määrin epäsystemaattista ja koordinoimatonta, ja perustuu pitkälti yksittäisten toimijoiden ja oppilaitosten välisiin kontakteihin. Erityisesti pienissä lukioissa toiminta ei ole vielä vakiintunutta.

Uusi lukiolaki edellyttää lukioilta entistä tiiviimpää yhteistyötä korkeakoulujen sekä työelämän kanssa. Yhteistyön tulisi myös tukea lukioiden kansainvälistymistä. Vaikka lukiot tarjoavat runsaasti erilaisia yhteistyömahdollisuuksia, lukiolaisten osallistuminen yhteistyöhön on sekä rehtorikyselyn että tapaustutkimusten perusteella keskimäärin melko vähäistä. Eniten osallistutaan abipäivien tyyppisiin tutustumisiin ja muihin vierailuihin.

Lukion tarjoamia mahdollisuuksia korkeakouluyhteistyöhön ja työelämätutustumisiin ei vielä tunnisteta kovin hyvin. Opiskelijat kokevat, että osallistuminen painottuu esittelyihin ja tapahtumiin ja yhteistyökursseille osallistuminen on vaativaa ja hankalaa. Yhteistyöhön kaivataan enemmän käytännön näkökulmaa, esimerkiksi millaista korkeakouluopiskelu on korkeakouluopiskelijoiden itsensä kertomana.

Yhteistyön lisäämistavoitteet hyviä, mutta toteutuksessa haasteita

Opettajien ja opinto-ohjaajien mukaan yhteistyön lisäämiselle asetetut tavoitteet ovat hyviä, mutta käytännön toteutuksessa on monia haasteita. Heitä huolettavat opiskelijoiden jaksaminen, opiskelijoiden motivointi osallistumaan sekä opettajien ja opinto-ohjaajien oma, lisääntynyt työtaakka. Opettajat kokevat hyvin järjestetyt tutustumiset ja vierailut työpaikoille hyödyllisiksi. Enemmän kaivataan kuitenkin systemaattisuutta, koordinaatiota ja riittäviä resursseja yhteistyön organisointiin.

Abiturientit puolestaan kokevat jatkuvista uudistuksista lukioissa ja korkeakouluissa huolta, ahdistusta ja epätietoisuutta. Tietoa muutoksista ei koeta olevan riittävästi ja oikea-aikaisesti. Sekä opettajat ja opinto-ohjaajat että abiturientit pelkäävät korkeakoulujen opiskelijavalintauudistuksen vähentävän lukiolaisten intoa osallistua ylimääräiseksi koettuun toimintaan.

Yhteistyön vaikuttavuuteen tulisi kiinnittää erityistä huomiota

Yhteistyön lisäämisellä halutaan sujuvoittaa ja nopeuttaa siirtymistä korkeakoulutukseen ja edelleen työmarkkinoille. Osa abiturienteista tietää, mihin hakee opiskelemaan lukion jälkeen, mutta valtaosalla jatkokoulutussuunnitelmat ovat auki vielä lukion päättövaiheessa. Näiden nuorten valintoihin hyvin järjestetyllä yhteistyöllä voisi olla vaikutusta. Rehtorit uskoivat yhteistyön vaikuttavuuteen vahvemmin kuin opettajat ja opinto-ohjaavat tai abiturientit. 

Vaikuttavuuden näkökulmasta yhteistyön tulisi olla jatkossa systemaattista ja koordinoitua, kaikki lukiot ja lukiolaiset tasavertaisesti tavoittavaa toimintaa.

”Siirtymät sujuviksi – Lukioiden korkeakoulu- ja työelämäyhteistyö (SISU)” -hankkeen toteuttivat Koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE ja Koulutuksen tutkimuslaitos KTL osana valtioneuvoston vuoden 2019 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa.

Lisätietoja: 
Erikoistutkija Sakari Ahola, Turun yliopisto, RUSE, p. 029 450 2759, [email protected] ja erikoistutkija Helena Aittola, KTL, p. 040 805 4243, [email protected]