Vuoden 2019 tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot jaettiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö 1.10.2019 10.00
Tiedote

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto myönnettiin tänä vuonna professori Pertti Mustajoelle erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta terveystiedon ja terveellisten elämäntapavalintojen alalla. Lisäksi myönnettiin seitsemän valtionpalkintoa esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta. Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen luovutti palkinnot Säätytalolla Helsingissä tiistaina 1.10.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan esityksestä vuosittain tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot merkittävästä ajankohtaisesta tai esimerkillisestä ja pitkäjänteisestä tiedonjulkistamistyöstä. Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on OKM:n asiantuntijaelin, joka seuraa tieteen, taiteen ja tekniikan eri alojen saavutuksia Suomessa ja ulkomailla.

- Tiedolla ja tietämisellä on valtava merkitys juuri nyt, kun haetaan ratkaisuja maailman megaluokan ongelmiin. Lukutaito, medialukutaito ja tieteen lukutaito ovat uusia kansalaistaitoja.

Paras tapa tukea lukutaitoa on lukea enemmän. Paras tapa oppia enemmän on opiskella lisää, muistutti tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen tilaisuudessa.

Elämäntyöpalkinto ja palkinto Sukupuolena ihminen -hankkeesta ovat suuruudeltaan 20 000 euroa. Muut palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa.

Tiedonjulkistamisen valtionpalkinnot

Tiedonjulkistamisen elämäntyöpalkinto:

Professori Pertti Mustajoki erittäin merkittävästä ja pitkäaikaisesta tiedonjulkistamisesta terveystiedon ja terveellisten elämäntapavalintojen alalla.

Pertti Mustajoki (25.4.1943) on aineenvaihduntasairauksiin erikoistunut sisätautilääkäri. Hän on yli kolmenkymmenen vuoden ajan kirjoittanut ja puhunut painonhallinnasta sekä edistänyt elämäntapamuutosta antamalla yksilöllistä ja ryhmäohjausta tuhansille ylipainosta kärsiville ihmisille.

Ylipaino on vakava terveysriski. Lukuisat kansansairautemme kuten diabetes, korkea verenpaine sekä sydän- ja verisuonisairaudet liittyvät ylipainoon. Suomessa on yli kaksi miljoonaa ylipainoista. Heistä puolet kamppailee painonpudotuksen kanssa ja yrittää toistuvasti laihduttaa. Mustajoen vuosien aikana kiteytynyt ja tieteelliseen tutkimukseen perustuva viesti on, että syömisen rajoittaminen erilaisilla dieeteillä on surkea tapa laihtua pysyvästi. Mustajoki on kerännyt ja kuratoinut tutkimustulosten massasta keinoja, joiden avulla syötyjen kalorien määrä vähenee ja laihtuminen tapahtuu ilman tiukkoja dieettejä. Näin hän on antanut toivoa dieettikurimuksen jojo-ilmiöstä kärsiville ylipainoisille: pysyvä painonhallinta on mahdollista.

Mustajoki on julkaissut lukuisia painonhallintaa käsitteleviä kirjoja. Laihdu pysyvästi ilmestyi ensi kertaa vuonna 1988. Sitä ovat seuranneet mm. Paahtoleipäkatastrofi (2003), Ylipaino - tietoa lihavuudesta ja painonhallinnasta (2007), Painonhallinta (2010) ja viimeksi Vähennä kaloreita ilman dieettiä (2016). Kirjojen lisäksi hän on kirjoittanut ahkerasti yleistajuisia artikkelia sanoma- ja aikakauslehtiin sekä vastannut lukijoiden kysymyksiin. Pertti Mustajoella on myös laaja lääketieteellinen julkaisutoiminta, hän on julkaissut lähes 200 tieteellistä artikkelia ja oppikirjan kappaletta. Blogipalstalle Painonhallinta – kirjoituksia ylipainosta (www.perttimustajoki.fi) on koottu kymmeniä ajankohtaisia kirjoitusta painonhallinnan kanssa tuskaileville. Mustajoki on suosittu luennoitsija, joka varsinkin pienryhmissä vieraillessaan kertoo oppineensa ymmärtämään entistä syvemmin lihavien ihmisten vaikeuksia.

