FI SV

Museoiden valtionosuuden piiriin hakeminen vuodesta 2020 alkaen

Kaikkien museoiden, joiden tavoitteena on olla valtionosuusjärjestelmän piirissä vuodesta 2020 alkaen, tulee tehdä valtionosuuden piiriin pääsyä koskeva hakemus opetus- ja kulttuuriministeriölle.

Tämä hakuaika koskee myös museoita, jota hakevat alueellista tai valtakunnallista vastuumuseotehtävää. Alueellista tai valtakunnallista vastuumuseotehtävää hakevien museoiden tulee tehdä vastuumuseotehtävää koskevan hakemuksen lisäksi myös hakemus valtionosuuden piiriin päästystä.

Hakuaika alkaa 14.1.2019 ja päättyy 20.2.2019 klo 16.15.

Huom. Jos asiointijärjestelmän lomakkeen täytössä esiintyy ongelmia suositellaan selaimen vaihtamista Chromeen.

Museo voidaan hyväksyä valtionosuuden piiriin vain museon ylläpitäjän hakemuksen perusteella. Valtionosuuden piiriin hyväksyminen edellyttää, että museo täyttää museolain 5 §:ssä säädetyt edellytykset.

Valtionosuuden piiriin pääsyä koskevaan hakemukseen tulee liittää kaikki vaadittavat liitteet sähköisessä muodossa. Vaadittavat liitteet ovat:

1) Yksityisen museon arvonlisäverollisuutta koskeva verottajan päätös (liite tarvitaan, mikäli museo on hakeutunut osittain tain kokonaan toiminnastaan arvonlisäverolliseksi)

2) Ylläpitäjän säännöt

3) Museon toimintasääntö

4) Tilinpäätös, tase ja toimintakertomus (viimeisin vahvistettu)

5) Talousarvio ja toimintasuunnitelma (viimeisin vahvistettu)

6) Toimintaa ja taloutta koskeva monivuotinen suunnitelma (viimeisin vahvistettu)

7) Kokoelman hallinnointia koskeva sopimus/sopimukset (mikäli keskeinen kokoelma ei ole museon/ylläpitäjän omistama)

8) Kokoelmapoliittinen ohjelma

Valtionosuuden piiriin pääsyä koskevan hakemuksen voi uudessa järjestelmässä tehdä vain joka neljäs vuosi. Seuraava haku valtionosuuden piiriin on vuonna 2022 koskien valtionosuuden piiriin pääsyä vuodesta 2023 alkaen.

 

Alueellisten vastuumuseoiden tehtävistä ja edellytyksistä on säädetty museolain 7 ja 8 §:ssä. Museo voidaan nimetä vastuumuseoksi vain museon ylläpitäjän hakemuksesta.

Alueellista vastuumuseotehtävää hakevat museot täyttävät valtionosuuden piiriin pääsyä koskevan hakemuksen lisäksi alueellista vastuumuseotehtävää koskevan hakemuksen. Molemmat hakemukset laaditaan opetus- ja kulttuuriministeriön sähköisessä asiointipalvelussa ja niihin tulee liittää vaadittavat liitteet sähköisessä muodossa. 

Vaadittavat liitteet ovat:

  1. Selvitys alueellisen vastuumuseon edellytysten täyttymisestä (tehtäväkokonaisuuksittain). Selvitys laaditaan tästä linkistä löytyvän mallin mukaisesti.
  2. Alueellinen suunnitelma. Suunnitelma laaditaan tästä linkistä löytyvän mallin mukaisesti.

Hakuaika alkaa 14.1.2019 ja päättyy 20.2.2019.

Alueellisen tehtävän hoitoa ja alueellista suunnitelmaa koskevat neuvottelut käydään Museoviraston kanssa maalis-toukokuussa 2019. Tarkempi ohjeistus ja tieto neuvottelujen ajankohdasta toimitetaan hakijoille Museovirastosta.

Valtakunnallisten vastuumuseoiden tehtävistä ja edellytyksistä on säädetty museolain 9 ja 10 §:ssä. Museo voidaan nimetä vastuumuseoksi vain museon ylläpitäjän hakemuksesta.

Valtakunnallista vastuumuseotehtävää hakevat museot täyttävät valtionosuuden piiriin pääsyä koskevan hakemuksen lisäksi valtakunnallista vastuutehtävää koskevan hakemuksen. Molemmat hakemukset laaditaan opetus- ja kulttuuriministeriön sähköisessä asiointipalvelussa ja niihin tulee liittää vaadittavat liitteet sähköisessä muodossa.

