3 Koulutuksen ja tutkimuksen tavoitteet ja toimenpiteet

Suomalainen varhaiskasvatus ja koulutus perustuvat jatkuvan oppimisen periaatteelle ja sen edistämiselle. Jatkuvalla oppimisella tarkoitetaan koko elämänkaaren jatkuvaa osaamisen kehittymistä ja kehittämistä. Toimintaympäristön muutoksilla on laaja-alaisia vaikutuksia koko jatkuvan oppimisen ketjuun ja prosessiin. Jotta koulutusjärjestelmä toimisi jatkuvaa oppimista edistäen tulee sen tarjota kaikille oppijoille saumattomat siirtymät järjestelmän sisällä sekä toimivia yhteyksiä ja vuorovaikutusta muuhun yhteiskuntaan.

Jatkuvan oppimisen toteutumista laadukkaasti ja yhdenvertaisesti vaikeuttavat tulevaisuudessa monet tekijät, kuten väestönmuutos. Alueiden väliset toimintaedellytykset ja kehitysnäkymät poikkeavat tulevina vuosikymmeninä merkittävästi toisistaan. Pienenevät ikäluokat, kunta-alan henkilöstön eläköityminen, osaavan työvoiman saatavuuteen liittyvät ongelmat ja kuntatalouden heikot näkymät tulevat lähivuosina vaikeuttamaan laadukkaan, saavutettavan ja yhdenvertaisen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen järjestämistä.

Varhaiskasvatus- ja esi- ja perusopetuspalveluiden saavutettavuuden, laadun ja yhdenvertaisuuden varmistaminen asettaa uudenlaisia ongelmia valtionhallinnolle ja kunnille. Nykyiset hallinto-, rahoitus- ja lainsäädäntöratkaisut eivät huomioi kuntien eriytyviä olosuhteita muun muassa väestökehityksen vaikutusten, palveluiden laadun, yhdenvertaisuuden ja saavutettavuuden, tuen tarpeiden, vieraskielisten tarpeiden sekä koulukuljetusten ja pätevien opettajien saatavuuden osalta.

Toisen asteen koulutus luo opiskelijalle vahvan sivistyksellisen perustan. Opintojen myötä opiskelijat kehittyvät aktiivisiksi kansalaisiksi ja täysivaltaisiksi yhteiskunnan jäseniksi. Toisen asteen koulutus turvaa koko nuorisoikäluokalle vahvan yleissivistävän ja ammatillisen perustan jatko-opintoihin ja työelämään siirtymistä varten sekä mahdollistaa osaltaan työikäisen väestön osaamisen kehittämisen. Toisen asteen koulutuksen tulee vastaisuudessa kyetä muuttumaan yhteiskunnan ja työmarkkinoiden mukana. Työelämän muutos vaatii muutoksia opetuksen sisällöissä ja väestörakenne tulee vaikuttamaan koulutuksen järjestämisen edellytyksiin.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tulee tuottaa riittävästi korkeakoulutettuja osaajia yhteiskunnan ja työelämän tarpeisiin. Korkeakoulujen nykyiset toimintarakenteet ja -mallit eivät kaikilta osin tue korkeakoulutuksen tasa-arvoista, laadukasta, opiskelijakeskeistä ja taloudellista järjestämistä digitaalisaation, kansainvälistymisen ja väestökehityksenmuuttaessa korkeakoulutusta ja sen järjestämistä. TKI-järjestelmän toiminta ja sen tulosten määrä ja vaikuttavuus eivät ole nousseet halutulle tasolle.

Muuttuva työelämä ja arki edellyttävät, että myös työikäiset ja työiän ylittäneetkin pitävät yllä ja kehittävät osaamistaan. Työuran aikainen oppiminen ja koulutus ei kuitenkaan toteudu tasa-arvoisesti. Teknologisoituva arki luo ikääntyneillekin uusia oppimistarpeita. Maahanmuuton lisääntyminen on välttämätöntä, mutta edellyttää koulutusjärjestelmältä uusia ratkaisuja.