Ylipainon lisääntymisestä huolimatta vain ani harva, jos kukaan, suomalainen asiantuntija on puhunut suurelle yleisölle suunnatussa tiedonjulkistamisessaan yhtä uskollisesti ja väsymättä lihavuudesta kuin professori Pertti Mustajoki.

Palkinnot esimerkillisestä tiedonjulkistamisesta:

Tuottaja Maiju Ristkari, kuraattori Nina Suni ja valokuvaaja Vesa Tyni monimuotoisesta Sukupuolena ihminen -hankkeesta

Sukupuolena ihminen on projekti, joka esittelee monimediaisesti sukupuoli-identiteettien moninaisuutta. Projekti koostuu valokuvanäyttelystä, kirjasta ja verkkosivustosta, ja kokonaisuus yhdistää tutkimustietoa, kokemusasiantuntijuutta ja taidetta sujuvasti yhteen.
Transihmisiä kuvaava valokuvanäyttely on kiertänyt 26 kohteessa eri puolilla Suomea, Helsingistä Rovaniemelle ja Kuusankoskelta Lapualle. Vesa Tynin kuvat esittävät kohteensa heille merkityksellisissä ympäristöissä, kunnioittaen. Näyttelytilana on usein ollut yleinen kirjasto, jonka lakisääteisiin tehtäviin kuuluu edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Näiden asialla on myös Sukupuolena ihminen -projekti, kiihkoilematta ja turhia provosoimatta.

Sukupuolena ihminen -kirja on kattava esitys sukupuoli-identiteeteistä. Se on suunnattu nuorille, mutta soveltuu yhtä hyvin kenelle tahansa sukupuoli-identiteeteistä kiinnostuneelle. Se toimii epäilemättä tukena ja apuna identiteettiään etsivälle nuorelle, ja cis-sukupuolisten enemmistölle se toimii maailman ja ajattelun avartajana.

Verkkosivu kokoaa sukupuoli-identiteetiltään erilaisten ihmisten elämäntarinoita, sanoin ja kuvin, kokemuksensa esille nostaneita ihmisiä arvostaen.

Sukupuolena ihminen -projekti yhdistää onnistuneesti eri tiedonkeruun ja tiedonjulkistamisen muotoja. Tutkimus- ja kokemustietoa sekä eri julkaisumuotoja hyödyntävänä projektina se syventää ymmärrystä yhteiskunnallisesta ja jokaista yksilöä koskettavasta aihepiiristä, joka on samaan aikaan yksityinen ja yleinen. Lopputuloksena on informatiivinen ja inhimillinen kokonaisuus.

Kasviarkeologi ja -biologi, filosofian tohtori Teija Alanko teoksesta Malva ja mulperi. Poimintoja entisajan puutarhoista

Eri alojen tutkijat, kuten historioitsijat, taidehistorioitsijat, maisema-arkkitehdit ja kasvitieteilijät, ovat perehtyneet suomalaiseen puutarhahistoriaan ansiokkaasti erilaisten kirjallisten ja kuvallisten lähteiden kautta. Alanko on tutkimuksissaan yhdistänyt kasvibiologian alan kasviarkeologiaan ja laajentamalla menetelmiä kyennyt tuottamaan tietoa, joka on aiemmin kirjaimellisesti ollut mullan peitossa, syvällä maaperässä.

Arkeobotaniikan tutkimuksiin nojaten Alanko luo kirjassaan tiiviin mutta moniulotteisen kuvauksen erilaisista suomalaisista puutarhatyypeistä ja selvittää niille ominaisten kasvilajien historiaa. Tätä kautta hän piirtää samalla kartastoa siitä, miten ihmiset ovat liikkuneet maailmalla, keränneet tietoa lääkekasveista ja ravinnosta ja samalla estetiikasta ja vallan symboleista.

