Skip to content

Sivistystoimen kunta-agentit viiteen kuntaan

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 22.11.2018 9.00
Uutinen

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt viidelle kunnalle yhteensä 568 000 euroa sivistystoimen kunta-agenttien toimintaan. Kunta-agentit tulevat sijoittumaan Helsinkiin, Kuopioon, Ouluun, Tampereelle ja Turkuun.

Helsingin kaupungille myönnettiin 148 000 euroa, Turun kaupungille 108 000 euroa, Oulun ja Kuopion kaupungeille 106 000 euroa ja Tampereen kaupungeille 100 000 euroa. Helsingin kaupunki tulee vastaamaan ruotsinkielisten palveluiden valtakunnallisesta koordinaatiosta, ja Turku alueensa ruotsinkielisten ja kaksikielisten kuntien koordinaatiosta.

Kunta-agenttien toimintaa ohjataan valtakunnallisesti uuden toimintamallin luomisen varmistamiseksi sekä yhtenäistämiseksi.

Kunta-agenttien toimialueena on kyseisiä kuntia laajemmat alueet mukaillen muun muassa vaativan erityisen tuen alueellisia ohjaus- ja palveluverkostoja (VIP-verkostot). VIP-verkosto muodostuu sote-uudistusta mukaillen viidestä yhteistyöalueesta.

- Kunta-agenttien tehtävänä on vahvistaa sivistystoimen osallistumista kuntien ja tulevien maakuntien yhteistyön rakentamiseen. Kunta-agentit lisäksi vahvistavat alueen kuntien keskinäistä yhteistyötä, sanoo opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen.

- Kuntien sivistystoimen osallistuminen sote- ja maakuntauudistukseen on tärkeää. Palveluiden tulee olla saatavilla siellä, missä lapset, nuoret ja perheet kohdataan. Tässä työssä kunta-agentit ovat kaivattu lisäresurssi, Grahn-Laasonen jatkaa.

Kunta-agentit tulevat toimimaan yhteistyössä alueensa sivistystoimenjohdon sekä alueensa Lape-muutosagenttien kanssa. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa (LAPE) on toiminut jokaisessa maakunnassa oma Lape-muutosagentti, jonka tehtävänä on ollut osallistua sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun.

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaa (LAPE) johtavat sosiaali- ja terveysministeriö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. LAPE muutosohjelman toimeenpano opetus- ja kulttuuriministeriössä koskee lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukea varhaiskasvatuksessa, koulussa ja oppilaitoksessa. Ohjelman toimeenpanon tuesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Lisätietoja: projektipäällikkö Katja Bergbacka, p. 0295 330 267

Muualla verkossa