Skip to content

Taiteen perusopetuksen valtionosuutta tulisi kasvattaa

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 10.6.2019 14.01
Tiedote

Selvityshenkilö Anniina Suomisen mukaan taiteen perusopetuksen kokonaiskuvaa koskeva tietopohja vaatii kehittämistä. Taiteen perusopetuksen kansalliseen kehittämiseen keskittyvän työryhmän asettaminen olisi tarpeellista. Taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaista valtionosuutta tulisi kasvattaa valtion talousarvioesityksessä vähintään 6 000 000 eurolla (137 000 valtionosuustunnin lisäys). Määrärahalisäyksellä tasoitettaisiin eri taiteenalojen välistä epätasa-arvoisuutta sekä parannettaisiin taiteen perusopetuksen saavutettavuutta, saatavuutta ja monipuolisempaa tarjontaa sekä mahdollistettaisiin uusien oppilaitosten hyväksyminen VOS-tuen piiriin. Myös jako musiikin ja muiden taiteenalojen välillä tulisi poistaa.

Selvityshenkilö esittää monivuotiseen rahoitusmalliin siirtymistä sekä moninaisemman kriteeristön luomista rahoituksen jakamiseksi. Koulutuksen järjestämisluvan hakemista tulisi selkeyttää ja niihin liittyviä kustannuksia alentaa. Kaikki taiteen perusopetuksen koulutuksen järjestämisluvat tulisi myöntää uudelleen. Lupa myönnettäisiin hakemuksen perusteella, noudattaen yhtenäisiä kriteerejä sekä uusille hakijoille että vanhoille luvanhaltijoille. Vanhojen luvanhaltijoiden lupahakemusten käsittely olisi maksutonta ja hintaa uusien koulutuksen järjestämislupien sekä järjestämislupiin tehtävien muutosten osalta alennettaisiin.

Olisi perusteltua siirtyä kaikkien koulutuksen järjestämislupien tasavertaiseen arviointiin pohjaavaan malliin, joka edellyttää kaikkien koulutuksen järjestämislupien uudelleen arviointia ja hyväksymistä opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Vuotta 2020 koskevia valtionosuuspäätöksiä tehtäessä tulisi niin sanottu 7 prosentin linjaus muuttaa eikä alituksia opetustunneissa enää sallittaisi. Ns. vapautetut tunnit kohdistettaisiin niille oppilaitoksille, joiden opetus on alakohtaisesti vähäistä ja/tai niille oppilaitoksille, joille ei ole voitu rahoitusta aiemmin myöntää.

Ministeriössä tulisi valmistella linjaus, jonka pohjalta uusien koulutuksen järjestämislupien myöntäminen ja VOS-järjestelmän piiriin pääsy mahdollistuu kohtuullisella prosentuaalisella opetustuntimääräosuudella (ns. minimitason asettaminen) suhteessa koulutuksen järjestäjän antamaan kokonaistuntimäärään.

Taiteen perusopetuksen koulutuksen järjestämisluvan myöntäminen ei olisi tulevaisuudessa sidoksissa siihen, että valtionosuus (57 %) kattaisi lähes 100 prosenttia toteutuneesta taiteen perusopetuksen opetustuntimäärästä, vaan koulutuksen järjestäjä voisi saada myös osittaista tukea annettuun opetustuntimäärään.

Taiteen perusopetus tulisi liittää osaksi Vipunen opetushallinnon tilastopalvelua ja Koski-opintosuoritusrekisteriä.

Oikeus saada opetustuntikohtaista valtionosuutta edellyttää opetus- ja kulttuuriministeriön lupaa (koulutuksen järjestämislupa). Lupia voidaan myöntää valtion talousarvion rajoissa. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain (rahoituslaki) mukaan rahoitus käyttökustannuksiin määräytyy laskennallisten perusteiden mukaisesti. Opetustuntikohtaisesti rahoitettavassa taiteen perusopetuksessa rahoitus määräytyy opetustuntimäärän ja opetustuntia kohden määrätyn yksikköhinnan perusteella. Taiteen perusopetuksen keskimääräinen yksikköhinta on kuitenkin vähintään 74,92 euroa.

Taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaiseen valtionosuuteen kohdentuva määräraha valtion vuoden 2019 talousarvioesityksessä on 78 705 000 euroa. Vahvistettujen valtionosuusperusteisten opetustuntien määrä vuodelle 2019 on yhteensä 1 793 800 tuntia. Taiteen perusopetuksen määrärahasta 92 % kohdistuu musiikkioppilaitoksille ja 8 % muille taiteen aloille.

Selvityshenkilö ehdottaa, että taiteen perusopetuksen opetustunnin keskimääräisen yksikköhinnan alin mahdollinen tasoa nostetaan samalle alimman mahdollisen korvausmäärän tasolle kuin kansalaisopiston opetustunnin yksikköhinta, 82,91 euroon. Sekä opetus- ja kulttuuriministeriön että Opetushallituksen taiteen perusopetukseen kohdistettavien valtionavustusten kokonaissummaa tulisi kasvattaa nykyisestä 1,45 miljoonasta 2 miljoonaan euroon ja näiden kohdentumista sekä erityisalueittain, että painottumista yleisen ja laajan oppimäärän välille tarkastellaan säännöllisin väliajoin.

Valtionvarainministeriön kunnille myöntämä asukaskohtainen valtionosuus tulisi siirtää opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnoitavaksi ja päätettäväksi. Kunnille myönnettävän asukaskohtaisen valtionosuuden taiteen perusopetuksen euromäärä tulisi korottaa 2.8 euroon/asukas.

Ministeriö tulee pyytämään selvityksestä lausuntoja lausuntopalvelu.fi:n kautta 30.8.2019 mennessä.

Nykytilanne

Taiteen perusopetus on kansainvälisessä vertailussa ainutlaatuinen valtiollinen rakenne, joka mahdollistaa kohtuuhintaisen, pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen eri taiteenalojen harrastamisen. Opetushallitus määrittää taiteen perusopetuksen kansallisen opetussuunnitelman perusteet. Viimeisimmät opetussuunnitelman perusteet annettiin vuonna 2017 ja niiden pohjalta tehdyt oppilaitoskohtaiset opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2018 alkaen.

Nykyiset opetussuunnitelman perusteet on annettu yhdeksälle taiteenalalle, jotka ovat: arkkitehtuuri, kuvataide, käsityö, mediataiteet, musiikki, sanataide, sirkustaide, tanssi ja teatteritaide. Opetussuunnitelman perusteet on jaettu kahteen opintorakenteeseen: yleiseen- ja laajaan oppimäärään. Tällä hetkellä noin 44 % taiteen perusopetuksen piirissä olevista oppilaista opiskelee laajaa oppimäärää, 26 % osallistuu yleisen oppimäärän opetukseen ja noin 30 % osallistuu varhaisiän taiteen perusopetukseen.

Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän laskennallinen laajuus on 1300 tuntia ja yleisen oppimäärän laajuus 500 tuntia.

Taiteen perusopetusta tarjotaan noin 80 prosentissa kuntia noin 384 oppilaitoksessa, joilla on lukuisia sivutoimipisteitä. Noin 47 % niistä taiteen perusopetuksen oppilaitoksista, jotka ovat taiteen perusopetuksen opetustuntikohtaisen VOS-rahoituksen piirissä, on kuntien ylläpitämiä.

Selvitys taiteen perusopetuksen rahoitusjärjestelmän uudistamistarpeista taiteen perusopetuksen saatavuuden turvaamiseksi sekä rahoitusjärjestelmän selkeyttämiseksi ja ajantasaistamiseksi 

Lisätietoja: ylitarkastaja Hanna Koskimies, p. 02953 30048

Muualla verkossa