 Puutarhahistorian monimuotoisuudesta kertovat luostarien, linnojen, apteekkien, kartanoiden ja pappiloiden tavat luoda kasvitiloja ja hyödyntää kasvien käyttöä. Samalla kuvataan kaupunkipuutarhojen syntyä akateemisina oppimisympäristöinä ja kaupallisina tuotantolaitoksina.

Malva ja mulperi avaa uusia näkymiä arkipäiväisiin kasveihin kuten pihasyreeniin, perunaan tai päärynään, ja toimii myös silmien avaajana lähiluonnossa esiintyvien ruohojen tai villiintyneiden maustekasvien alkuperästä ja eksoottisuudesta.

Ajassa, jossa kaupunkitalojen katoille ilmestyy viljelylaatikoita ja leikattujen nurmikoiden sijaan toivotaan niittyjen kasvattamista hyönteisten elinvoimaisuuden turvaamiseksi, syvälle menevä tieto ihmisten suhteesta kasveihin niin kulttuurisesta kuin luonnontieteellisestä näkökulmasta on erityisen arvokasta.

Valtiotieteiden tohtori, professori emeritus Seppo Hentilä teoksesta Pitkät varjot. Muistamisen historia ja politiikka

Professori Seppo Hentilän teos Pitkät varjot kuvaa vuoden 1918 sodan tulkinnoista ja muistamisesta eri vuosikymmenillä käytyä kamppailua. Tästä tunnettu esimerkki on kiista vuoden 1918 sodan nimestä. Pian sodan jälkeen voittajat tulkitsivat tapahtumat vapaussodaksi, hävinneiden ääni tukahdutettiin. Toisen maailmansodan jälkeen sovittelevampi kansalaissodan käsite nousi vapaussotatulkinnan rinnalle ja siitä ohikin. Tämä oli mahdollista, koska talvisodan kokemuksesta leivottu yhtenäisen kansakunnan kuva peitti vuoden 1918 sodan pahimman raadollisuuden näkyvistä. Kun 1990-luvun alussa esitettiin, että kyseessä olikin sisällissota, tämä aiheutti vieläkin kiihtymystä vapaussotatulkinnan kannattajien keskuudessa.

Hentilän teoksen aihe on siis ajankohtainen, muutoinkin kuin sisällissodasta kuluneiden tasavuosien näkökulmasta. Vielä tänä päivänä sinut voidaan sijoittaa muiden toimesta Suomen poliittiseen kenttään sen mukaisesti, mitä nimeä käytät vuoden 1918 sodasta. Hentilän kirja ei kuitenkaan kuvaa vain sodan nimestä käytyä kiistaa, vaan myös yleisellä tasolla sitä, kuinka kulloinkin vallalla olevat menneisyyden tulkinnat kuvastavat yhteiskuntaa. Siinä on teoksen merkittävyys. Ihmisten mieliä hallitaan menneisyyden tulkintojen avulla. Siksi ne, jotka hallitsevat yhteiskunnassa, pyrkivät hallitsemaan myös menneisyyden tulkintoja. Se on historiapolitiikkaa.

Tutkija, ekologi Katariina E. M. Vuorinen (kirjailijanimi Maria Katajavuori) teoksesta Kuoleman ja elämän kysymys. Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle.

“Kun synnyin, olin jo aloittanut kuolemisen.” Näin alkaa Maria Katajavuoren (alias Katariina E. M. Vuorinen) esikoistietokirja Kuoleman ja elämän kysymys.  Kirjassa Katajavuori esittää, että niin solut kuin sivilisaatiotkin ovat itsetuhoisia järjestelmiä, jotka eivät tartu ikuisen elämän mahdollisuuteen vaan valitsevat kuoleman. Ilmiö selittää sen, miksi kehomme ikääntyy, miksi lajit ajavat itseään sukupuuttoon ja miksi ihmisyhteisöt tuhoavat ympäristöään. Vaikka teesi kuulostaa epätoivoiselta, kirjan viesti on päinvastainen: itsetuhosysteemien ymmärtäminen on ensimmäinen askel toimivien ratkaisujen löytämiseen ympäristötuhojen ehkäisemiseksi.