Mikäli vastuutehtävää hakeva museo on valtakunnallinen erikoismuseo ja on viimeistään 31.12.2018 osoittanut opetus- ja kulttuuriministeriölle täyttävänsä kumottavan museolain 729/1992 3 a §:ssä säädetyt valtakunnallisen erikoismuseon edellytykset ja saanut asiassa opetus- ja kulttuuriministeriön myönteisen päätöksen, ei museon tarvitse hakemuksessa selvittää lain 10 §:n mukaisten edellytysten täyttymistä. Museon tulee kuitenkin hakea valtakunnallista vastuumuseotehtävää ja laatia toimintaa ja palveluita koskeva valtakunnallinen suunnitelma.

Vaadittavat liitteet ovat:

  1. Selvitys valtakunnallisen vastuumuseon edellytysten täyttymisestä (uudet hakijat ja valtakunnalliset erikoismuseot, jotka eivät ole saaneet opetus- ja kulttuuriministeriön myönteistä päätöstä edellytysten täyttymisestä). Selvitys laaditaan tästä linkistä löytyvälle pohjalle.
  2. Valtakunnallinen suunnitelma (kaikki hakijat). Suunnitelma laaditaan tästä linkistä löytyvälle pohjalle.

Hakuaika alkaa 14.1.2019 ja päättyy 20.2.2019 klo 16.15.

Valtakunnallista vastuumuseotehtävää hakevat museot tekevät tarkennetun hakemuksen koskien valtionosuuden harkinnanvaraista korotusta 9.8.2019 mennessä.

Valtakunnalliset vastuumuseot käyvät Museoviraston kanssa valtakunnallisen tehtävän hoitoa ja valtakunnallista suunnitelmaa koskevat tarkistusneuvottelut keväällä 2020. Tarkempi ohjeistus ja tieto neuvottelujen ajankohdasta toimitetaan hakijoille Museovirastosta.

Valtionosuuden piiriin pääsyä koskeva hakemus laaditaan hakuaikana 14.1. – 20.2.2019 opetus- ja kulttuuriministeriön sähköisessä asiointipalvelussa.  Asiointipalvelun käyttö edellyttää Katso-tunnisteen käyttöä. Katso-tunnisteen hankkiminen ennen hakuajan alkamista on suositeltavaa.

Hakemusta voi täydentää kaksi viikkoa hakuajan päättymisen jälkeen.

Mikäli museon tulee valtionosuuden edellytysten täyttymiseksi tehdä muutoksia sääntöihin tai laatia talous- ja toimintasuunnitelma tai kokoelmapoliittinen ohjelma eivätkä asiakirjat valmistu hakuajan puitteissa, on näiden osalta annettu lisäaikaa hakemuksen täydentämiseksi.  Hakemuksessa tulee ilmoittaa, että sääntöjen tai toiminta- ja taloussuunnitelman tai kokoelmapoliittisen ohjelman valmistelu on vireillä. Valmiit asiakirjat (sääntömuutosten osalta yhteisön päätös sääntöjen muuttamisesta ja toimittamisesta PRH:lle) tulee toimittaa hakemuksen täydennykseksi viimeistään 30.6.2019. Täydennysajan pidennys koskee vain näitä asiakirjoja.

Hakuajan päättymisen jälkeen saapuneet hakemukset hylätään.

Palvelun käyttämiseen tarvitaan Verohallinnon tarjoama maksuton Katso -tunniste.  Hakija täyttää asiointipalvelussa olevan hakulomakkeen, liittää siihen lomakkeen yhteydessä pyydetyt liitteet ja toimittaa hakemuksen asiointipalvelun kautta ministeriölle. Ministeriö lähettää päätöksen hakijalle asiointipalveluun.

Hakija tekee asiointipalvelussa mahdolliset hakemuksen täydennykset.

Katso-tunnisteen voi hankkia osoitteessa https://www.vero.fi/sahkoiset-asiointipalvelut/katso_uusi/nain-perustat/

Ohje Katso-tunnisteiden käytöstä asiointipalvelussa

Asiointipalvelun käyttöohje

Kulttuuri

Lisätietoja

Päivi Salonen, kulttuuriasiainneuvos 
OKM, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualue (TAKU) Puhelin:0295330281   [email protected]

Mirva Mattila, kulttuuriasiainneuvos 
OKM, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualue (TAKU) Puhelin:0295330269   [email protected]

Joni Hiitola, hallitusneuvos 
OKM, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Strategisen ohjauksen vastuualue Puhelin:0295330108   [email protected] 

Museoviraston ohjaus ja neuvonta

Museoviraston sivuilta löytyy vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin:

https://www.museovirasto.fi/fi/museoalan-kehittaminen/asiantuntijapalvelut/neuvonta-ja-ohjaus/museoiden-valtionosuusuudistus-1/usein-kysyttya