Hyppää sisältöön

Erityisavustukset tieteen edistämiseen

Avustus

Erityisavustus on tarkoitettu kansallisiin ja kansainvälisiin kehittämishankkeisiin joilla edistetään tiedettä. Avustuksilla tuetaan esimerkiksi tiedepoliittisesti merkittäviä tutkimusinfrastruktuureja kuten CSC:n vuosi-investoinnit, EuroHPC sekä digitaalisen kulttuuriperinnön ja Fairdata-kokonaisuuksien infrastruktuurit. Erityisavustus on tarkoitettu myös esimerkiksi tiedekasvatusta tukeville hankkeille.

Erityisavustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt. Pääsääntöisesti ministeriöstä ei myönnetä erityisavustuksia tai apurahoja luonnolliselle henkilölle eikä työryhmälle, jossa luonnollinen henkilö on virallisena hakijana.

Erityisavustusten hakuaika on ympäri vuoden. Avustuspäätökset pyritään tekemään noin neljä kertaa vuodessa. Käsittelyaika on noin 2–4 kuukautta.

Erityisavustuksiin käytetään valtion talousarvion alamomentin 29.40.56 määrärahoja, jos eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat. Erityisavustuksia voi käyttää kahden vuoden ajan, ellei ole perusteltua syytä siitä poiketa. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan valtionavustuslakia (688/2001).

Haussa nyt

Jatkuva haku
1.1.2024 - 31.12.2024
Tiede

Lisätietoja

Opetusneuvos Sami Niinimäki
puh. +358 2953 30303
sähköpostiosoite: [email protected]

Tukea teknisiin kysymyksiin: [email protected]  

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.