Kulttuurivienti ja markkinoillepääsy 

Kulttuuri on Suomen kansantaloudessa keskisuuri toimiala niin sen tuottaman arvonlisän kuin työllistenkin määrällä mitattuna. Suomen kotimarkkinat ovat kuitenkin rajalliset ja kulttuuriviennin edistämisen tavoitteena oleva työpaikkojen lisääntyminen edellyttää kulttuurituotteiden ja –palvelujen vientiä kansainvälisille markkinoille.

Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämät kulttuuriviennin edistämisen valtionavustukset kohdistuvat tuotteistamiseen, markkinointiin, verkostoitumiseen ja brändäykseen, eli vaiheeseen, jossa kulttuurituote tai –palvelu tulee kosketuksiin kuluttajien kanssa. Vahvat yhteistyökumppanit ja tehokas tuotteistaminen, markkinointi ja brändäys ovat välttämättömiä kansainvälisillä markkinoilla menestymisen edellytyksiä. Suurin osa vientiä tekevistä kulttuurin toimialojen yrityksistä ja muista toimijoista on pieniä eikä niillä yleensä ole resursseja tarvittaviin markkinointi- ym. toimenpiteisiin. Yksityisen rahoituksen saaminen tähän vaiheeseen on osoittautunut haastavaksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset kulttuuriviennin edistämiseen pyrkivät korjaamaan tätä markkinapuutetta.

Kulttuuriviennin edistämisen valtionavustuksia myönnetään sekä taloudelliseen että ei-taloudelliseen toimintaan. Taloudelliseen toimintaan kohdistuviin avustuksiin sovelletaan EU:n valtiontukisääntelyä ja ne myönnetään de minimis –tukena (ks. https://tem.fi/vahamerkityksinen-tuki-eli-de-minimis-tuki).

Lisätietoja

Kimmo Aulake, neuvotteleva virkamies 
opetus- ja kulttuuriministeriö, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Tekijänoikeuden ja audiovisuaalisen kulttuurin vastuualue Koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto  0295330067