Skip to content

Liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämiseen

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 21.4.2020 9.28
Tiedote
Jalkapallopoikia ja -tyttöjä vaihtopenkillä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille yhteensä 3,5 miljoonaa euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tuetaan paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Avustuksella kehitetään myös vapaaehtoistyötä seuroissa.

Seuratukea myönnettiin yhteensä 358 hankkeelle. Niistä uusia hankkeita on 246 ja jatkoa aiemmalle hankkeelle 112. Avustukset kohdistuvat 63 eri kuntaan. Seurojen yhteishankkeita on 30.

− Seuroissa tehdään tärkeää työtä suomalaisten liikunnallisen elämäntavan edistämiseksi. Seuratoiminnan kehittämistuen suuri saajajoukko osoittaa, että suomalainen kansalaisyhteiskunnan kenttä elää ja voi hyvin, kertoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.

Seurat tarjoavat matalan harrastuskynnyksen toimintaa ja haluavat ehkäistä nuorten liikunnan lopettamista. Hankkeet, joissa lapset ja nuoret ovat mukana suunnittelemassa ja kehittämässä toimintaa ovat lisääntyneet.

Harrastamista koulupäivän läheisyydessä lisätään, ja seurat tekevät yhä enemmän yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa. Myös perheliikuntatoiminnan määrä kasvaa jatkuvasti. Toiminnan laatua halutaan lisätä ja suosittujen lajien suuria ryhmiä jaetaan pienemmiksi. Nuoria myös koulutetaan urheiluseuroissa eri tehtäviin.

Palkkaushankkeisiin avustuksia myönnettäessä etusijalla ovat hankkeet, joissa seuraan palkataan ensimmäinen työntekijä. Vapaaehtoistoimintaan pyritään löytämään kehittämishankkeissa hyviä malleja.

Seuratoiminnan kehittämistuki on ministeriön vuosittain jakama avustus, eikä se ole sidoksissa koronatilanteeseen. Mikäli seura joutuu tekemään muutoksia hankkeeseen esimerkiksi koronatilanteen vuoksi, on siitä tehtävä muutospyyntö ministeriölle.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Mari Miettinen, puh. 0295 330 093
hallinnollinen avustaja Päivi Wathen, puh. 0295 330 072

21.4.2020 Korjaus tiedotteeseen: Menettelytapoja täsmennetty viimeisessä kappaleessa.