Hyppää sisältöön

Työryhmältä esitys laiksi valtion rahoituksesta elokuvakulttuurin edistämiseen

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 26.9.2017 13.10 | Julkaistu suomeksi 26.9.2017 klo 14.09
Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää, että nykyinen elokuvataiteen edistämisestä annettu laki korvataan uudella lailla. Uudessa laissa säädettäisiin elokuvan käsikirjoittamisen, tuotannon ja jakelun tukemiseksi sekä muutoin elokuvakulttuurin edistämiseksi valtion talousarvioon otettavasta määrärahasta ja sen jakamisesta. Esitys luovutettiin eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terholle tiistaina.

Suomen elokuvasäätiö toimisi jatkossakin valtionapuviranomaisena. Säätiön hallitus päättäisi jatkossa elokuvan tuotantoon, jakeluun ja käsikirjoittamiseen sekä muuhun elokuvakulttuurin edistämiseen myönnettävistä valtionavustuksista. 
 
Suomen elokuvasäätiön myöntämistä nykyisistä 18 avustusmuodosta muodostettaisiin kolme tukimuotoa. Nykyiset avustusmuodot eivät lakkaisi, mutta ne järjesteltäisiin ja koottaisiin uudella tavalla. Lisäksi eri avustusmuodoille otettaisiin käyttöön hakuajat. Tämä selkeyttäisi nykyisiä valtionavustuskäytäntöjä sekä kehittäisi niitä nykyistä läpinäkyvämmiksi ja asiakasystävällisemmiksi.
 
Elokuvan laatutukea koskevat valtionavustustehtävät siirrettäisiin Taiteen edistämiskeskuksesta Suomen elokuvasäätiöön. Muutoksella vähennettäisiin päällekkäistä toimintaa. 
 
Esityksellä halutaan uudistaa lainsäädäntö vastaamaan nykytilaa ja voimassa olevan perustuslain säädöksiä. Esityksellä selkeytetään myös Suomen elokuvasäätiön asemaa ja roolia elokuva-alaa koskevissa valtionavustusasioissa. Valtionavustusten maksatuksen keskeyttämiseen ja takaisinperintään koskevat päätökset tekisi jatkossa Taiteen edistämiskeskus.
 
Osaltaan esityksellä halutaan edistää ja vahvistaa Suomen elokuvasäätiön ja elokuva-alan toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta. Tämän vuoksi Suomen elokuvasäätiön yhteydessä toimisi neuvottelukunta, jonka säätiö nimittäisi kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajan lisäksi neuvottelukunnassa olisi enintään seitsemän muuta jäsentä.
 
Työryhmän valmistelema esitys uudeksi laiksi lähtee seuraavaksi lausunnolle. Tavoitteena on, että uusi laki tulisi voimaan ensi vuoden alussa. Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää kuulemistilaisuuden lakiuudistuksesta perjantaina 29.9. klo 13-15 (opetus- ja kulttuuriministeriö, Meritullinkatu 1, kh Jukola).
 
Työryhmän esitys on luettavissa luovutuksen jälkeen hankkeen asiakirjoissa.  
 
Lisätietoja:
- ylijohtaja Riitta Kaivosoja, p. 0295 3 30129
- kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, p. 0295 3 30222
Kultur Sampo Terho