Hyppää sisältöön

Urheilijaeläkelaki voimaan 1.2.2015

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 31.12.2014 10.30
Uutinen

Suomalaiset olympiavoittajat voidaan jatkossa huomioida urheilijaeläkkeellä. Urheilijaeläke voidaan myöntää erityisestä syystä myös pitkään jatkuneesta kansainvälisen tason urheilijaurasta olympialaisissa, paralympialaisissa tai muissa kansainvälisissä arvokilpailuissa. Eläkettä ei ilman erityistä syytä myönnetä alle 60-vuotiaille.

Ylimääräinen urheilijaeläke voidaan myöntää joko täytenä eläkkeenä tai osaeläkkeenä. Ylimääräinen urheilijaeläke on 1 319,06 euroa kuukaudessa. Osaeläke on puolet täyden eläkkeen määrästä.

Sekä maksussa olevaa että myönnettävää eläkettä tarkistetaan kalenterivuosittain. Eläkkeen määrä vahvistetaan vuosittain valtion talousarviossa. Eläke maksetaan ensisijaisesti veikkauksen ja raha-arpajaisten voittovaroista. Eläkkeen maksaa Keva.

Tavoitteena on luoda taiteilijaeläkejärjestelmän tapainen tunnustusluontoinen eläkejärjestelmä urheilijoille kuitenkin siten, ettei eläkettä maksettaisi urheilijan edunsaajille (perhe-eläke). Eläkettä myönnettäessä otetaan huomioon urheilijan toimeentulomahdollisuudet.

Eläkkeet myöntää hakemuksesta opetus- ja kulttuuriministeriö. Olympiakomitea antaa hakemuksista lausuntonsa. Laki ylimääräisistä urheilijaeläkkeistä tulee voimaan 1.2.2015.

Lisätietoja: ylitarkastaja Heidi Sulander, p. 0295 3 30298, osaston päällikkö, vt. ylijohtaja Rauno Anttila, p. 0295 3 30062