PISA-tutkimus ja tulokset 2018

PISA 2018 -tutkimuksen pääpaino on lukutaidossa. Lukutaito on ollut aiemmin pääalueena vuoden 2000 ja 2009 PISA -tutkimuksissa. PISA-tutkimuksen tulokset julkistettiin 3.12.2019.

OECD:n PISA 2018 -tutkimuksen yhteydessä selvitettiin myös talousosaamisen taitoja. Suomi osallistui talousosaamisen arviointiin ensimmäistä kertaa. Talousosaamiseen liittyvät tulokset julkistettiin 7.5.2020. 

Pääaihealueiden uusi arviointikierros mahdollistaa luotettavien ja laajojen seuranta-analyysien tekemisen. 

PISA 2018 -tulokset osoittavat, että suomalaisnuorten lukutaidon osaaminen on edelleen hyvää. Suomi on OECD-maiden huippua yhdessä Viron, Kanadan, Irlannin ja Korean kanssa. Lukutaidon osaamistulokset ovat kuitenkin edelleen laskussa.

Vuoden 2015 PISA-arviointiin verrattuna Suomen lukutaitopistemäärän keskiarvo laski 6 pistettä. Lukutaidon osaaminen on pitkällä aikavälillä laskenut Suomessa, kuten OECD-maissa keskimäärin. Suomen pistemäärän keskiarvo laski 16 pistettä vuoteen 2009 ja 26 pistettä vuoteen 2000 verrattuna.

Matematiikassa suomalaisnuorten matematiikan osaaminen oli edelleen selvästi OECD-maiden keskiarvoa parempaa. Suomi sijoittui OECD-maiden joukossa sijoille 7-13 ja kaikkien tutkimukseen osallistuneiden maiden ja alueiden joukossa sijoille 12-18.

Luonnontieteiden osaamisessa Suomen nuorten pistekeskiarvo (522) oli OECD-maiden kärkeä heti Viron (530) ja Japanin (529) jälkeen. Suomen tulokset ovat kuitenkin laskussa.

Talousosaamisessa Suomi (537 pistettä) sijoittui sijoille 2-3. Suomi osallistui tutkimukseen ensi kertaa.

Suomen tulokset  Pisteet OECD-maat Kaikki osallistujat
Lukutaito 520 (1-5) (3-9)
Matematiikan osaaminen 507 (7-13) (12-18)
Luonnontieteiden osaaminen 522 (3-5) (6-10)
Talousosaaminen 537 (2-3) (2-3)

 Suluissa olevien sijoitusten pistemäärät eivät poikenneet toisistaan tilastollisesti merkitsevästi.

PISA 2018 -tutkimuksen Suomessa toteutti Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitoksen ja Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskuksen yhteenliittymä.

Vuoden 2018 tutkimukseen osallistui 79 maata / aluetta. Tulokset julkistettiin 3.12.2019. Talousosaamisen (tulokset julkistettiin 7.5.) arviointiin osallistui 20 maata.

Lisätietoja

Tommi Karjalainen, opetusneuvos 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ), Strategiaryhmä Puhelin:0295330140   Sähköpostiosoite:


Eeva-Riitta Pirhonen, ylijohtaja 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osasto ( VAPOS ) Puhelin:0295330258   Sähköpostiosoite:

Arto Ahonen, yliopistotutkija, PISAn kansallinen koordinaattori (Koulutuksen tutkimuslaitos  / Jyväskylän yliopisto), 040 839 4209, [email protected]

Jenna Hiltunen, projektitutkija (Jyväskylän yliopisto), 040 805 4273

Mari-Pauliina Vainikainen, tutkimuskoordinaattori (Koulutuksen arviointikeskus / Helsingin yliopisto), 050 318 2188