Hyppää sisältöön

Pienituloisten maksut alenevat
Varhaiskasvatuksen maksuihin muutoksia 1.3.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 1.3.2017 11.02
Uutinen

Kunnan järjestämästä päiväkoti- ja perhepäivähoidosta perittävät varhaiskasvatuksen asiakasmaksut muuttuvat 1.3.2017. Asiakasmaksu määräytyy perheen koon ja tulojen sekä lapsen varhaiskasvatuksessa vietetyn ajan perusteella. Pienituloisten kahden ja kolmen hengen perheiden asiakasmaksut pienenevät.

Varhaiskasvatuksen enimmäismaksu on 290 euroa kuten ennen. Myös alin perittävä maksu säilyy ennallaan eli alle 27 euron maksua ei peritä. Toisesta lapsesta perittävä maksu muuttuu. Maksu on enintään 90 prosenttia ensimmäisen lapsen maksusta eli enintään 261 euroa. Seuraavien lasten maksu on edelleen 20 prosenttia nuorimman lapsen maksusta eli enintään 58 euroa.

Varhaiskasvatusmaksujen muutokset 1.3.2017

Pienituloisten maksut alenevat

Tulorajojen nostamisen vaikutuksesta aiempaa useampi 2-3 hengen pienituloinen perhe ei jatkossa joudu maksamaan asiakasmaksua. Pääsääntöisesti pienituloisten 2-3-hengen perheiden asiakasmaksut laskevat. Muutos helpottaa erityisesti 1 ja 2 lapsen yksinhuoltajien maksuja. Pienituloisella yhden lapsen yksinhuoltajalla kuukausimaksu voi alentua 85 euroa kuussa.

Asiakasmaksujen muutoksilla pyritään vähentämään varhaiskasvatuksen asiakasmaksujen kannustinloukkuvaikutuksia etenkin yksinhuoltajien ja pienituloisimpien 3-henkisten perheiden osalta. Samalla edistetään lasten mahdollisuutta osallistua varhaiskasvatukseen.

Kahden hengen perheen maksut muuttuvat:

  • Maksuja ei peritä kahden hengen perheiltä, joiden kuukausitulot ovat alle 2 150 euroa. (Aiemmin raja oli 1638 euroa.)
  • Yhden huoltajan ja yhden lapsen perheen asiakasmaksut laskevat noin 4 400 euron kuukausituloihin asti.
  • Eniten maksut laskevat perheillä, joiden kuukausitulot ovat välillä 2 000 – 2 140 euroa. Maksu pienenee noin 70 – 85 euroa kuukaudessa.
  • 2 150 – 3920 euron kuukausituloisilla perheillä maksut laskevat 59 eurolla.

Kolmen hengen perheen maksut muuttuvat:

  • Maksuja ei peritä kolmen hengen perheiltä, joiden kuukausitulot ovat alle 2 202 euroa. (Aiemmin raja oli 2 017 euroa.)
  • Kolmen hengen perheen asiakasmaksut laskevat noin 5 000 euron kuukausituloihin asti.
  • Eniten maksut laskevat perheillä, joiden kuukausitulot ovat välillä 2 050 – 2 200 euroa.Maksu pienenee noin 30 – 40 euroa kuukaudessa.

Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksuun muutoksia

Osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksun suuruus määritellään tarkemmalla tasolla kuin aikaisemmin. Muutoksella pyritään yhtenäistämään osa-aikaisen varhaiskasvatuksen maksuja eri kuntien välillä.

  • Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa korkeintaan 20 tuntia viikossa, kuukausimaksu on enintään 60 prosenttia kokoaikaisesta maksusta eli enintään 0 - 174 euroa riippuen perheen tuloista.
  • Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa vähintään 35 tuntia viikoittain, voidaan kuukausimaksuna periä kokoaikaisen varhaiskasvatuksen maksu.
  • Jos lapsi on varhaiskasvatuksessa enemmän kuin 20 tuntia, mutta alle 35 tuntia viikoittain, kunnan tulee periä maksu, joka on suhteutettu lapsen varhaiskasvatusaikaan.

Maksuun vaikuttaviin tuloihin ei muutoksia

Maksun määräämisen perusteena olevat tulot säilyvät ennallaan. Perheen tuloina otetaan huomioon lapsen vanhemman tai muun huoltajan sekä näiden kanssa yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot.

Uusi varhaiskasvatuksen asiakasmaksulaki (1503/2016) tuli voimaan 1.3.2017. laissa säädetään kunnan järjestämästä päiväkoti- ja perhepäivähoidosta perittävistä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuista. Laki ei koske yksityisesti järjestettävää varhaiskasvatusta.

Lisätietoja

Varhaiskasvatus