Skip to content

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustaminen etenee

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 24.3.2021 17.02
Tiedote
Helsingin Eteläranta ilmakuvassa.
Eteläranta, Helsinki. Kuva: Ilmakuvaus Ruohonen

Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustaminen etenee hankevaiheeseen, joka tähtää uuden museon perustamiseen. Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki ovat asettaneet ohjausryhmän, jonka tehtävänä on uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamisen valmistelu ja ohjaaminen. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen. Hankkeen johtajana aloittaa 1.5.2021 Kaarina Gould.

Uusi museo edustaisi laadultaan, näkyvyydeltään ja vaikuttavuudeltaan kansainvälistä huipputasoa ja toimisi Suomessa alansa valtakunnallisena vastuumuseona.  Museoon yhdistyisivät kahden nykyisen valtakunnallisen museon toiminta, henkilöstö ja kokoelmat.

Museota varten perustettaisiin uusi säätiö, jonka hallintaan siirtyisivät nykyisten museosäätiöiden kokoelmat. 

Valtio ja Helsingin kaupunki pääomittaisivat museosäätiötä saman suuruisin osuuksin. Valtio päätti vuoden 2020 neljännessä lisätalousarvioesityksessä, että hallitus sitoutuu uuden museosäätiön pääomittamiseen enintään 60 miljoonalla eurolla. 

Hankkeen ohjausryhmän puheenjohtajaksi Timo Laitinen

Ohjausryhmän tehtävänä on muun muassa ohjata ja edistää hanketta ja sen tavoitteiden toteutumista, vastata hankkeen koordinoinnista yhteistyössä hankejohtajan kanssa, ohjata hankevaiheeseen kuuluvaa selvitys- ja suunnittelutyötä liittyen säätiön perustamiseen, toiminnan ja toimintamallin suunnitteluun sekä rakennushankkeen valmisteluun, sekä osallistua hankkeen viestintään sekä hankkeen vuorovaikutteisuutta ja osallisuutta lisäävien toimenpiteiden suunnitteluun.

Ohjausryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu Valtiokonttorin pääjohtaja Timo Laitinen. Muita jäseniä ovat ylijohtaja Riitta Kaivosoja ja kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen opetus- ja kulttuuriministeriöstä, apulaisbudjettipäällikkö Annika Klimenko valtiovarainministeriöstä, toimialajohtaja Tommi Laitio, maankäyttöjohtaja Rikhard Manninen ja rahoitusjohtaja Tuula Saxholm Helsingin kaupungilta, museonjohtaja Carina Jaatinen Arkkitehtuurimuseosta, hallituksen puheenjohtaja Ulla Teräs Suomen arkkitehtuurimuseon säätiöstä, museonjohtaja Jukka Savolainen Designmuseosta, hallituksen puheenjohtaja Anna Valtonen Designmuseon säätiöstä sekä CEO Mirkku Kullberg Glasshouse Helsingistä, hallituksen puheenjohtaja Ari Tolppanen Aristo-Invest Oy:stä ja toimitusjohtaja Jannica Fagerholm Signe och Ane Gyllenbergs stiftelsestä.

Ohjausryhmän toimikausi on 24.3.2021–31.12.2023.

Hankejohtajaksi Kaarina Gould

Laajaa kokemusta johtamisesta taiteen, designin ja kulttuurin kentällä omaava Gould siirtyy hankejohtajaksi Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin johtajan tehtävästä. Aiemmin Gould on toiminut mm. Live Nation Finlandin kehitysjohtajana, World Design Capital Helsinki 2012 ohjelmajohtajana, nykysirkuskeskus Cirkon johtajana sekä Helsingin juhlaviikkojen ohjelmapäällikkönä. Gould aloittaa hankejohtajana 1.5.2021.

Hankeorganisaatio työskentelee aluksi osana Helsingin kaupunkia, mutta siirtyy myöhemmin uuden, perusteilla olevan museosäätiön alaisuuteen. Hankejohtaja raportoi hankkeen valmistelun etenemisestä hankkeen ohjausryhmälle.

