Laittomasti maassa oleskelevien sivistyspalvelut kunnissa

Sivulle on koottu kunnille tarkoitettua tietoa opetus-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopalvelujen järjestämisestä ja laittomasti maassa oleskelevien oikeuksista sivistyspalveluihin. Sivun sisältö perustuu opetus- ja kulttuuriministeriön muistioon 30.5.2017 dnro OKM/54/050/2017. Sisältöä on päivitetty 15.10.2018.

Laittomasti maassa oleskelevilla tarkoitetaan henkilöitä, joilla ei ole ulkomaalaislain mukaan oikeutta oleskella Suomessa. Turvapaikanhakijan oleskelu Suomessa muuttuu laittomaksi siinä vaiheessa, kun turvapaikkahakemukseen tehty kielteinen ratkaisu on saanut lainvoiman tai on tehty täytäntöönpanokelpoinen päätös maasta poistamiseksi. Henkilöt eivät ole enää vastaanottopalvelujen piirissä.

Lapsen etu on ensisijainen

Taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälinen yleissopimuksen 13 artiklan nojalla Suomi on tunnustanut jokaiselle oikeuden opetuksen saamiseen.

Kunnan järjestäessä opetusta ja muita sivistystoimen palveluja on otettava huomioon YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (LOS) 2 artikla, jonka mukaan sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.

Ja että sopimusvaltiot ryhtyvät kaikkiin tarpeellisiin toimiin varmistaakseen, että lasta suojellaan kaikenlaiselta syrjinnältä ja rangaistukselta, jotka perustuvat hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä asemaan, toimintaan, mielipiteisiin tai vakaumuksiin. Ja että LOS:n 3 artiklan mukaan kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

LOS 28 artiklan mukaan sopimusvaltiot tunnustavat jokaisen lapsen oikeuden saada opetusta. Artikla velvoittaa luomaan koulujärjestelmän ja lainsäädännön, sekä toimimaan niiden mukaan siten, että kaikkien valtion lainkäytön piirissä olevien lasten oikeus saada opetusta turvataan.

Esi- ja perusopetus

Perustuslain 16 §:n mukaan jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oikeus perusopetukseen on vahva. Perusopetuslain mukaan kunnan tulee järjestää esi- perusopetusta kaikille kunnassa asuville esi- tai oppivelvollisuusikäisille lapsille. Lapsella on oikeus saada maksutonta perusopetuslain mukaisesti järjestettyä esi- ja perusopetusta, vaikka hän ei asu pysyvästi kunnassa tai kunta ei ole hänen kotikuntansa. Tämän on viimeksi vahvistanut apulaisoikeusasiamies kannanotossaan.

Lyhytkestoista oleskelua kunnan alueella ei voida pitää velvoitteen synnyttävänä asumisena, vaikka perusopetuslaki ei edellytäkään, että lapsen asuminen kunnassa olisi pysyvää. Oleskelun kestoa voi kuitenkin olla vaikea ennakolta arvioida. Asia tulee arvioida kunnassa tapauskohtaisesti ja ratkaista lapsen edun mukaisesti.

Oikeus opetukseen sisältää myös suojan opetuksesta erottamiseen ja poistamiseen. Perusopetuslaki (tai lukiolaki taikka laki ammatillisesta koulutuksesta) ei tunne mahdollisuutta erottaa oppilasta oleskeluoikeuden muutoksen perusteella. Oppilaaksi otetulla on myös oikeus oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa tarkoitettuihin oppilashuollon palveluihin.

Jos kunta järjestää aamu- ja iltapäivätoimintaa, tulee sitä tarjota kunnassa toimivien koulujen ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille kunnan päättämin yhdenvertaisin perustein. Laissa ei säädetä rajoituksia järjestää toimintaa lapsille, joilla ei ole oleskelulupaa. Oikeus aamu- ja iltapäivätoimintaan ei kuitenkaan ole yhtä vahva kuin perustuslain suojaama oikeus perusopetukseen.

Jos esi- ja perusopetusta saavalla 6―15-vuotiaalla tai muulla kotikuntakorvauksen piiriin kuuluvalla oppivelvollisella oppilaalla ei ole kotikuntalain mukaista kotikuntaa Suomessa, valtio on velvollinen maksamaan opetuksen järjestäjälle kotikuntakorvauksen. Kotikuntakorvauksen peruste määräytyy sen kunnan mukaan, jossa opetuksen järjestäjän opetus pääasiassa järjestetään.

Oppivelvollisuusiän ylittäneiden perusopetus

Perusopetuksen järjestäminen oppivelvollisuusiän ylittäneille on kunnan päätettävissä. Perusopetuslaissa ei säädetä muun kuin oppivelvollisen hakeutumisesta tai ottamisesta perusopetukseen. Oppilaat otetaan opetuksen järjestäjän päättämällä tavalla. Perustuslain mukainen oikeus perusopetukseen koskee myös oppivelvollisuusiän ylittäneitä.

Varhaiskasvatus

Kunnan velvollisuudesta järjestää varhaiskasvatusta säädetään 1.9. 2018 voimaan tulleen varhaiskasvatuslain (540/2018) 5 ja 6 §:ssä. Kunnan on 5 §:n 1 momentin perusteella järjestettävä varhaiskasvatusta siinä laajuudessa ja sellaisin toimintamuodoin kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää.

Lain 6 §:n 1 momentin mukaan kunnan on järjestettävä varhaiskasvatusta lapselle, jonka kotikuntalaissa (201/1994) tarkoitettu kotikunta kyseinen kunta on.

Pykälän 2 momentissa täsmennetään, että kunnan on järjestettävä varhaiskasvatusta lapselle, joka asuu kunnassa huoltajiensa työn, opiskelun, sairauden tai vastaavien syiden vuoksi, vaikka lapsella ei ole Suomessa kotikuntaa tai lapsen kotikunta on kotikuntalain perusteella toinen kunta.

Lisäksi 3 momentin mukaan kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa kunnan on huolehdittava varhaiskasvatuksen järjestämisestä muullekin kunnassa oleskelevalle lapselle kuin kunnan asukkaalle. Säännös on sama kuin ennen 1.9.2018 voimassa olleessa varhaiskasvatuslaissa.  

Oikeuskäytäntöä kunnan velvollisuudesta järjestää varhaiskasvatusta asumisen ja oleskelun perusteella on niukasti. Vuonna 2017 antamassaan ratkaisussa Helsingin hallinto-oikeus linjasi (päätös 17/0239/6), että vastaanottokeskuksessa olevan turvapaikkaa hakevan henkilön lapsilla ei ollut oikeutta päästä varhaiskasvatukseen, eikä kunnalla ollut velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta.

Perustelussa hallinto-oikeus totesi, että varhaiskasvatusta ei ole pidettävä sosiaalihuoltolain mukaisena palveluna eikä vastaanottokeskuksella näin ollen ollut velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta. Päätöksessä linjattiin, että kyseessä ei myöskään ole silloin voimassa olleen varhaiskasvatuslain 4 §:n 2 tai 3 momentissa tarkoitettu tilanne. Edellytykset kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa ehdolle, eivät täyttyneet.

Ratkaisua voidaan tulkita siten, että vastaanottokeskuksessa asumisessa ei oikeuden mukaan ole kyse sellaisesta asumisesta tai oleskelusta kunnan alueella, joka varhaiskasvatuslain mukaan velvoittaisi järjestämään varhaiskasvatusta. Kyseisen ratkaisun perusteella vaikuttaa siltä, että kunnalla ei näin tulkiten olisi vanhan lain 4 §:n 2 momentin perusteella ollut eikä uuden varhaiskasvatuslain 5 §:n 2 momentin nojalla ole velvollisuutta järjestää varhaiskasvatusta myöskään ilman oleskeluoikeutta maassa oleville vastaanottopalveluiden piiristä poistuneille.

Uuden varhaiskasvatuslain 5 § 3 momentissa (vanhan lain 4 § 3 mom.) tarkoitettu edellytys (kiireellisissä tapauksissa tai olosuhteiden muutoin niin vaatiessa) saatetaan sitä vastoin vastaanottopalveluiden piiristä poistuneiden osalta joutua kuitenkin arvioimaan erikseen, sillä heidän osaltaan tarve ja olosuhteet suhteessa vastaanottokeskuksessa oleskeleviin voivat olla erilaiset. Asiasta ei ole oikeuskäytäntöä.

Varhaiskasvatuksen järjestämisessä tulee ottaa huomioon myös sen perusoikeuksia toteuttava tarkoitus. Perustuslakivaliokunta on varhaiskasvatuslakia säädettäessä todennut (PevL 17/2018 vp) mm. seuraavaa. Varhaiskasvatuksen järjestäminen toteuttaa perustuslain 16 §:n 2 momentissa julkiselle vallalle asetettua velvollisuutta turvata jokaiselle yhtäläinen mahdollisuus saada kykyjensä ja erityisten tarpeidensa mukaisesti myös muuta kuin perusopetusta sekä kehittää itseään varattomuuden sitä estämättä. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin jo aiemmin kiinnittänyt huomiota siihen, että varhaiskasvatusta koskevaa sääntelyä on ensisijaisesti arvioitava perustuslain 19 §:n 3 momentissa tarkoitettuna sosiaalipalveluna.

Valiokunnan mukaan tämä lähtökohta ei ole muuttunut, vaikka lainsäädännössä varhaiskasvatusta käsitellään terminologisesti päivähoidon asemesta varhaiskasvatuksena ja se on hallinnollisesti siirretty sosiaali- ja terveysministeriöstä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalalle, sillä perustuslain terminologia on autonominen suhteessa tavallisessa lainsäädännössä tehtäviin luokitteluihin (PeVL 12/2015 vp, s. 3). Varhaiskasvatus toteuttaa täten perustuslain 19 §:n 3 momentissa asetettua velvollisuutta turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistää väestön terveyttä sekä tukea perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi ja yksilöllinen kasvu (PeVL 21/2016 vp, s. 2).  Perustuslain 19 §:n 3 momentti ei sellaisenaan edellytä, että lapsella on subjektiivinen oikeus kunnan järjestämään varhaiskasvatukseen (PeVL 12/2015 vp).

Näin ollen yllä mainitun Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisun jälkeenkin julkisen vallan tulee tarvittaessa tapauskohtaisesti kokonaisuutena arvioida tarvetta perustuslain 19 §:n 3 momentin mukaiseen tukeen lapsen huolenpidosta vastaaville, vaikka subjektiivista oikeutta varhaiskasvatukseen ei syntyisikään. Tästä velvollisuudesta huolehtimiseksi kyseeseen voi tulla muodoltaan ja laajuudeltaan tarveharkintainen varhaiskasvatus.

Lukiokoulutus

Lukiokoulutuksen ja lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen järjestäminen on kunnalle luvanvarainen mutta vapaaehtoinen tehtävä.

Opiskelijaksi pyrkivällä on oikeus vapaasti hakeutua haluamaansa lukioon. Opiskelijaksi lukiokoulutukseen voidaan ottaa henkilö, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän. Opiskelijaksi voidaan ottaa myös henkilö, joka ei ole suorittanut perusopetuksen oppimäärää mutta jolla katsotaan muutoin olevan riittävät edellytykset lukio-opinnoista suoriutumiseen. Tämä muun muassa edellyttää riittävää opetuskielen hallintaa. Lukiokoulutuksen osalta laissa ei nimenomaisesti säädetä oleskeluoikeudesta opetukseen ottamisen edellytyksenä.

Lukiokoulutukseen valmistavan koulutuksen osalta laissa nimenomaisesti säädetään, että opiskelijaksi voidaan ottaa maahanmuuttaja, jolla tarkoitetaan Suomeen muuttanutta henkilöä, joka oleskelee maassa muuta kuin matkailua tai siihen verrattavaa lyhytaikaista oleskelua varten myönnetyllä luvalla tai jonka oleskeluoikeus on rekisteröity taikka jolle on myönnetty ulkomaalaislain (301/2004) 161 §:ssä tarkoitettu oleskelukortti. Laittomasti maassa olevia ei voida ottaa opiskelijoiksi lukiokoulutukseen valmistavaan koulutukseen.

Lastensuojelu

Lastensuojelulain 25 §:n mukaan varhaiskasvatuksen, opetustoimen tai opetuksen ja koulutuksen järjestäjän palveluksessa tai luottamustoimessa oleva, vastaavissa tehtävissä toimeksiantosuhteessa tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva ovat velvollisia salassapitosäännösten estämättä viipymättä ilmoittamaan kunnan sosiaalihuollosta vastaavalle toimielimelle, jos he ovat tehtävässään saaneet tietää lapsesta, jonka hoidon ja huolenpidon tarve, kehitystä vaarantavat olosuhteet tai oma käyttäytyminen edellyttää mahdollista lastensuojelun tarpeen selvittämistä.

Ammatillinen koulutus

Kunnalla ei ole velvollisuutta järjestää ammatillista koulutusta. Jos kunta haluaa järjestää ammatillista koulutusta, sillä on oltava opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä koulutuksen järjestämislupa.

Ammatillisesta koulutuksesta annetun lain mukaan henkilöllä on oikeus vapaasti hakeutua suorittamaan ko. laissa tarkoitettua tutkintoa tai koulutusta. Opiskelijaksi voidaan ottaa hakija, joka on suorittanut perusopetuksen oppimäärän tai sitä vastaavan aikaisemman oppimäärän, tai jolla koulutuksen järjestäjä muutoin katsoo olevan riittävät edellytykset tavoitteena olevan osaamisen hankkimiseen tai tutkinnon suorittamiseen. Koulutuksen järjestäjän on opiskelijaksi ottamisessa sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita. Laissa ei nimenomaisesti säädetä opiskeluoikeudesta opetukseen ottamisen edellytyksenä.

Oppisopimuskoulutukseen ei voida ottaa maassa laittomasti oleskelevaa, koska oppisopimuskoulutuksen edellytyksenä on työnteko-oikeutta koskevien ehtojen täyttyminen.

Vapaa sivistystyö

Laissa ei säädetä oppilaan hakeutumisesta tai ottamisesta vapaan sivistystyön koulutukseen. Oppilaat otetaan oppilaitoksen ylläpitäjän päättämällä tavalla. Opetus on pääsääntöisesti maksullista.

Opintosetelirahoitusta maksujen alentamiseksi ei myönnetä maassa ilman lupaa oleskeleville.

Kirjastopalvelut

Yleisistä kirjastoista annetun lain (1492/2016) 10 §:n mukaan yleisen kirjaston tulee olla kaikkien käytettävissä ja saavutettavissa. Maassa ilman oleskeluoikeutta olevia ei lain perusteella voi sulkea palvelujen ulkopuolelle. Rekisteröitymistä edellyttäviä kirjastopalveluja käyttääkseen asiakkaalla tulee olla osoite Suomessa. Ratkaisuna on ollut esimerkiksi poste restante -osoitteen hyväksyminen asiakkaan osoitetiedoksi.

Nuorisotyö ja liikuntapalvelut

Nuorisolaki (1285/2016, 8 §) säätää nuorisotyön ja politiikan kuuluvaksi kunnan tehtäviin. Liikuntalaki (390/2015, 2 §) määrittää kuntien tehtäväksi yleisten edellytysten luomisen liikunnalle paikallistasolla.

