Hyppää sisältöön

Valtion liikuntaneuvoston jaostojen jäsenet asetettu

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 28.11.2019 12.38
Uutinen

Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen on asettanut valtion liikuntaneuvoston jaostot meneillään olevalle liikuntaneuvoston toimikaudelle, joka ulottuu seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka.

Tutkimus-, ennakointi- ja arviointijaoston puheenjohtajaksi nimitettiin Elina Sillanpää (Jyväskylän yliopisto) ja muiksi jäseniksi Helka-Liisa Hentilä (Oulun yliopisto), Sakari Karjalainen (Syöpäjärjestöt), Kati Lehtonen (LIKES-tutkimuskeskus), Hannu Itkonen (Jyväskylän yliopisto), Aija Saari (Suomen Vammaisurheilu- ja liikunta VAU ry), Jari Stenvall (Tampereen yliopisto), Timo Ståhl (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) ja Arja Uusitalo (Helsingin Urheilulääkäriasema). Jaoston sihteeriksi nimitettiin Saku Rikala.

Yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja kestävän kehityksen jaoston puheenjohtajaksi nimitettiin Hanna Huumonen (Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry) ja muiksi jäseniksi Miko Lempinen (Tasa-arvovaltuutetun toimisto), Matti Jutila (Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto), Petri Pohjonen (Invalidiliitto ry), Karoliina Ketola (Suomen Olympiakomitea), Marja Kokkonen (Jyväskylän yliopisto), Sara Saramäki (Eduskunta), Tommi Yläkangas (Soveltava liikunta SoveLi ry) ja Mari Ahonen-Walker (Kuntaliitto). Jaoston sihteeriksi nimitettiin Toni Piispanen.

Olosuhdejaoston puheenjohtajaksi nimitettiin Saara Hanhela (SavoGrow Oy) ja muiksi jäseniksi Antti Autio (Ympäristöministeriö), Petteri Huurre (Helsingin kaupunki), Anneli Lehto, Paavo Leinonen (Suomen Urheiluopisto), Mika Poutala, Erja Rappe (Ikäinstituutti), Mikko Salonen (Suomen Olympiakomitea) ja Anna Sarpio (Opetushallitus). Jaoston sihteeriksi nimitettiin Minttu Korsberg.

Liikuntaneuvoston jaostot asettaa opetus- ja kulttuuriministeriö kuultuaan liikuntaneuvostoa. Jaostoissa on puheenjohtaja ja enintään kahdeksan muuta jäsentä. Jaostojen puheenjohtajien tulee olla liikuntaneuvoston jäseniä.

Lisätietoja:

- ylijohtaja Esko Ranto (opetus- ja kulttuuriministeriö), p. 0295 3 30115

- erityisavustaja Silja Silvasti, p. 0295 330 062

http://www.liikuntaneuvosto.fi/   

Hanna Kosonen