Skip to content

Kysely: Kuntien kulttuuritoiminta heikentynyt korona-aikana

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 3.7.2020 14.19
Uutinen
Mies kuuntelee kuulokkeilla konserttia tietokoneelta.
Koronapandemia vahvisti kevään aikana digitaalisten kulttuuripalveluiden kehittämistä kunnissa.

Koronapandemia on vaikuttanut kuntien kulttuuritoimintaan keskeyttäen toiminnan monilta osin, selviää opetus- ja kulttuuriministeriön kyselystä. Toisaalta koronapandemian aikana on kehitetty tai vahvistettu uusia toiminnan muotoja ja innovaatioita, kuten digitaalisia kulttuuripalveluita ja etäopetusta.

Ministeriö toteutti toukokuussa kunnille verkkokyselyn koronapandemian vaikutuksista kuntien kulttuuritoimintaan, mukaan lukien taiteen perusopetus. Kysely ei koskenut kirjastotoimintaa. Kyselyyn vastasi 99 kunnan edustajaa, mikä kattaa 34 prosenttia Manner-Suomen kunnista.

Kyselyssä pyydettiin vastaajien arviota ajanjaksolta: 16.3.–31.8.2020, jolloin toiminnan rajoitukset olivat alussa täysimääräisesti voimassa. Jo kyselyn toteutuksen aikana hallitus teki päätöksiä kulttuurialan toiminnan vaiheittaisesta ja osittaisesta avaamisesta kesäkuun alusta alkaen.

Poikkeus- ja sulkuajan nähtiin vaikuttavan muun muassa kuntalaisten ja sitä myötä kunnan hyvinvointiin ja elinvoimaan negatiivisesti. Huolestumista ilmaistiin kuntalaisten osallisuuden toteutumisesta ja sosiaalisten suhteiden puuttumisesta. Osassa kuntia vaikutus nähtiin suureksi, koska säännöllisiin kulttuuripalveluiden tapahtumiin oli osallistunut ennen koronaa paljon riskiryhmäläisiä. Kulttuuritapahtumien peruuttamisella nähtiin olevan vaikutuksia matkailuun ja tätä myöden myös yrittäjien toimeentuloon.

Kuntien kulttuuritoiminnalla on vaikutuksia laajemmin kulttuuri- ja taidekentälle. Kunnista 29 % oli kyselyhetkellä antanut vuokrahelpotuksia kulttuuri- ja taidetoimijoille ja 32 % oli antanut avustuksia tilanteen helpottamiseksi. Vain kuusi prosenttia kunnista ilmoitti perineensä avustuksia takaisin. Kunnista 21 % oli lomauttanut tai keskeyttänyt palkanmaksun kulttuuritoiminnan henkilöstön osalta. Muihin tehtäviin oli kulttuuritoiminnan henkilöstöä siirtänyt 29 %.

Koronapandemia vahvisti kevään aikana digitaalisten kulttuuripalveluiden kehittämistä kunnissa. Osa kunnista striimasi konsertteja, teatteriesityksiä ja tuotti verkkonäyttelyitä sekä vahvisti sähköistä viestintäänsä joko itse tai yhteistyökumppaneiden kanssa. Osalla kunnista on kuitenkin myös kehitettävää digitaalisten kulttuuripalveluiden tuottamisessa.

Kyselyn vastaajat esittivät huolta kuntien korona- ja kuntien taloustilanteen vaikutuksista kuntien kulttuuritoimintaan. Vaikutuksia on jo osin nähtävissä henkilöstön palkkaukseen sekä kulttuuri- ja taidetoimijoiden avustuksiin, mikä voi heijastua erityisesti kolmannen sektorin toimijoiden toimintaedellytyksiin.

Julkaisu Koronapandemian vaikutukset kuntien kulttuuritoimintaan (Valtioneuvoston julkaisuja 2020:23)

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Kirsi Kaunisharju, p. 0295 330 144

Aiheeseen liittyvää

Kysely: Koronapandemia koetellut taiteen ja kulttuurin toimialaa rajusti (OKM uutinen 26.5.2020)