Nykyisen järjestelmän edellytykset tukea koulutusasteiden välistä yhteistyötä ovat heikot. Rahoituspohja aiheuttaa ohjauksen jakautumista usealle toimijalle. Tiedonkeruu- ja seurantajärjestelmät eivät myöskään tällä hetkellä mahdollista kaikilta osin riittävää palveluiden laadun ja yhdenvertaisuuden seurantaa,tietoon perustuvaa päätöksentekoa tai ennakointia. Tarvitaan uudistuksia, joilla selkeytetään ja vahvistetaan laadun, saavutettavuuden ja perusoikeuksien toteutumisen seurantaa ja ohjausta. Uudistuksen myötä voidaan ohjata, tukea, mahdollistaa ja seurata myös rakenteellista ja seudullista kehittämistyötä koulutuspalveluiden järjestämisessä. Jokaisella lapsella ja nuorella tulee jatkossakin olla kaikkialla Suomessa yhdenvertaiset mahdollisuudet kasvaa, kehittyä ja oppia. Hallinnollisten rakenteiden tulee tukea ja varmistaa sivistyksellisten oikeuksien toteutumista myös tulevaisuuden Suomessa. Hyvinvointi on edellytys sille, että lapset, oppilaat ja opiskelijat oppivat ja etenevät oppimispolullaan. Siksi myös poikkihallinnollinen yhteistyö on välttämätöntä.

Valtion ja sen toteuttaman ohjauksen päämäärä on huolehtia kansalaisista ja heidän hyvinvoinnistaan. Valtion keskeisimpiä ohjauksen muotoja ovat normi-, resurssi- ja informaatio-ohjaus. Normiohjauksella tarkoitetaan laeilla, asetuksilla ja alemman asteisilla säädöksillä toteutettua ohjausta. Resurssiohjauksella ohjataan voimavarojen suuntaamista ja käyttöä ja talousarvio on keskeinen resurssiohjauksen väline. Informaatio-ohjauksen lähtökohtana on ohjauksen toteuttaminen informaatiota välittämällä. Informaatio-ohjauksen muodoiksi luetaan tutkimus- ja rekisteritiedon jakaminen, toimintaa mittaavat indikaattorit ja standardit, vertais- ja arviointitiedon välittäminen, oppaiden, suositusten ja muiden julkaisujen laatiminen, lainsäädännön soveltamiseen liittyvän tiedon välittäminen sekä erilaiset kehittämislinjaukset ja toimintapoliittiset ohjelmat, koulutus ja konsultointi sekä erilaisissa työryhmissä, verkostoissa, neuvottelujärjestelmissä ja tutkimus- ja kehittämistoiminnassa tapahtuva vuorovaikutus ja tietojen vaihto. Edellä mainittua kolmea ohjausmuotoa täydentävät hankeohjaus, etu- ja jälkikäteinen valvonta sekä arviointi. Arviointi informaatio-ohjauksen osana voi tarkoittaa esimerkiksi sen selvittämistä, ovatko toteutetut palvelut laatusuositusten mukaisia. Ohjausmuotojen erottelu on osin keinotekoista, sillä kaikki ohjaus kytkeytyy tavalla tai toisella myös informaatioon1.

Koulutuspoliittisessa selonteossa esitetyt toimenpiteet tähtäävät siihen, että edellä esitetty tavoitetila toteutuu. Toimenpiteiden täsmällinen muoto ja jakautuminen normi-, resurssi- tai informaatio-ohjaukseen tai näiden yhdistelmään tarkentuu vasta varsinaisissa valmisteluprosesseissa, joihin selonteon pohjalta ryhdytään.

Koulutuksen maksuttomuuden, laadun, tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sekä saavutettavuuden turvaaminen edellyttävät merkittävää julkista panostusta koulutukseen ja tutkimukseen myös tulevina vuosina. Koulutus- ja osaamistason nousu ei ole mahdollista ilman koulutuksen ja tutkimuksen riittävää resursointia ja nykyisten resurssien parempaa kohdentamista. Yhteiskuntana Suomi sitoutuu investoimaan koulutukseen. Rahoituksen ennakoitavuus ja pitkäjänteisyys ovat edellytyksiä koulutukselle ja tutkimukselle asetettavien tavoitteiden saavuttamiseksi.

