Skip to content

Ministeri Terho: Valtiovallan tulee tukea Suomen viemistä e-urheilun kärkeen

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 2.8.2018 18.00
Tiedote
Kuva: Aleksi Kinnunen, Assembly Organizing

Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terhon mukaan Suomella on mahdollisuuksia e-urheilun kärkimaaksi ja valtiovallan on tuettava tätä kaikin mahdollisin keinoin. Terho kertoi tavoitteesta puhuessaan Assembly Summer -tapahtuman avajaisissa 2.8.

- Olen asettanut tavoitteeksi, että Suomesta tulee kunnianhimoisesti tehdä e-urheilun suurvalta. Valtiovallan tulisi tukea tätä kehitystä kaikin mahdollisin keinoin, Terho painotti.

Terhon mukaan menestyvistä pelaajista on syytä tuntea ylpeyttä samalla tavalla kuin muista urheilijoista.

- Toivon, että täältä nousee esiin uusia kilpapelaamisen suomalaisia huippuja, jotka tulevaisuudessa rakentavat Suomi-kuvaa maailmalla. Tarvitsemme lisää suuria pelitapahtumia, joissa lajiin pääsee tutustumaan yhä useampi ja suomalaiset pelaajat saavat huippuvastustajia myös kotimaassa kilpaillessaan.

Kiitosta Terholta saa myös pelialaan liittyvä osaaminen.

- Assemblyä voisikin pitää jonkinlaisena peligrafiikan ja 3D-osaamisen olympialaisina. Sillä on suuri merkitys Suomen startup-skenelle.

Demojen teon ympärille syntyneellä tapahtumalla on ollut merkittävä asema Suomen peliteollisuuden synnyssä ja pelialan osaajien verkostoitumisessa. 2000-luvulla Assemblystä on tullut kilpapelaamisen tärkein suomalaistapahtuma.

- Assembly on osoitus siitä, miten alkujaan pienillä resursseilla, mutta suurella visiolla ja sydämellä on saatu aikaan Messukeskuksen täyttävä tapahtuma, joka vuodesta toiseen kiinnostaa nuoria, itsekin innokkaaksi tietokonepelaajaksi tunnustautuva Terho sanoi.

Lisätietoja: erityisavustaja Toni Ahva, p. 02953 30340