Skip to content

Ministeri Viitanen: Lapsi- ja nuorisotyö on turvattava koko maassa!

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 12.1.2015 9.49
Tiedote

Ministeri Pia Viitanen käynnisti nuorisolain uudistamisen aluekierroksen 12.1. Tampereella. Eri puolella Suomea järjestettävissä tilaisuuksissa nuorisotyön toimijat voivat suoraan vaikuttaa nuorisolain valmisteluun. - Pidän tärkeänä, että valmistelun on oltava mahdollisimman avointa ja läpinäkyvää ja että siihen voi osallistua mahdollisimman monet alan toimijat, totesi Viitanen avauspuheenvuorossaan.

Kulttuuri- ja asuntoministeri Viitasen mukaan nuorisotyössä on kysymys yhteisestä haasteesta. -Kunnat ovat omalta osaltaan avainasemassa vastatessaan eniten perusnuorisotyöstä, jonka resurssit on niukoistakin ajoista turvattava. Palveluita tuotetaan ja on tuotettava entistä enemmän yhteistyössä. Tärkeitä toimijoita ovat järjestöt, urheiluseurat, seurakunnat ja muut yhteisöt.

?Niiden toiminta on ollut tärkeää, arvokasta ja myös laadukasta. Yhtenä huolena tämän kehityksen myötä on kuitenkin se, kuinka turvataan lapsille ja nuorille tarkoitettujen palveluiden saatavuuden yhdenvertaisuus ja tasapuolisuus koko maassa. Meidän on myös varmistettava, että kansalaisjärjestöjen toiminnan esteitä poistetaan? totesi Viitanen.

Ministeri Viitasen mukaan jatkossa on kiinnitettävä vahvasti huomiota yhteiseen ennaltaehkäisevään työhön.

- Auttaisiko tehostettava perhetyö kokonaisten perheiden tukemiseen tai vanhemmuuden tukemiseen? Auttaisiko suurempien resurssien suuntaaminen lasten ja nuorten harrastustoimintaan? Miten varmistamme järjestöjen hyvän toimintaympäristön? Voisiko koulu olla samalla kulttuuri- ja harrastustoiminnan keskus? Kuinka voisimme vähentää lasten ja nuorten yksinäisyyttä? Miten laitamme kiusaamiselle stopin, kyseli ministeri Viitanen nuorisotyön toimijoilta.

- Meillä kaikilla on haasteena pohtia, mitä entisessä/nykyisessä laissa on hyvää ja mitä pitäisi muuttaa ja päivittää. Voimassa olevan lain aikana on saatu aikaiseksi paljon hyvää kuten etsivän nuorisotyön kehittäminen. Vuodesta 2008 Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama etsivä nuorisotyö on ollut menestystarina. Suuri joukko nuoria on löytynyt etsivien toimesta ja nuoret ovat päässeet eteenpäin, opiskelemaan, töihin, työpajoille tai mahdolliseen kuntoutukseen.

Nykyinen nuorisolaki on vuodelta 2006. Nyt valmisteilla olevassa laissa tullaan ottamaan kantaa muun muassa ennalta ehkäisevään nuorisotyöhön, nuorten osallisuuteen ja vaikuttamiseen, nuorten työpajatoimintaan, etsivään nuorisotyöhön ja nuorisojärjestöjen avustamiseen.

Lisätietoja:
- valtiosihteeri Kari Anttila p. 0295 3 30130
_ _ _

Nuorisolain uudistaminen -aluekierros jatkuu 16.1. Oulussa, 26.1. Turussa, 30.1. Mikkelissä, 12.2. Helsingissä ja 27.2. Rovaniemellä.

Lisätietoa nuorisolain uudistuksesta ja Tapahtumakalenterista