Suomella ei ole varaa jättää panostamatta kasvatukseen, koulutukseen ja tutkimukseen ja jäädä jälkeen keskeisten verrokki- ja kilpailijamaidemme kehityksestä. Koulutuksella, tutkimuksella ja innovaatiotoiminnalla on merkittävä rooli yhteiskunnan uudistumisessa, minkä vuoksi niihin on panostettu viime vuosien aikana merkittävällä tavalla ja on tärkeää panostaa jatkossakin. Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämisen pitkän aikavälin edellytyksiä parantaa julkisen talouden kestävyyden edellyttämien uudistusten toimeenpano. Pitkän aikavälin tavoitteena on vahvistaa koulutuksen ja tutkimuksen voimavaroja ja edistää näin kestävää kasvua, jonka pohjalta edelleen voidaan parantaa sivistys- ja hyvinvointipalvelujen laatua.

Talouden ennusteisiin liittyy nyt poikkeuksellisen suurta epävarmuutta, joka heijastuu myös julkisen talouden näkymien arvioimiseen. Väestön ikääntyminen kasvattaa automaattisesti julkisia menoja ja heikentää talouden kasvupotentiaalia ja siten verotulojen kasvua. Tämän takia on entistä tärkeämpää nostaa osaamistasoa ja synnyttää mahdollisimman paljon korkean osaamisen ja tuottavuuden työpaikkoja.
Koronakriisi on osunut laajasti lapsiin ja nuoriin ja hyvinvointi- ja oppimisvajeen umpeen kurominen edellyttää ylihallituskautista tahtotilaa kasvaneen palvelutarpeen resursoimiseksi varsinkin niillä alueilla ja koulutusasteilla, joilla etäopetusjaksot ovat olleet pitkiä ja toistuvia.

2020-luvulla osa koulutuksen rahoitustarpeesta katetaan kohdentamalla ikäluokkien pienenemisestä johtuvia valtion rahoitusosuudesta säästyviä määrärahoja selonteon tavoitteiden mukaisen varhaiskasvatuksen sekä esi- ja perusopetuksen lainsäädännön ja rahoituksen kokonaisuudistuksen toimeenpanoon julkisen talouden tilanne huomioiden. Tällä parannetaan varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatua ja tasa-arvoa. Myös toisen asteen koulutuksen laatu, tasa-arvo ja lähiopetus turvataan riittävillä resursseilla.

Korkeakoulutettujen määrän nostaminen vähintään 50 prosenttiin 25–34-vuotiaiden ikäluokasta mahdollistetaan ylläpitämällä samalla koulutuksen laatua. Tavoitteen saavuttamiseksi korkeakoulutukseen ja opintososiaalisiin etuuksiin suunnataan lisäysten vaatimat taloudelliset lisäresurssit. Voimakkaan rakennemuutoksen myötä resurssit myös jatkuvan oppimisen osalta on syytä kohdentaa tarkoituksenmukaisesti. Suomen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiomenojen osalta on hyväksytyn tki-tiekartan toimenpitein tärkeää edelleen tavoitella 4 prosenttia bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä.

Koulutuspoliittiselle selonteolle laaditaan toimeenpanosuunnitelma. Toimeenpanon seurannassa arvioidaan myös riittävät rahoitustarpeet osana julkisen talouden suunnitelman valmistelua.

Rahoitustarpeita koskevat asiat käsitellään ja niistä päätetään valtiontalouden menokehyksen puitteissa valtion talousarviossa ja julkisen talouden suunnitelmassa sovittaen ne yhteen muiden julkisen talouden menotarpeiden kanssa.


1Tukia & Wilskman 2011; Stenvall & Syväjärvi 2006.