Teksti siirtyy pienestä suureen ja biologiasta yhteiskuntatieteisiin henkeäsalpaavaan tahtiin. Katajavuori vertaa ihmiskehon rappeutumista huonolaatuiseen leivänpaahtimeen, esittelee limasienet kestävän kulutuksen mallioppilaina ja rinnastaa pesukarhujen saalistamien käärmeiden piirteitä harhaanjohtavaan ympäristömainontaan. Kyse ei kuitenkaan ole pinnallisista retorisista tempuista, vaan hyvin argumentoitujen väitteiden ketjusta.
Kirjan pitkä viitelista vilisee kansainvälistä huippututkimusta, ja kirjan toivoisi herättävän kiinnostusta myös ulkomailla.

Maria Katajavuoren Kuoleman ja elämän kysymys. Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle on omaperäinen ja ajatuksia herättävä teos. Oivallisen kerronnan ja kauniin kielen ansiosta kirja on synkästä teemastaan huolimatta nautinnollinen ja vauhdikas lukukokemus, eräänlainen vuoristorata, joka jättää lukijan ravistettuun tilaan.  

Yhteiskuntatieteiden tohtori, sosiologi Anna Kontula teoksesta Eduskunta. Ystäviä ja vihamiehiä.

Anna Kontulan teos Eduskunta. Ystäviä ja vihamiehiä on tiiviisti kirjoitettu kuvaus, joka esittää sisäpiiristä käsin, mitä suomalaisen demokratian ytimessä, eduskunnassa, tapahtuu.

Teos päästää tavallisen kansalaisen kulissien taakse sellaisen tiedon piiriin, jota ei löydä tiedotusvälineistä eikä asiakirjoista. Kirja kertoo kansanedustajien työtä määrittävistä hiljaisista säännöistä, eduskunnan tavoista ja nokkimisjärjestyksestä. Se havainnollistaa selkeillä esimerkeillä, kuinka kansanedustajan elämänhallinta, perhe ja parisuhde joutuvat työssä koetukselle. Kirjassa käsitellään eduskuntaan pääsemistä ja siellä pysymistä, kansanedustajan tuloja ja etuja, sekä verkostojen ja tiedon merkitystä päätöksenteossa.

Tutkija Anna Kontula on toiminut kansanedustajana vuodesta 2011 lähtien. Kirjassaan Eduskunta. Ystäviä ja vihamiehiä Kontula tekee sosiologisia havaintoja yhteisössä, jonka täysivaltainen jäsen hän myös itse on. Lisäksi hän haastattelee 16 kansanedustajaa, jotka kertovat paineistaan eduskuntatyössä. Kirja ei kuitenkaan ole konfliktikeskeinen valtatutkimus vaan kansantajuinen kuvaus eduskunnan ryhmädynamiikasta.

Anna Kontulalla on taito yhdistää tutkijan ammattitaitoinen katse työhönsä kansanedustajana. Teoksessaan hän purkaa kuvitelmia eduskuntatyöstä pelkkänä kahvinjuontina ja äänestysnapin painamisena ja kohdistaa katseensa syvemmälle edustuksellisen demokratian toteuttamiseen työpaikassa nimeltään Eduskunta. Teos on tutkijan ja kokijan kertomus siitä, miten 200 kansanedustajan pienoismaailma toimii ja säilyy työkykyisenä.

Toimittaja Kimmo Oksanen ja valokuvaaja Heidi Piiroinen teoksesta Ohikuljetut. Erään kerjäläisperheen tarina

Toimittaja Kimmo Oksanen ja valokuvaaja Heidi Piiroinen ovat seuranneet romanialaisen kerjäläisperheen tarinaa kymmenen vuotta, 2007–2017. Tästä työstä on syntynyt valokuvanäyttely, useita lehtijuttuja ja lopulta kirja Ohikuljetut. Erään kerjäläisperheen tarina, joka kertoo kuvin ja tekstein Mihaelan tarinan.

Mihaela syntyi 1991 Romaniassa. Suomeen hän saapui 16-vuotiaana monien mutkien ja vaiheiden jälkeen, tarkoituksenaan ansaita elanto kerjäämällä ja lähettää rahaa myös Romaniaan jääneille sukulaisille. Viranomaiset haluavat palauttaa Mihaelan takaisin kotimaahansa, eli viranomaiskielellä sanottuna "avustaa kotiin". Se keskeytyy, kun Mihaela juuri lähdön hetkellä alkaa synnyttää asemahallissa.

Oksanen ja Piiroinen ovat nostaneet kirjallaan, artikkeleillaan ja näyttelyllään esiin romanikerjäläisten aseman. He eivät ole lähteneet tekemään tietopakettia romanikulttuurista tai yhteiskunta-analyysiä, vaikka näitäkin elementtejä teoksissa on. Sen sijaan he ovat kertoneet ihmisistä, jotka ovat omanlaisiaan niin kuin kaikki muutkin. Ihmisistä, joilla on haaveita ja tavoitteita, mutta jotka kohtaavat tavattoman paljon esteitä matkallaan kohti tavoitteitaan.

Kirja on koskettava, se herättää ajatuksia ja myös toivoa. Esitystapa on kuvaileva mutta inhimillinen ja lämmin. Oksanen ja Piiroinen ovat työskennelleet pitkään ja ansiokkaasti voidakseen kuvata romanien elämää ja auttaakseen meitä muita ymmärtämään yhtä Euroopan suurimmista inhimillisistä kärsimyksistä. Dokumentaariset kuvat ja päiväkirjamainen raportointi nostavat esiin näkökulmia ja purkavat ennakkoluuloja.

Teos ei syyllistä romaneja, eikä niitä, jotka omista syistään kulkevat romanien ohi. Kimmo Oksanen ja Heidi Piiroinen eivät kulkeneet ohi vaan rinnalla.

Tiedetoimittaja Marcus Rosenlund teoksesta Väder som förändrade världen (Sää joka muutti maailmaa).

Teos Sää joka muutti maailmaa tuo ilmastonmuutosta käsittelevään yhteiskunnalliseen keskusteluun punnitun ja laaja-alaisen näkökulman. Marcus Rosenlund luo näennäisesti toisistaan riippumattomista tapahtumista kertomuksen, joka havainnollistaa ihmisen ja luonnon välistä yhteyttä.

Sää joka muutti maailmaa yhdistää taitavasti monia eri tietämisen alueita. Marcus Rosenlund sivuaa muun muassa ilmastotutkimusta, meteorologiaa, historiantutkimusta ja tutkimusmatkoja.

Sää joka muutti maailmaa kuvaa, miten kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina sää ja ilmasto ovat olleet tärkeitä ihmiskunnan kehityksen kannalta. Rosenlund avaa helposti ymmärrettävien ja monipuolisesti valittujen tapausten avulla, kuinka sää ja ilmasto-olosuhteet ovat laittaneet ihmiskunnan koville. Vaikeat ilmasto-olosuhteet ovat vaikuttaneet sekä politiikkaan että arjen asioihin: sotiin ja ruokatottumuksiin.

Rosenlund antaa toivoa nyt käynnissä olevan ilmastonmuutoksen kohtaamiseen. Sää muuttaa maailmaa, mutta Rosenlund osoittaa, että ihmisellä on kyky muuttaa omaa toimintaansa ja selviytyä vaikeista luonnonkatastrofeista.
_ _ _

Lisätietoja: pääsihteeri Reetta Kettunen, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, p. 040 733 5935

Tiedonjulkistamisen valtionpalkintojen taustasta

Hanna Kosonen Tiede