Skip to content

Jatkuvan oppimisen uudistus – Tuet ja tavat hankkia työelämässä tarvittavaa osaamista tarkastelussa

Ministry of Economic Affairs and EmploymentMinistry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 13.10.2020 14.58
Uutinen
Jatkuvan oppimisen kuvituskuva, jossa ratas.

Jatkuvan oppimisen uudistuksessa tarkastellaan muun muassa, kuinka opintojen aikainen toimeentulo tulisi järjestää, millaista ohjausta tarvitaan ja kuinka osaamista tulisi kehittää työelämässä. Uudistusta valmisteleva parlamentaarinen ryhmä käsitteli aiheita jatkovalmistelua varten kokouksessaan 13.10. Valmistelu kytkeytyy myös sosiaaliturvauudistukseen, työelämän kehittämisohjelmaan ja elinikäisen ohjauksen strategiaan. 

– Jatkuvan oppimisen uudistuksen yhtenä tavoitteena on, että osaamisen päivittämisestä on tehtävä helpompaa, sanoo jatkuvan oppimisen parlamentaarisen ryhmän puheenjohtaja opetusministeri Li Andersson

– Toimeentuloon liittyvät tuet ja etuudet kuten työttömyysturva, aikuiskoulutustuki ja opintotuki toimivat eri tavoin ja tavoittein. Kokonaisuutena ne näyttävät lisäävän koulutuksen kasautumista ja jättävät aukkoja opiskelumahdollisuuksiin. Myös työpaikalla tapahtuvaa oppimista on tärkeää laajentaa yhä useamman ulottuville, ministeri Andersson sanoo.

Etuuksia ja toimeentuloa tarkastellaan kokonaisuutena vuoteen 2027 ulottuvassa sosiaaliturvauudistuksessa. Jatkuvan oppimisen uudistuksen tavoitteet tulisi huomioida sen yhteydessä, mutta tarvittaessa osa muutoksia voitaisiin valmistella etupainotteisesti omina hankkeinaan. 

Jatkuvan oppimisen uudistuksen valmistelussa parlamentaarinen ryhmä nosti seuraavat tavoitteet ja aiheet jatkovalmisteluun

  • Selvitetään työttömien mahdollisuutta opiskella nykyistä laajemmin sivutoimisesti työttömyysetuutta menettämättä.
  • Arvioidaan peruskoulun jälkeistä tutkintoa vailla olevien työttömien opiskelumahdollisuuksien parantamista. 
  • Kehitetään opintotukea jatkuvan oppimisen edistämiseksi. 
  • Kehitetään etuusjärjestelmiä tukemaan paremmin esim. kurssimaista, tutkintoon johtamatonta kouluttautumista. Jatkuva oppiminen edellyttää monipuolista tarjontaa.
  • Toimeentulo varmistetaan orientoivien, motivoivien, valmentavien ja perustaitoja vahvistavien opintojen aikana, joista ei kerry osaamis- tai opintopisteitä. 
  • Kehitetään ohjauspalveluita ja varmistetaan resurssit TE-palveluissa. Kehitetään työnhakijoiden palveluprosessia osaamistarpeet tunnistavaksi ja osaamisen kehittämiseen kannustavaksi.
  • Osana ohjausta ja koulutuksen suunnittelua selvitetään opintojen ajaksi parhaiten sopiva etuus tai muu toimeentulo. 
  • Edistetään jatkuvan oppimisen tavoitteita sosiaaliturvan uudistamisessa.

Kattavat digitaaliset palvelut otetaan käyttöön lähivuosina


Jotta kansalaiset voivat tehdä valintoja osaamisensa kehittämiseksi, heille on annettava ajantasaista tietoa ja neuvontaa työmarkkinoista ja tarjolla olevasta koulutuksesta. Urasuunnittelun ja ohjauksen tueksi valmistellaan digitaalista palvelua, joka yhdistäisi työmarkkinoita koskevan tiedon, koulutustarjonnan ja ohjauspalvelut. Ehdotuksena on, että palvelu otetaan käyttöön asteittain vuoteen 2023 mennessä, ja sen pohjana ovat nykyiset Opintopolku-, Työmarkkinatori- ja Koski-palvelut.

Tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluja kehitetään siten, että ne tavoittaisivat ja palvelisivat nykyistä paremmin ryhmiä, jotka osallistuvat koulutukseen muita vähemmän. Keskeistä on lisätä moniammatillista yhteistyötä sekä ohjausta ja tukea urasuunnitteluun työpaikoilla. Samalla, kun palveluita kehitetään, vahvistetaan valtakunnallista koordinaatiota ja tiedolla johtamista.

Osaaminen näkyväksi ja vastaamaan työelämän tarpeita


Työn ja työhyvinvoinnin kehittämisohjelma TYÖ2030 vauhdittaa työyhteisöjen toimintatapojen uudistamista ja uuden teknologian hyödyntämistä työpaikoilla. Ohjelma tukee myös osaamisen kehittämistä työyhteisöissä. Ohjelma linkittyy tiiviisti jatkuvan oppimisen uudistukseen.

–  Työssäoppiminen ja sen tukeminen ovat entistä tärkeämpiä, jotta osaaminen ja työpaikat kohtaavat ja taloutemme voi hyvin. Mitä enemmän kansakuntamme panostaa koulutukseen sekä tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaan, sitä nopeammin tuottavuus kasvaa, sanoo työministeri Tuula Haatainen

– Tavoitteena on, että yhä useammassa työyhteisössä voi jatkuvasti oppia uutta. Myös muualla kuin koulutusjärjestelmässä hankittu osaaminen on tehtävä näkyväksi, sillä usein uuden oppiminen tapahtuu arjessa työpaikoilla, ministeri Haatainen muistuttaa. 

Jatkuvan oppimisen uudistuksessa työelämässä tapahtuva oppimiseen ja sen kehittämiseen liittyvät jatkovalmistelun aiheet ovat 

  • työssä opitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen
  • oppiva työyhteisö
  • ennakointitiedon hyödyntäminen ja analysointi
  • työorganisaatioiden ja eri toimijoiden yhteistyön tiivistäminen 
  • monimuotoisten yhteistyömallien kehittäminen ja levittäminen
  • digiosaamisen ja urasuunnittelutaitojen vahvistaminen läpi elämän ja erityisesti työuran ajan.

Lisätietoja:
suunnittelupäällikkö Kirsi Heinivirta (OKM), p. 0295 330 136
työmarkkinaneuvos Teija Felt (TEM), p. 0295 049 080
erityisasiantuntija Joni Rehunen (STM), p. 295 163 435

Parlamentaarisen ryhmän valmisteluaineistot on julkaistu ministeriön verkkosivuilla. Valmistelu jatkuu syksyn aikana, ja alustavista linjauksista keskustellaan avoimessa verkkoseminaarissa 19.11. Jatkuvan oppimisen linjaukset ja uudistuksen etenemissuunnitelma julkistaan joulukuussa.

Jatkuvan oppimisen uudistus 
Parlamentaarisen ryhmän valmisteluun liittyvät asiakirjat ja aineistot 
 

Education Li Andersson Tuula Haatainen