Hyppää sisältöön

Yliopistojen kenttäasemien ja Luonnonvarakeskuksen toimipisteverkoston kehittämisestä valmistui selvitys

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 11.6.2015 9.59
Uutinen

Maa- ja metsätalousministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön tilaama selvitys yliopistojen kenttäasemien ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimipisteverkoston kehittämisestä julkistettiin torstaina. Selvityksen mukaan kenttäasemien kokonaisuus on Suomessa pirstaleinen. Laajemmalla kansallisella verkottumisella ja vahvistamalla yksittäisiä toimijoita voidaan vahvistaa kenttäasemaverkoston tehokkuutta ja vaikuttavuutta. Verkostoksi tiivistyvien kenttäasemien tulee olla tarkoituksenmukaisesti resursoituja ja profiileiltaan vahvoja.

Selvitysmies KTT Turo Kilpeläisen toimenpide-ehdotusten lähtökohtana on sektorirajat ylittävän yhteistyön ja kansainvälisyyden kehittäminen. Selvitysmies suosittaa, että kenttäasemia omistavat yliopistot laatisivat opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytäviä neuvotteluja varten yhteisen hakemuksen, jolla kehitettäisiin pitkäjänteisesti kansallista kenttäasematoimintaa. Maakunnissa tulisi luoda myös systemaattinen toimintamalli yhteistyökeskustelun jatkamiseksi laajasti eri toimijoiden välillä.

Toimijoiden yhteistyötä tulee edistää lakisääteisten tehtävien, organisatoristen profiilien sekä johtajuuden kehittämisen kautta. Kenttäasemien toimintaedellytykset tulisi varmistaa kehittämällä tutkimuksen ja koulutuksen sisältöjä organisaatioperustaisen ajattelun sijaan.

Yksittäisten toimipisteiden painopisteet tulisi tehdä näkyväksi ja perustehtävien vaikuttavuutta kasvattaa. Organisaatioiden toimintaa tulee johtaa määrällisten ja laadullisten mittareiden sekä läpinäkyvän (organisaation sisäisen) rahoitusmallin avulla.

Yliopistoilla on tällä hetkellä 13 kenttäasemaa, joiden kehittäminen on ollut osa yliopistojen profiloitumispohdintoja. Kenttäasemat kattavat laajasti Suomen Hankoniemeltä Utsjoelle.

Luonnonvarakeskuksella on tänä päivänä noin 40 toimipaikkaa. Toimipaikkaverkoston kehittäminen ja verkoston tiivistäminen on tärkeää myös tutkimuslaitoksille budjettirahoituksen vähentyessä ja ulkopuolisen kilpailtavan rahoituksen merkityksen kasvaessa. Samaan aikaan tutkimukselta odotetaan entistä vahvempaa yhteiskunnallista ja tieteellistä vaikuttavuutta. Verkostoa on välttämätöntä tiivistää myös, jotta laitos pystyy vastaamaan sille asetettuihin odotuksiin biotalouden kasvua tukevan tiedon tuottamisessa.

Selvitystyön loppuraporttia hyödynnetään maa- ja metsätalousministeriön, Luken, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä korkeakoulujen toiminnan kehittämisessä. Kenttäasemia ja toimipisteitä koskevat rakenteelliset ratkaisut tehdään opetus- ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välisessä ohjausmenettelyssä sopimuskaudelle 2017–2020 sekä maa- ja metsätalousministeriön ja Luonnonvarakeskuksen välisessä tulosohjausmenettelyssä.

Lisätietoja:
- johtaja Riitta Maijala, opetus- ja kulttuuriministeriö, 02953 30388
- tutkimusjohtaja Mikko Peltonen, maa- ja metsätalousministeriö, 02951 62296
- selvitysmies, KTT Turo Kilpeläinen, 044 7101 600 (kysymykset koskien raporttia)

Kenttäasemaverkosto-selvitys: http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2015/kenttaasemaverkosto.html
KOTUMO-tiekartta: http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2015/kotumo.html