Ammatillisen koulutuksen muut oppimisympäristöt

Oppimista voi tapahtua eri tavoin. Oppimisympäristönä voi olla esimerkiksi luokkahuone, koulun työsali tai simulaattori, etäopiskelun mahdollistava verkkopohjainen oppimisalusta tai mobiilisti mukana kulkeva sovellus. Fyysisten tilojen lisäksi oppimisympäristöt muodostuvat sosiaalisista kontakteista. Oppimisessa mukana voivat olla esimerkiksi opettaja, työpaikkaohjaaja, opiskelutoverit, nettiyhteisö, virtuaalihahmo tai robotti.

Oppimisympäristöstä riippumatta opiskelijalla on oikeus sellaiseen opetukseen ja ohjaukseen, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Oppimisympäristön tulee tukea opiskelijaa kehittymään tasapainoiseksi ja sivistyneeksi ihmiseksi ja yhteiskunnan jäseneksi.

Koulutuksen järjestäjä päättää siitä, millaisia erilaisia koulutuksen toteuttamistapoja se opiskelijoilleen tarjoaa. Kullekin opiskelijalle tulisi löytää mahdollisimman hyvin yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat oppimisympäristöt ja opetusratkaisut. Ammattitaidon tai osaamisen hankkimiseen tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt suunnitellaan opiskelijan kanssa yhdessä, ja ne kirjataan opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan.  

Jos opiskelijalla ei ole suorittamaansa ammatilliseen perustutkintoon liittyvää käytännön työelämässä hankittua osaamista, osaamista hankitaan silloin aina myös työpaikalla.

Esimerkkejä erilaisista oppimisympäristöistä

Terhin koulutus räätälöitiin yhdessä opettajien kanssa niin, että se sopii hänen elämäntyyliinsä ja oppimiskykyihinsä. Hänellä on sekä lähiopetusta että verkko-opintoja, ja osan tutkinnosta hän suorittaa työpaikalla oppisopimuksella.

Digitaaliset oppimisympäristöt tukevat oppimista ja valmistavat opiskelijoita tulevaisuuden työelämään. Simulaattorit, VR-lasit ja mobiilisovellukset ovat arkea logistiikan alalla. Valtteri kokee, että simulaattorit ja muut digitaaliset oppimisympäristöt tuovat vaihtelua opintoihin ja lisäävät motivaatiota.

Lisätietoja