Hyppää sisältöön

Vankien ammatillista koulutusta uudistetaan – haettavana 500 000 euroa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.1.2019 12.21
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa helmikuussa ammatillisen koulutuksen järjestäjien haettavaksi 500 000 euroa vankilakoulutuksen uuden toimintamallin kehittämiseksi ja käyttöönoton tukemiseksi.

Hankkeessa kehitetään ja otetaan käyttöön yhteinen toimintamalli vankilaopetuksen toteuttamiseen. Lisäksi hankkeessa arvioidaan ja kehitetään vankiloiden työtoimintaa kolmikantayhteistyönä, jossa on mukana myös yrityksiä.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen vierailee tänään maanantaina Riihimäen vankilassa.

- Koulutuksella ja ammattitaidon kehittämisellä on tärkeä rooli vapautuvien vankien uusintarikollisuuden vähentämiseksi. Uudistettu ammatillinen koulutus tarjoaa aikaisempaa paremmat ja monipuolisemmat mahdollisuudet tähän. Vankiloiden ja vankilaopetusta järjestävien ammatillisen koulutuksen järjestäjien välille tarvitaan entistä tiiviimpää yhteistyötä, jotta vankien tavoitteellinen opiskelu on mahdollista, sanoo opetusministeri Grahn-Laasonen.

Kehittämistyössä arvioidaan myös sitä, missä vaiheessa järjestettävän koulutuksen kokonaisuuteen voidaan kytkeä myös koulutus- ja oppisopimukset, ja luodaan niiden toteuttamiseen yhteneväisiä käytäntöjä ja työnjakoa.

Kehittämistyötä tehdään vankilaopetukseen erikoistuneiden ammatillisen koulutuksen järjestäjien sekä vankiloiden ja Rikosseuraamusviraston yhteistyönä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on yhteistyössä oikeusministeriön ja rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikön kanssa luonut suuntaviivat ja periaatteet vankilaopetuksena järjestettävän ammatillisen koulutuksen toimintamallin kehittämistä varten.

Vankilaopetuksen kehittäminen on osa ammatillisen koulutuksen reformin toimeenpanoa. Uudistettu ammatillinen koulutus tarjoaa aikaisempaa joustavampia ja monipuolisempia tapoja vahvistaa vankien ammatillista osaamista ja sitä kautta tukea työmarkkinoille siirtymistä ja yhteiskuntaan kiinnittymistä vangin vapautuessa. Lisäksi tarkoituksena on kehittää toimintatapoja, joilla osaamisen kehittämistä voidaan jatkaa vangin vapauduttua.

Vuoden 2018 alusta lukien ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestäjien yhtenä uutena tehtävänä on ollut ammatillisen koulutuksen järjestäminen vankilaopetuksena. Vankilaopetuksen tehtävä myönnettiin 14 ammatillisten tutkintojen ja koulutuksen järjestäjälle. Lisäksi tehtävä on myönnetty yhdelle järjestäjälle vuoden 2019 alusta lukien.

Lisätietoja:

- ylijohtaja Mika Tammilehto, p. 0 295 330 308

- erityisavustaja Daniel Sazonov, p. 045 1296812

Ammatillinen koulutus Koulutus Sanni Grahn-Laasonen