Skip to content

6,8 miljoonaa euroa haettavissa perusopetuksen sitouttavan kouluyhteisötyön pilotointiin

Ministry of Education and Culture
Julkaisuajankohta 15.2.2021 14.51
Tiedote
Oppilaita ja opettaja

Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut valtion erityisavustushaun perusopetuksen sitouttavan kouluyhteisötyön pilotointiin vuosille 2021-2023. Hakuaika päättyy 31.3.2021. Avustusta on haettavissa yhteensä 6,8 miljoonaa euroa.

Erityisavustus on tarkoitettu valtakunnallisen sitouttavan kouluyhteisötyön mallin kehittämiseksi. Mallin tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä poissaoloja perusopetuksessa sekä luoda myönteistä, kouluun kiinnittymistä tukevaa toimintakulttuuria. Valtakunnallinen malli valmistellaan paikallisten pilottihankkeiden ja kehittävän arvioinnin pohjalta.  

Pilottihaussa perusopetuksen järjestäjillä on mahdollisuus hakea valtion erityisavustuksia vuosina 2021 – 23 järjestettäviin hankkeisiin. Kohderyhmänä ovat perusopetuksen vuosiluokkien 5. – 9. oppilaat ja heidän kanssaan työskentelevä koulujen henkilökunta. Pilottihankkeisiin osallistuvien opetuksen järjestäjien edellytetään osallistuvan sitouttavan kouluyhteisötyön valtakunnalliseen kehittämistyöhön vuosina 2021-2023.

-Koulupoissaoloilla oireilevien oppilaiden määrä on ollut kasvussa ja poissaoloihin puututaan liian usein vasta siinä vaiheessa, kun ongelma on jo päässyt pitkälle. Sitouttavan kouluyhteisötyön avulla pyrimme varmistamaan, että kouluissa on riittävästi kasvatuksellista henkilökuntaa, jotka voivat olla mukana ratkaisemassa ongelmatilanteita sekä vahvistamassa kodin ja koulun välistä yhteistyötä ennen kuin lasten ja nuorten ongelmat pääsevät muuttumaan vakaviksi, opetusministeri Jussi Saramo toteaa.

Valtion erityisavustusta voidaan käyttää opetusvelvollisuuteen sitomattoman kasvatus- ja/tai sosiaalialan henkilökunnan palkkaamiseen, jonka tehtävänä on kehittää ja toteuttaa sitouttavan kouluyhteisötyön mallia paikallisella tasolla.

Avustuksella on mahdollista toteuttaa sitouttavan kouluyhteisötyön tavoitteita oman ryhmän tunteina oman opettajan johdolla opetuksen järjestäjän päätöksellä.

Avustusta voidaan käyttää myös alueelliseen ja paikalliseen opetuksen järjestäjien väliseen koordinaatioon sekä pilottitoimintaa koordinoivan henkilön palkkaamiseen.

Sitouttavan kouluyhteisötyön kehittäminen on osa opetus- ja kulttuuriministeriön kiusaamisen vastaisen toimintaohjelman toteutusta.

Lisätietoja: