Hyppää sisältöön

Erityisavustukset taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelman hankkeisiin

Avustus

Avustus on tarkoitettu rajat ylittävää yhteistyöstä Venäjän kanssa harjoittaville taiteen ja kulttuurin alan toimijoille, jotka edistävät vastavuoroiseen kumppanuuteen perustuvaa taiteen- ja kulttuurinalan projektiyhteistyötä Venäjän kanssa.

Avustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt. Avustuksia ei voida myöntää yksityishenkilöille.

Hakuaika alkaa 15.12.2021 ja päättyy 17.2.2022 klo 16:15.

Opetus- ja kulttuuriministeriö voi käyttää avustuksiin noin 400 000 euroa, jos eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat. Hakemusten käsittelyn, arvioinnin ja päätöksenteon edellyttämä aika riippuu hakemusten määrästä ja se kestää 3-4 kuukautta. Hakuajan päättymisen jälkeen hakemusten käsittelystä ei anneta väliaikatietoja. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksistä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

Yksittäisiä projektiavustuksia, joista on käyty hankeneuvottelut Suomalais-venäläisessä virtuaalisessa kulttuurifoorumissa kevään ja kesän aikana vuonna 2021, ei haeta tästä hausta, vaan kyseiset hakemukset tulee osoittaa Suomi-Venäjä-Seura ry:lle. Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Suomi-Venäjä-Seura ry:lle Taiteen ja kulttuurin Venäjä-ohjelman määrärahasta tähän tarkoitukseen enintään 50 000 euroa.

 

Lisätietoja

Kulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro, p. 0295 3 30198, [email protected]

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta