Hyppää sisältöön

Valtakunnallinen koululaiskysely 2017:
Viidennes koululaisista ilman mieluisaa harrastusta – yläkoululaisista jopa kolmannes

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 7.4.2017 12.02
Tiedote
Kuva: Kari Ylitalo

Valtakunnallisessa Koululaiskyselyssä selvisi, että joka viidennellä (22 %) koululaisella ei ole mieluisaa harrastusta. Yläkoululaisilla tämä on yleisempää kuin alakoululaisilla. Syyksi koululaiset kertovat harrastustarjonnan, korkean hinnan, sopivan ryhmän tai kavereiden puuttumisen sekä harrastuksen vaativuuden (liikaa kilpailua ja vie liikaa aikaa). Alle 10 % ei harrasta, koska on muuta tekemistä tai harrastuksiin ei ole aikaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön toista kertaa toteuttamaan Koululaiskyselyyn vastasi 120 000 perusopetuksen vuosiluokkien 1-10 oppilasta lähes 1200 koulusta ja 249 kunnasta. Osallistujia oli enemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna oppilailta kysyttiin, miksi mieluisaa harrastusta ei ole. Kysely osoitti, että harrastuksen puuttuminen ei ole kiinni kiinnostuksesta harrastuksia kohtaan. Päinvastoin, lapset ja nuoret haluaisivat harrastaa monipuolisesti useita eri taiteen, kulttuurin ja liikunnan aloja.

Kiinnostavimpia liikunnan harrastuksia olivat lumilajit (lumilautailu, laskettelu ja hiihto), jalkapallo, sähly, koripallo sekä uinti. Taiteen ja kulttuurin harrastuksista parkour, tanssi, elokuva, kuvataide, valokuvaus ja kädentaidot. Kyselyssä 26 500 lasta kertoi, ettei ole mieluisaa harrastusta tai sellaisen on lopettanut. Alakoululaisista näin vastasi 20 % ja yläkoululaisista 30 %.

- Koululaiskyselyn tulokset osoittavat, että harrastustarjontaa tulee edelleen lisätä ja monipuolistaa, erityisesti yläkoululaisille. Harrastuksia tulee saada lähemmäksi lasten ja nuorten elinympäristöä kuten kouluihin, harrastusten hintoja saada alas sekä suunnitella yhdessä lasten ja nuorten kanssa, millaisia harrastusryhmiä tarvitaan, sanoo opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen.

Koululaiskyselyn tuloksia hyödynnetään suoraan kärkihankkeiden avustusten jaossa. Avustuksilla kouluihin perustetaan uusia taiteen ja kulttuurin ammattilaisten ohjaamia harrastetunteja oppilaiden kiinnostusten pohjalta. Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on vuosina 2016–2018 käytettävissään lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihankkeeseen 7,7 miljoonaa euroa ja Tunti lisää liikuntaa -kärkihankkeeseen 21 miljoonaa euroa. Harrastetunteja on tähän mennessä perustettu 500 kouluun 67 kunnassa ja niihin osallistuu 40 000 koululaista.

- Kärkihankkeiden avulla ja ministeriön kulttuuri- ja liikuntapolitiikalla voimme mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisen harrastuksen. Koululaiskyselyn tulokset ja harrastustyöryhmän tuore raportti ovat erinomainen pohja työllemme, totesi ministeri Sanni Grahn-Laasonen.  

Harrastetuntien tukeminen kuuluu hallitusohjelman kärkihankkeiden tavoitteisiin Parannetaan taiteen ja kulttuurin saavutettavuutta lapsille ja nuorille ja Liikutaan tunti päivässä.

Lisätietoja:
- erityisavustaja Matias Marttinen (lehdistösuhteet), p. 044 269 3113
- erityisavustaja Heikki Kuutti Uusitalo, p. 0295 3 30164

Muualla verkossa
Koululaiskyselyn 2017 tulosyhteenveto (ppt)
Koululaiskysely 2017 (pdf)
• Koulukohtaiset tulokset oppilaiden kiinnostuksesta taiteen ja kulttuurin aloihin ja liikuntalajeihin
• Video: Uudet harrastetunnit kouluissa (YouTube)