Nuorisolaki ei luo yksittäiselle nuorelle oikeutta nuorisotyön palveluihin, eikä laissa myöskään oteta kantaa esimerkiksi siihen, onko nuorisotyön asiakkaana oleva nuori Suomen kansalainen, Suomessa asuva toisen maan kansalainen tai maassa laittomasti oleskeleva henkilö. Lain soveltamisalaa koskevassa pykälässä (1 §) todetaan, että sen lisäksi mitä laissa säädetään, noudatetaan Suomea sitovia kansainvälisiä velvoitteita.

Tällaisia velvoitteita voivat, muun ohella, olla Suomen ratifioimat kansainväliset ihmisoikeussopimukset, kuten Yhdistyneiden kansakuntien yleissopimus lapsen oikeuksista. Lain edellä mainittujen tavoitteiden ja toteuttamisen lähtökohtien sekä kansainvälisten velvoitteiden valossa tarkasteltuna nuorisotyön ensisijainen tavoite on nuoren kasvu- ja elinolojen parantaminen riippumatta siitä, missä oikeusasemassa nuori muutoin on.

Kohdennetussa työssä, kuten etsivässä nuorisotyössä lähtökohtana on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja auttaa häntä sellaisten palvelujen ja muun tuen piiriin, joilla edistetään hänen kasvuaan, itsenäistymistään, osallisuuttaan yhteiskuntaan ja muuta elämänhallintaansa sekä pääsyään koulutukseen ja työmarkkinoille. Etsivä nuorisotyö perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen ja nuoren kanssa tehtävään yhteistyöhön. Toisin sanoen lain tässäkään kohdassa ei tehdä erottelua nuoren etnisen, kansallisen eikä muun alkuperän, tai oleskelun statuksen perusteella, vaan tavoitteena on ohjata nuori niiden palveluiden piiriin, joihin hän on kulloinkin oikeutettu.

Nuorisotyön palvelut ovat luonteeltaan sellaisia, ettei niissä yleensä ole tarpeen selvittää yksittäisen henkilön maassaolon tarkoitusta, kestoa ja luvallisuutta, tai oikeusasemaa muutoinkaan. Siksi voidaan olettaa, että kysymys henkilön maassaolon perusteesta nousee perusnuorisotyössä esiin vain harvoin tai ei lainkaan. Sama pätee myös paikallistason liikunnan seuratoimintaan.

Liikuntalain (390/2015) tavoitteena (2 §) on edistää mm. eri väestöryhmien mahdollisuuksia liikkua ja harrastaa liikuntaa ja eriarvoisuuden vähentämistä liikunnassa. Laki määrittää kuntien tehtäväksi yleisten edellytysten luomisen liikunnalle paikallistasolla. Kunnan asukkaiden liikunnalle tulee kunnan luoda edellytyksiä: 1) järjestämällä liikuntapalveluja sekä terveyttä ja hyvinvointia edistävää liikuntaa eri kohderyhmät huomioon ottaen; 2) tukemalla kansalaistoimintaa mukaan lukien seuratoimintaa; sekä 3) rakentamalla ja ylläpitämällä liikuntapaikkoja.

Vapaaehtoisen paluun mahdollisuudesta tiedottaminen

Hallitus on laittoman maassa oleskelun ehkäisyä ja hallintaa koskevassa toimenpidesuunnitelmassa linjannut, että vapaaehtoisen paluun ja vaihtoehtoisten menettelyjen hyödyntämistä edistetään.

Vapaaehtoisen paluun järjestelmästä löytyy tietoa Maahanmuuttoviraston sivuilta


Lisätietoja

•    Hallitusneuvos Janne Öberg (esi- ja perusopetus, lukiokoulutus ja vapaa sivistystyö)
•    Hallitusneuvos Anna Kankaanpää (ammatillinen koulutus)
•    Kulttuuriasiainneuvos Satu Heikkinen (nuorisotyö ja liikunta)
•    Kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro (kulttuuri)

 

Lisätietoja

Kirsi Heinivirta, Suunnittelupäällikkö 
OKM, Kansliapäällikkö esikuntineen 0295330136