Hyppää sisältöön

Erityisavustus sairaanhoitajien koulutusmäärien lisäämiseen

Avustus

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: ammattikorkeakoululaki (932/20014) ja valtionavustuslaki (688/2001).

Rahoitus myönnetään ammattikorkeakouluille sairaanhoitajakoulutuksen laajentamiseen. Avustuksen perusteena on laskennallinen yksikkökustannus, joka on yhtä tutkintoa kohden 28 000 euroa (Laskentaperuste 8000 euroa/vuosi/tutkinto). Sairaanhoitajakoulutuksen suorittamisen tavoiteaika on 3,5 vuotta. Rahoitus myönnetään yhtenä osana ammattikorkeakoulun ilmoittaman opiskelijamäärälisäyksen perusteella.

Hakuaika alkaa 8.4.2019 klo 9:00
Hakuaika päättyy 17.5.2019 klo 16:15

Avustuksen saamisen edellytyksenä on, että koulutusmääriä lisätään vuoden 2020 opiskelijavalinnassa. Tavoitteena ei ole käynnistää erillisiä muuntokoulutusohjelmia.

Korkeakoulu voi jaksottaa koulutusmäärän lisäyksen ensisijaisesti vuodelle 2020 ja mahdollisesti vuodelle 2021. Avustus on käytettävä vuoden 2027 loppuun mennessä.

Avustuksen saajan tulee palauttaa avustus tai osa siitä, mikäli avustusta ei ole käytetty avustuspäätöksen mukaisesti. Mikäli opiskelupaikan vastaanottaneita opiskelijoita ei ole ollut päätöksellä ilmoitettua määrää, tulee avustusta palauttaa. Tällöin avustusta on palautettava laskennallinen yksikkökustannus (saatu avustussumma jaettuna päätöksessä ilmoitetulla opiskelijamäärällä) kerrottuna toteutumattomalla opiskelijamäärällä ja viivästyskorko.

Högskoleutbildning och forskning

Lisätietoja

Opetusneuvos Sanna Hirsivaara, [email protected], 02953 30111 ja opetusneuvos Maarit Palonen, [email protected], 02953 30243.

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön Opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.