Hankkeen eteneminen

Hankevaiheen aikana valmistellaan kokonaisuudelle hankesuunnitelma, uuden museon liiketoimintasuunnitelma ja muut hankkeen toteuttamiseen tarvittavat selvitykset. Hankevaiheen arvioidaan kestävän vuoden 2023 loppuun, jolloin hankkeen rahoittajat tekevät lopulliset päätökset hankkeen toteuttamisesta selvitysten perusteella.

Uutta design- ja arkkitehtuurimuseota varten perustetaan vuoden 2021 aikana uusi säätiö, jonka hallintaan siirtyisivät nykyisten museosäätiöiden kokoelmat. Säätiö vastaisi uuden museon varainhankinnasta ja hallitsisi sen pääomaa. Museon toiminnasta vastaisi myöhemmin perustettava, säätiön 100 prosenttisesti omistama, osakeyhtiö. 

Museota varten toteutettaisiin uudisrakennus Helsingin Eteläsatamaan osana Makasiinirannan laajempaa kehittämistä. Museon toteuttamisesta on tarkoitus järjestää erillinen arkkitehtuurikilpailu.

Hankkeen taustaa

Hankkeen valmistelu perustuu vuosina 2018–2019 opetus- ja kulttuuriministeriön ja Helsingin kaupungin yhteistyössä Suomen arkkitehtuurimuseon säätiön ja Designmuseon säätiön kanssa toteuttamaan selvitystyöhön ja museokonseptin laatimiseen. Selvitysvaiheen aikana valtio ja Helsingin kaupunki valmistelivat ehdotuksen museon hallinnointia ja rahoittamista koskevaksi malliksi.

”Kulttuuritoiminnan elpyminen ja kestävä kasvu tarjoavat väylän kohti valoisampaa tulevaisuutta. Arkkitehtuuri ja design ovat vahvuuksiamme ja niillä on tärkeä rooli kestävien ratkaisujen tuottamisessa yhteiskunnalle. Uudessa museossa ainutlaatuiset sisällöt, osaaminen ja luovuus kohtaavat. Tavoitteenamme on arkkitehtuuri- ja designmuseo, jonka sisällöt ja palvelut synnyttävät elämyksiä ja oivalluksia. On hienoa, että voimme nyt yhdessä lähteä edistämään hankkeen toteuttamista”, toteaa opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen.

"Kaupunkien välinen globaali kilpailu kasvaa merkittävästi. Koronakriisin myötä hyvän elämän edellytykset, henkinen ja sosiaalinen pääoma nousevat perinteisempien vetovoimatekijöiden rinnalle. Elämme ajassa, jossa uskallus unelmoida suuresti ja investoida tulevaisuuteen ovat välttämättömiä kansakuntien menestymiselle. Samaan aikaan maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisemisessa muotoilulla, arkkitehtuurilla ja hyvällä suunnittelulla on yhä ratkaisevampi rooli. Aika ei voisi olla otollisempi uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon perustamiselle. Olen iloinen siitä, että pääsemme nyt käytännön työhön käsiksi", sanoo Helsingin pormestari Jan Vapaavuori.

”Nyt alkava konkreettinen hankevaihe on valmisteltu huolella. On hienoa päästä edistämään hanketta laajalla osaamispohjalla kohti tarkentuvia uuden museon toimintaperiaatteita, fyysistä rakennusta ja sisällöllisiä kärkiä. Arkkitehtuuri ja muotoilu ovat Suomen vahvuuksia, joiden avulla pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan arvot hyvästä elämästä on tuotu meidän kaikkien arkeen. Uusi museo voi toimia tiennäyttäjänä ja haastaa keskustelemaan, oppimaan ja kokemaan, kuinka rakennamme huomisen hyvinvointiyhteiskuntaa”, toteavat museonjohtajat Carina Jaatinen ja Jukka Savolainen yhdessä.

Lisätietoja: