Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurantatutkimukset

Kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun seurantatutkimuksilla seurataan ja arvioidaan muun muassa toimeenpanoa, pedagogisia ja toiminnallisia käytäntöjä sekä selvitetään kokemuksia kokeilusta.

Seurantatutkimuksessa arvioidaan systemaattisesti ja monipuolisesti mm.

  • kaksivuotisen esiopetuksen kokeilun tarkoituksen toteutumista
  • lasten, perheiden ja kasvatushenkilöstön kokemuksia kokeilusta
  • pidemmän esiopetuksen vaikutuksia lasten oppimisvalmiuksien kehittymiseen. 

Lasten taitojen kehitystä seurataan koulun alkuvuosiin asti. Selvitettäessä mitä vaikutuksia kaksivuotisella esiopetuksella on ollut lapsiin, seurantatutkimuksessa verrataan koe- ja verrokkiryhmään kuuluvia lapsia toisiinsa. Kokeilun osalta kokeilukunnan tulee osallistua ulkopuoliseen toimintansa arviointiin. 

Kokeilun toteuttamista ja vaikutuksia lapsiin seurataan ja arvioidaan kokeilun aikana ja sen jälkeen. Kaksivuotiseen esiopetukseen tavoitellaan osallistuvaksi yhteensä noin 10 000 vuosina 2016 ja 2017 syntynyttä lasta. Kokeilukunnissa tai kuntaryhmittymissä muut samoihin ikäkohortteihin kuuluvat lapset muodostavat verrokkiryhmän. 

Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista. Koska tutkimus perustuu lakiin, ei huoltajan tarvitse erikseen ilmoittaa lastaan mukaan tutkimukseen. Huoltajalla on kuitenkin oikeus milloin tahansa tutkimuksen aikana keskeyttää lapsen osallistuminen tai peruuttaa suostumus. Keskeyttämisen tai suostumuksen peruuttamisen voi tehdä syytä ilmoittamatta, eikä siitä aiheudu mitään seuraamuksia. Kieltäytymisen voi tehdä ilmoittamalla siitä lapsen päiväkotiin. Myös lapselle osallistuminen on vapaaehtoista.

Seurantatutkimuksen toteuttaa opetus- ja kulttuuriministeriön päättämä tutkimusryhmä. Seurantatutkimushankkeelle on teetetty ennakkoarviointi Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohjeen mukaisesti.

Opetus- ja kulttuuriministeriö toimii seuranta-aineistoon liittyvässä henkilötietojen käsittelyssä rekisterinpitäjänä, koska se määrittelee kokeilulain 3 §:n mukaisen johtamis- ja ohjaamistehtävänsä perusteella käsittelyn tarkoitukset ja keinot.    

 

Lisätietoja

Mervi Eskelinen, opetusneuvos 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ) Puhelin:0295330160   Sähköpostiosoite: